Homona työpaikalla (juttukommentit)

Tämän päivän erityisteemani on "homona työpaikalla". Se on nimittäin teemana frankfurtilaisessa sanomalehdessä.

=====

Fyysikko Jean-Luc Vey kertoo aikaisemmasta kaksoiselämästään ja avoimesta toiminnastaan Deutsche Bankissa.



Jean-Luc Vey tuli kaapista aika vanhana, lähes 30-vuotiaana ("late comer"). Kuusi vuotta sitten hän tuli esiin myös työpaikassaan, Deutsche Bankissa. Hän oli jo mukana homojärjestöjen toiminnassa ja eräänä iltana vuonna 2000 Frankfurtissa perustettiin 15 hengen voimin työntekijöiden homo/lesboverkosto Deutsche Bankiin. Aluksi se oli epävirallista, undergroundia. Mutta halu oli järjestäytyä selkeämmin ja avoimesti. Verkosto tunnustettiin virallisesti 2001.Vuonna 2002 Deutsche Bankille annettiin Max-Spohr -palkinto. Sen palkinnon kehitteli ns. Völkinger Kreis eli yrityksissä johtavassa asemassa olevien homojen ja lesbojen valtakunnallinen järjestö. Palkinto annetaan yrityksille, jotka toimivat esimerkillisesti HLBTI-työntekijöidensä suhteen. Kun tuli tieto siitä, että pankille myönnetään tällainen tunnustuspalkinto, homo/lessboryhmä kutsuttiin Berliinin palkintojen jakoon. Silloin Jean-Luc Vey kertoi homoudestaan esimiehelleen. Esimies suhtautui positiivisesti, avoimesti ja on siitä lähtien tukenut häntä. On tullut molemminpuolinen luottamus. Kun palkintojenjakotilaisuudesta palattiin, työpaikalla pidettiin juhlahetki.

Siitä lähtien kaikki kolleegat tiesivät hänen homoutensa. Monet olivat aavistelleet, mutta kukaan ei halunnut kysellä privaattia asiaa. Palkinto teki heidän ryhmästään "Rainbow Group Germany" kuuluisan sekä Saksassa että ulkomailla. Palkintotilaisuudessa pankin henkilöstöpäällikkö piti erinomaisen puheen, ja se pääsi tv-uutisiin saakka.

On jokaisen oma asia, tuleeko kaapista vai ei, mutta tällainen homo/lesboverkosto auttaa luomaan työpaikalle ilmapiirin, jossa ketään ei syrjitä.

Jean-Luc Vey sanoo, että hänelle itselleen homous ei enää ole mikään tabu. Nyt kirjoitellaan juttuja henkilökuntalehteen, käydään Pride-kulkueissa pankin logojen alla. Hän pitää esitelmiä yliopistoissa eri maissa, ja aina pankin tukemana.

Mutta edelleen on ongelmia. Hänelle itselleen tämä on merkinnyt helpotusta ja kaksoiselämän loppua, mutta se vei paljon aikaa, ennen kuin hän oli valmis siihen askeleleeseen. Vei paljon aikaa tottua siihen ajatukseen, että nyt kaikki osastolla tuntevat asian. Mutta tässä on samalla tavoin kuin henkilökohtaisessa coming-outissa: ensimmäinen kerta on kaikkein vaikein,. Hän osallistuu monenlaisiin projekteihin ja joutuu vaihtamaan tämän tästä työpistettä Aina tulee ensiksi kysymys siitä: kerronko vai vaikenenko. Yleensä annan ihmisten ensin tutustua minuun, ennen kuin kerron.

Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että 70% homoista ja lesboista on kokenut syrjintää työpaikallaan. Heille nauretaan, heistä juorutaan, valehdellaan. Mikä neuvoksi?

Ei kannata outata itseään, jos on tunne, että omassa työpaikassa sitä ei hyväksytä kunnolla. Monilla työpaikoilla kannattaisi rakentaa tällaisia homo/lesboverkostoja, joissa voi vaihtaa kokemuksia. Vaikea tilanne ei ole pelkästään HLBTI-väellä. Esim. Deutsche Bankissa on ollut "Diversity"-ohjelma jo vuodesta 1999. Siinä huomioidaan, että suuressa talossa on erilaisia ihmisiä rodun, uskonnon, sukupuolen, iän, vammaisuuden mukaan. Tällainen diversity-ohjelma on auttanut valtavasti. Monissa yrityksissä on toiminta aloitettu alhaalta päin: työntekijätasolta. Mutta se on ollut vaikeaa, jos yrityksen johto ei ole lähtenyt mukaan. Jean-Luc Vey sanoo kertovansa yritysten johdolle, miten hyödyllistä avoimmuus on. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kaapissa oleva homotyöntekijä menettää 10-15% energiastaan piilottelun takia.

