Minulla on historiallisista tarinoista muistikuva, että ennen vanhaan hyvään aikaan upseereilla oli yleisesti tapana parannella figuuriaan korsetilla. Sillä oli lähinnä tekemistä vain miehisen turhamaisuuden kanssa, ei homouden.
Tästä päivästä katsoen, pallovatsojen muotiaikaan, korsetti on naisellinen varuste. Edelleenkään sille ei pitäisi asettaa yhtäläisyysmerkkiä homouden kanssa. Transvestismi on eri asia.
Kenties nyt tuo animaatioelokuva räjäyttää keskustelun auki kansallisesta pyhimyksestä ja hänen luonteensa todellisesta piirteistä myyttien takana.
On se kumma, ettei huuto synny siitä, että Mannerheim oli kansanmurhaaja, eikä huuto synny Baryshnikovin peribrezhneviläisestä Mannerheim-tulkinnasta. huuto syntyy siitä, että Mannerheim esitetään homona. Homoa ei voi esittää itsenäisyyspäivänä, mutta kansanmurhaaja-Mannerheimia tai saksalaisten-kätyri Mannerheimia voi esittää vapaasti.
Tässä paljastuu suomalaisten homofobia paljaimmillaan.
Eikös Mannerheim tässä animaatiossa kuvata juuri sisällissodan aikasena sotilaana, ei II MS:n marsalkkana? Savinukke ei siis voi sen takia ainakaan loukata sotaveteraanien perintöä. Vai olisiko liian vaikea hyväksyä, että sotaa johtikin homo? Mielenkiintoista.
Aamulehti vihjaa seuraavaa: Katariina Lillqvistin seuraava elokuva Arvo Ylpöstä ja piirimielisairaalasta? Kenen hoidossa oli Törnävän saaren piirimielisairaala 1930-luvulla kansalaissodan jälkeen? Siellä pakkosteriloitiin ihmisiä ja haettiin teoriaa, minkälainen Suomen kansa on rotupuhdistuksen jälkeen. Tässä olisi yksi aihe Ylppöön liittyen, Lillqvist toteaa. (http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/70619.shtml)
Lillqvist haluaa herättää laajempaa keskustelua sankarimyyteistä ja näyttää onnistuneen siinä ainakin muutamien keskustelupalstojen osalta, kuten mm. Kauppalehden esimerkki osoittaa: http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=82246&tstart=0&start=0. Kiukkua on selvästi ilmassa, mutta eikös taiteen tehtäviin kuulu yhteiskunnallisten kysymysten ruotiminen ja kannanotot?
Lillqvist halusi jutussaan jatkaa "vanhaa Tampereen pispalalaista Mannerheimin pilkkaamisen perinnettä". Hänen taiteelliseen vapauteensa se luonnollisesti kuuluu, minua homomiehenä vain hämmentää ja loukkaakin hänen ajatuksenjuoksunsa homoseksuaalisuudesta ihmisen arvoa alentavana asiana. Eli muuten ehkä ollaan suvaitsevaisia ja tasa-arvoa kannattavia, mutta kun halutaan "pilkata" jotain, uusinnetaan vanhoja homofobisia stereotypioita. Eli mielestäni Lillqvistin motiivit ja keinot ovat arveluttavia, suorastaan halpamaisia.
Kiintoisa kommentti tämän päivän Hesarissa. Toimittaja Minttu Mikkosen juttu on otsikoitu: "Sotapäällikkö ja suvaitsevaisuusharha".
Hän toteaa: "Yhteisön suvaitsevaisuus mitataan toden teolla vasta silloin, kun puheeksi tulevat sen ikonit. Siitä mittarista katsottuna 2000-luvun Suomen ilmapiiristä on viime viikkoina saanut surullisen kuvan."
Animaation ohjaaja ja hänen perheensä on saanut tappouhkauksia. Mikkonen arvelee kohun vuoksi elokuvasta tulevan yleisömenestys.
Tämä nukkeanimaatio-keskustelu on päässyt jo kansainväliseen levitykseen. STT julkaisi aiheesta uutisen englanniksi, lähinnä kristillisten Mr. Kalliksen kysymyksestä käydyn lyhyen keskustelun eduskunnassa.
YLE:n uutisissa oli yksi haastattelu elokuvan katsoneelta. Hän piti filmin homo-Mannerheim-keskustelua kummallisena. Se asia on aivan sivuseikka.
