Helsingin DocPoint-festivaalilla sateenkaariteemaa (juttukommentit)

Myös Oskari Pastilan Spandex Sapiens sivuaa lgbt-teemaa transsukupuolisella painijalla

Ei siis yhtää pääasiassa homo-teemaa käsittelevää elokuvaa. Niitä on alkanut olla jostain syystä elokuvafestareilla aika vähän, vaikka niitä tehdään ja hyviä elokuvia, mutta eivät pääse jostain syystä mukaan.

Tuossa Sparrooabbán (Minä ja pikkusiskoni) -saamelaiselokuvassa kerrotaan siis kristinuskomuksen aiheuttamasta lesbojen syrjinnästä - sillä kristinuskomus toi saamelaisillekin tuon vitsauksen. Sitä aiemmin lesbot ja homot todennäköisimmin olivat ihan arvostettuja ihmisiä saamelaiskulttuurissa, toimien esim. parantajina.

Kommenttia muokattu: 27.01.2016 klo 23:33

Teemana homous ei ole mitenkään uusi ja kiinnostava, ei ihme jos iänikuinen coming out problematiikka/syrjintä teema festareilla näy. Kiinnostus on siirtynyt eri sukupuolivähemmistöihin, jotka ovat vieläkin paaria-asemassa suhteessa seksuaalivähemmistöihin kuinmyös valtaväestöön. Tämä on nähty myös Ranneliikkeen viimeaikaisissa keskusteluissa.

Homous alkaa olla jo niin valtavirtaa, ettei siitä enää ole itsessään sellaiseksi tarinaksi, joka toimisi elokuvatapahtumassa. Tarinaan tarvitaan yleensä jokin muu marginaalisempi juttu polttopisteeksi, kuten vaikka mainitun saamelaiselokuvan kipuilu. Festareille nostetuissa filmeissä halutaan ymmärtääkseni nähdä kunnon tarina, jossa on myös jotain ennennäkemätöntä.

Perushomoilun suhteen kai kaikki on jo niin valkokankaalla nähtyä.

Heteroelokuvia tulee tuutin täydeltä ja näkökulmia riittää. Miksei homoelämästä. Suomessa pitäisi tehdä omaa elokuvaa ja sarjaa. Ja kertoa myös siitä että homotkin onnistuu elämässä ja elävät onnellista elämää.

Eikös vaikkapa Salkkareissa ole ollut homohahmoja, eivätkä mitenkään traagisia, vaan ihan vertaisia muiden sarjan hahmojen kanssa.

Todella. Kaipaan kuitenkin enemmän syvällisyyttä.

Itse olen havainnut, että elokuvissa tai sarjoissa yleisluontoinen (homo)aihepiirin syventyminen johtaa väistämättä kaikenlaisen elämän "ei-homon" himmenemiseen kerronnassa. Lopputulos näyttää ghettoutumiselta, jollaista keskiverron suomalaishomon elämä ei liene.

Jos haluttaisiin Suomessa tehdä vähääkään tasapainoisen realistista kerrontaa "homoelämästä", niin siinä olisi aika vähän leimallisesti "homoa". Muualla kuin kotona tapahtuvasta aika vähäinen osa tapahtuu siten, että saisi jotain "homoa" kerrottavaa. Suomalaisen homon "homoelämä" on aika tavista. Viikonloppuna ulkona käyvät kenties hakeutuvat keskimäärin enemmän oman viiteryhmän seuraan, mutta tämäkin näyttää ainakin Helsingissä olevan vähenemään päin, kun homous on yhä enemmän valtavirtaa. Matkailun suhteen kenties yhä pistetään painoa kohteen homomyönteisyydelle - tuskin kuitenkaan homoisuudelle.

On tietysti erityisryhmät, kuten vaikkapa hlbti-järjestöaktiivit, joiden verkostoituminen on luonnostaan vahvasti sateenkaaripainotteista. Ja varmasti löytyy muitakin henkilöitä, joiden elämänpiiri on vahvan sateenkaareva. Olen ymmärtänyt, että karhujen ja etenkin fetissipiireissä elävien kohdalla omien piirien merkitys on varsin vahva. Mutta kuinka tyypillistä tällainen sitten on?

Osittain jo nähtyjä, mutta ehkä dokkariksi tai jopa sarjaksi taipuisi oman elämän homohetkistä kertova läpileikkaus:
- itsensä hyväksyminen homona
- kaapistatulo
- joillekin (myöhäisherännäisille) tämän jälkeen koittava uusi nuoruus ja menetetyn takaisinottaminen
- hlbti-vähemmistöjen piirissä olevat (homokulttuurin) alakulttuurit
- järjestötoiminta
- pridet ja muut tapahtumat
- seurustelu ja parisuhde
- parisuhteen rekisteröinti (myöhemmin avioliitto)
- vanhuus

Voisiko jonkin suomalaisen fiktiivisen elokuvan tai sarjan päähenkilö olla homo - ilman, että tuolle yhdelle inhimilliselle piirteelle annetaan määräänsä enempää tilaa? Salkkareissa homohahmot eivät ole ollet kuitenkaan missään sivuosissa.