Kirkko pyrkii monopolisoimaan moraalisia, eettisiä ja yhteiskunnallisia asioita itselleen. Esimerkkinä vaikkapa se, että he katsovat olevansa ainoita asiantuntijoita ihmisen kuoleman kysymyksissä.
Jos kukaan ei vaivaudu kyseenalaistamaan, homma jatkuu niin kuin he päättävät.
Kirkko kuitenkin tosiasiallisesti tekee työtä myös perheiden parissa, joten sillä voisi olettaa olevan parempi käytännön tuntuma suomalaisen perhe-elämän todellisuuteen ja ongelmiin kuin vaikkapa Kennelliitolla. Mitenköhän kirkkoisien kannassa vain mahtaa kuulua niiden käytännön kenttätyötä tekevien ihmisten ääni, joilla tämä asiantuntemus lähinnä on?
Aivan todellisuudelle vieraista sfääreistä tuntuu tulevan ainakin tämä hurskas mutta erittäin julmalta kuulostava syrjivä lausuma Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotteesta 22.1.2008:
"Kirkkohallituksen mukaan miehen ja naisen välisellä, sopimukseen perustuvalla ja julkisesti vahvistetulla liitolla tulee olla erilainen asema yhteiskunnassa kuin muilla parisuhteilla."
Koska saamme lukea edellisen kannanoton niin, että sanat "miehen ja naisen" korvataan sanoilla "kahden ihmisen"? Myöskään sanaa rakkaus ei tuhon kylmään lauseeseen ole nähty tarpeelliseksi sisällyttää, sopimus ja julkinen vahvistaminen riittävät, kunhan liiton osapuolet ovat vain eri sukupuolta.
Miksi kirkolta kysytään? Miksi laivalmistelutyössä ylipäätään kysytään kenenkään mielipidettä, eikö homman voi hoitaa pelkästään virkamiesvalmisteluna? Suomessa on kuitenkin ollut tapana pyytää lausuntoja lakihankkeista erilaisilta yhteiskunnallisilta toimijoilta ja kirkko on toki aika iso järjestö.
Lausuntoja voi antaa vaikka niitä ei olisi erikseen pyydettykään ja nekin kyllä kirjataan ja yleensä luetaan. Toisaalta millään lausonnoilla ei ole mitään sitovaa merkitystä. Hallitus voi antaa lakiesityksiä aivan riippumatta lausunnonantajien mielipiteistä. Suurin merkitys on sellaisilla lausunnoilla, joissa selkeästi osoitetaan joitain uudistettavan lainsäädännön vaikutuksia.
Minusta on myös huomattava, että kirkkohallituksen kanta näyttää muuttuneen huomattavasti positiivisemmaksi verrattuna vielä muutaman vuoden takaiseen.
Toisen biologisen vanhemman, mikäli tiedossa, suostumus adoptioon tullaan varmasti vaatimaan. Riitajutuissa oikeus sitten päättää kuka kiusaa ketä tai kuka on sopiva vanhemmaksi tai mikä on lapsen etu.
Biologisen vanhemman näkökulman huomioiminen (suostumus?) on periaatteessa hyvä asia. Lapsen näkökulmasta kai aina on lähtökohta, että jatkuvuus ihmissuhteissa, erityisesti oman vanhemman suhteen tulee turvata, ainakin jos tämä suhde on lapsen kannalta voimavara ja vanhempi on kykenevä vanhemmuuteen.
Perhetilanteet ovat moninaisia - tuskin kukaan homo-,lesbo, bi- jne vanhempi haluaisi, että hänen mahdollisen aiemman heteroliittonsa ex-puolison mentyä uuteen (hetero)liittoon tällä uudella puolisolla olisi automaattinen oikeus adoptoida hänen lapsensa.
Itseäni tässä adoptiokeskustelussa häiritsee tiedon puute - miten usein yleensä uusperheissä (joita tänä päivänä riittää) mennään adoptioon saakka? Huoltajuushan on eria asia. Eli toisin sanoen, miten relevantti kysymys tämä "biologisen vanhemman oikeus" on koko kysymykseen nähden?
Eikö lain tavoite lähinnä ole turvata kaksi vanhempaa hedelmöityshoitojen avulla syntyneille lapsille, joilla ei ole toista biologista vanhempaa (isää)?
Olen myös sitä mieltä, että lainvalmistelussa on hyvä kuulla muitakin kuin virkamiehiä. Lienee mahdotonta saada yhteenkään ministeriööön niin laaja-alaisesti ammattitaitoista porukkaa, että he kykenisivät huomioimaan kaikki näkökulmat. Ja kun kansanedustajat välillä ovat hmm, mitä ovat, niin järjestö-, asiantuntijanäkökulma on mielestäni lainsäätämisessä ihan paikallaan. Se, täytyykö juuri kirkon (joka ei ole kansalaisjärjestö) kantaa pyytää jokaiseen perhepoliittiseen asiaan, on kyllä toinen juttu. Mielestäni ei.
Public eye kirjoitti:
"Aivan todellisuudelle vieraista sfääreistä tuntuu tulevan ainakin tämä hurskas mutta erittäin julmalta kuulostava syrjivä lausuma Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotteesta 22.1.2008:
"Kirkkohallituksen mukaan miehen ja naisen välisellä, sopimukseen perustuvalla ja julkisesti vahvistetulla liitolla tulee olla erilainen asema yhteiskunnassa kuin muilla parisuhteilla."
Koska saamme lukea edellisen kannanoton niin, että sanat "miehen ja naisen" korvataan sanoilla "kahden ihmisen"? Myöskään sanaa rakkaus ei tuhon kylmään lauseeseen ole nähty tarpeelliseksi sisällyttää, sopimus ja julkinen vahvistaminen riittävät, kunhan liiton osapuolet ovat vain eri sukupuolta."
Hyvin tyypilliseltä kuulostavaa lakikieltähän tuo on. Samanlaista kielenkäyttöä voi odottaa miltä tahansa julkisoikeudelliselta taholta. Lakikirjassahan ei taideta puhua mitään rakkaudesta. Mitä nyt avioliittoasetuksessa vihkijän kysymysten kohdalla ja kirkkojärjestyksessä.
Setan puheenjohtaja on kommentoinut kirkon adoptiokannanottoa ja ihmisoikeustuomioistuimen päätöstä. Setan puheenjohtajan blogissa on YouTube-linkki Ilgan julkaisemaan yhteiskunnalliseen mainokseen sateenkaariperheiden puolesta.