Tulipa uutisia katsoessani mieleen, että media on tainnut veivata koko keskustelun tarkoituksellisesti vauhtiin. Ehkä juuri nyt on uutisoitavaa liian vähän. Tämänkin illan tv-uutiset käsittelivät laajalti Mansikkien hellimis- ja tarkkailuohjelmaa. Aivan niin kuin entisessä Neukkulassa.
Olen samaa mieltä JuhaniV:n kanssa että uutisoinnit tuntuvat hieman väkinäisiltä. Poliisivartiointikin vaikuttaa häirinnältä. Kerran vappumarssilla minä olin anarkistien blokissa ja poliisit kävelivät kulkueen rinnalla juuri anarkistien kohdalla koko marssin läpi. Se tekin marssista hieman painostavan. Sitä ennen vasemmistonuorten prekaariaktiivit (eivät siis anarkistit) olivat muistaakseni hieman rähisseet poliisille. Taiteesta on vaikea nauttia, kun on poliisi vierellä virkatehtävissä.
Sama oli kun oli Ecce Homo ja nämä demottajat. Oli vaikea avautua kokemaan taidenäyttely sen ansaitsemalla syvällisyydellä, kun heti tilan ulkopuolella oli uhka.
TV 1 torstaina 6.3.08 klo 21.05 A-talk:
Mannerheim myytin takana.Vieraina ohjaaja Katariina Lillqvist, kenraali Gustav Hägglund, kansanedustajat Bjarne Kallis (kd.) ja Minna Sirnö (vas.).
Keskustelu oli varsin hyvä. Kalliksella levy pyöri samassa urassa koko keskustelun ajan, että ei saa loukata suurta joukkoa ihmisiä, kuten sotaveteraanit. Kallis itse ja puolueensa on syyllistynyt aikoinaan vaikkapa parisuhdelain käsittelyn yhteydessä suuren ihmisjoukon loukkaamiseen, nimittäin homot. Se onkin ilmeisesti hyväksyttävää.
Mannerheimin käyttäytymisestä yksi seikka, joka ei ole tullut esille. Helsingin Yrjönkadun uimahallissa on nk. Marskin hytti. Se on paneloitu pieni huone, jossa on askeettinen laveri. Hytin voi sulkea. Marski piti tapanaan käydä hallissa. Tänä päivänä hytin takaseinälle on ripustettu kehystetty Marskin kuva.
Ainuttakaan tarinaa hänen käyttäytymisestään hallissa en ole kuullut. Yrjönkadun hallissa on minun tietojeni mukaan aina uitu eri vuoroissa, naiset ja miehet erikseen. Yleisissä vuoroissa uidaan alasti. Aikanaan uimapuvussa uiminen taisi olla jopa kielletty. Alkuperäinen syy lienee ollut hygieeninen.
Marskin aikaan muita uimahalleja ei tainnut Helsingissä edes olla. Kerrotaan, että hallin alkuaikoina pääsymaksu oli niin korkea, että se vastasi tavallisen työmiehen päiväpalkkaa. Halli taisi olla siis alkujaan paremman väen paikka. Saattoi olla varsin luonnollinen syy, että Marski kävi siellä rentoutumassa vaativien tehtäviensä lomassa. Istuiko hän yläkerrassa kahvia ja konjakkia nautiskellen ja silmäillen alas altaalle joskus hyvinkin kiinnostavan näköisiä alastomia ilmestyksiä, vaiko pohti valtakunnan tärkeitä asioita?
Yrjönkadun hallissa käyvät sekä homot että heterot. Arvelen homojen suosivan paikkaa ja varmaan tehneen kautta aikojen niin, koska siinä on tyyliä. Se on rauhallinen ja mukava paikka sosiaalisiin tapaamisiin. Samalla siellä on myös joskus silmänruokaa.
Tänäkin päivänä Yrjönkadun hallissa saattaa havaita valtakunnan vaikuttajia saunomassa ja uimassa. Heitäkin on kumpaakin plaatua.
Enbusken ohjelma valottaa teemoja tässä keskustelussa laajasti ja hyvin. Ainoa, minkä - poliittisen korrektiuden nimissäkö? - särähti korviini, oli seksuaalisuudesta puhuminen "mitä tehdään makuuhuoneessa"-linjalla. Onko ihmistä edelleen vaikea ymmärtää kokonaan seksuaalisuuden läpitunkemaksi olennoksi?
"- - seksuaalisuudesta puhuminen "mitä tehdään makuuhuoneessa"-linjalla. Onko ihmistä edelleen vaikea ymmärtää kokonaan seksuaalisuuden läpitunkemaksi olennoksi?"