Saksassa Diversity-ohjelmia on vain noin 15%:ssa yrityksistä ja ne ovat pääasiassa suuria yrityksiä.

http://www.fr-online.de/frankfurt_und_hessen/nachrichten/frankfurt/?sid=aa144a92aacf9eebe9f82a73bb8e5e8a&em_cnt=1289821

"Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että 70% homoista ja lesboista on kokenut syrjintää työpaikallaan. Heille nauretaan, heistä juorutaan, valehdellaan."

Suomi sitten varmaan on onnela Saksaan verrattuna? Muistaakseni Lehtosen tutkimusten mukaan vain 12% homoista yms oli kokenut työpaikalla syrjintää. Eiköhän sellainen riski kannattaisi ottaa. Toisaalta tympeitä vitsejä oli muistaakseni kuullut 50%, mutta kyllähän varmaan melkein kaikki naiset kuulee joskus töissä typeriä vitsejä. Selitys on yleensä "pojat, eli heteromiehet, on vain poikia", ja on tosikkomaista jos loukkaantuu vitseistä. (en ole varma noista luvuista, pitää tarkistaa himassa)

"Ei kannata outata itseään, jos on tunne, että omassa työpaikassa sitä ei hyväksytä kunnolla."

Minä en oikein ymmärrä moista ujostelua enää tällä vuosituhannella. Yleisin selitys mitä kuulen on, että "seksuaalisuus on vain yksityisasia". Homous yms nyt vaan on poliittista. Mitä tarkoittaa "hyväksytä kunnolla"? Kuvittelisin, että jonkinlainenkin hyväksyntä on mukavampaa kuin salailu, mutta ehkäpä olen liian paksunahkainen.

Riippuu myös hyvin paljon siitä miten asiaan homo itse suhtautuu. Meillä töissä (aika äijävaltainen paikka) tiedetään minun homoudesta, tasan yhden kerran olen siitä saanut negatiivisesti kuulla. Sekin tapaus henkilöltä joka ei muista työpaikkapoliittisista systä tykkää minusta. Hän tuli vapaa-ajallaan työpaikalle tuhannen kännissä huutamaan asiakkaiden kuullen "hoomoo!" luullen sen solvaavan. Minua harmitti lähinnä asiakkaiden puolesta, muuten repeilin ihan naurussa. Järjestin kyllä päällikön hänet puhutteluun kun asiakkaitakin kerran häiritsi. Pointti siis se että solvauskaan ei toimi jos homo ei solvaudu.

Tuosta Hinurin tarinasta muistuma omalta työuraltani. Tapahtuman olen kenties täällä kertonut aikaisemminkin. Mielestäni se on sellainen helmi, että olen sitä käyttänyt sopivissa tilanteissa ennakkoluuloista puhuttaessa.

Parisuhdelain ensimmäisen yrityksen aikoihin istuimme työpaikallani pyöreässä kahvipöydässä. Vieressäni istui yksi talon apulaisjohtajista. Joku luki iltapäivälehdestä kirjoituksen, että homot pääsevät kohta naimisiin. Apulaisjohtaja tokaisi: "Minä en voisi istua samassa pöydässä homon vieressä. Sillä on paskaa käsissä ja kynsien alla. Se voisi koskettaa minua". Häntä lukuun ottamatta koko porukka tiesi minut homoksi. Tunnelma muuttui oitis. Harvinaisen kerran olin heti tilanteen tasalla. Kosketin kädelläni häntä olkapäähän ja totesin: "Muuten, minä olen homo!" Kommentoin vielä jotain lakialoitteesta tms., join kahvini loppuun ja lähdin jatkamaan töitäni. Apulaisjohtaja oli jupissut poistumiseni jälkeen, että kyllä hän aina on arvellut, että Jussi on epänormaali. Tuo jupina oli epätoivoinen yritys pelastaa omat kasvonsa. Työtoverini olivat todella huvittuneita hänen megatyperyydestään.