Mitä ilmeisimmin. Eilisessä A-talkissa huomioni kiinnitti lähinnä se, että toinen miesvieraista sanoi heti keskustelun aluksi jotakin sellaista, että onhan se nyt loukkaavaa, että "kirgiisipalvelija bylsii Mannerheimia". Onko tässä nyt oikeasti kyse siitä, että kuka panee ketä? Että mielikuva siitä, että kansallissankarimme, keihäs tanassa kulkeva suuri soturi, voisi alentua jonkun pantavaksi, ihan naisen asemaan, on loukkaus sotaveteraaneja ja koko Suomen kansaa kohtaan.
Kun tulin sodan jälkeen Helsinkiin opiskelemaan "kaikki" puhuivat Mannerheimin homoudesta. Huvittavinta oli, että viimeinen rakastaja tunnettiin. Ei aivan nimeltä, mutta oli kuulemma nuori vänrikki Orivedeltä! Tämä tarina on sitten ilmeisesti unohdettu ja useimmat sen kertojatkin ovat jo haudassa.
Tässä keskustelussa aikaperspektiivi on pitkä. Kannattaa muistaa, että käsite homoseksuaalisuus ja mitä sillä tarkoitetaan on eri aikoina ollut erilainen. Koko käsite taitaa olla ehkä sadan vuoden ikäinen.
Saattaa olla joskus tilanne sellainen, että käytetään yhtä sanaa, mutta tarkoitetaan aivan eri asioita. Tämähän on tuttua uskonnollisessa keskustelussa, esimerkkinä vaikkapa sana "synti".
Sotaveteraanien arvostus on näyttänyt vaihtelevan vuosikymmenten saatossa rajusti. 60-luvulla elettiin tässä mielessä pohjamudissa ja merkittävää parannusta asioihin tuli vasta vuosituhannen vaihtumisen kieppeillä. Tuntuu välillä jopa siltä, että sotaveteraaneista on nykykeskusteluissa tehty yli-ihmisiä, vaikka itse kyllä epäilen että kyse oli ihan tavallisista ihmisistä, jotka vain joutuivat selviämään kovemmassa ympäristössä kuin tavallisesti.
Tähän arvostuksen kohoamiseen liittyen tuntuu olevan samalla vaikeaa ymmärtää että kun kerran talvisodassa palveli ainakin 300 000 ja jatkosodassa noin 600 000 henkeä, niin minkä tahansa "homo-osuusarvauksen" mukaan homoja sotivissa joukoissa oli vähintäänkin kymmeniä tuhansia, ellei jopa toista sataa tuhatta. Ja kun sitten kieltäydytään edes ajattelemasta yhden sotilaan (Mannerheim) mahdollista homoseksuaalisuutta, niin mielestäni samalla pyyhitään pois maailmankartalta noiden mainitsemieni kymmenien tuhansien sotilaiden teot tämän kansakunnan eteen.
Mannerheim-kohusta ja homofobiasta on mielenkiintoinen kommentti myös Setan puheenjohtajan blogissa. Erityisesti kannattaa huomata Kallisin puheet A-talkissa (väisti homokysymyksen) ja hänen kommenttinsa nettipäiväkirjassaan. Myös kenraali Gustav Hägglundin puheet kannattaa analysoida tarkemmin. A-talkissa nämä miehet puhuivat ristiriitaisesti. Katso Juha Jokelan blogi:
"Kuka bylsii ketä" kysymys tuo mukaan uuden kilttuurihistoriallisen aspektin. Antiikin aikana esimerkiksi pidettiin hieman häpeällisenä, jos vapaa mies antoi nussia itseään, mutta saattoi kyllä bylsiä ketä vaan. Kysymys oli siis valtasuhteesta, eli ylipäällikkökin ehkä voisi kyllä nussia kaikkia, mutta kukaan ei häntä.
Marskin fotoista tulee mieleen kuvat tiukoissa ihon myötäisissä nahkahouisuissa, jotka piti pukea märkinä päälle, tai sitten se missä upseerikavereiden kanssa uitetaan hevosia alastomina.
Se hyvä tässä julkisessa keskustelussa on, että joudutaan kyseenalaistamaan vallitseva kaiikkia koskeva hetero-oletus, riippumatta siitä keken kanssa Mannerheim sänkyyn meni.
Helsingin Sanomissa on juttu aiheesta: Homoyhteisössä Mannerheimin homoudesta on huhuttu jo pitkään. Haastateltavina on olltu mm. Mikko Silvennoinen ja Pentti Holappa.
Emme me minkäänlaisilla keskusteluilla kaikkia lukkoja pysty avaamaan. On mielestäni tärkeää, että homoseksuaalisuudesta puhutaan paljon julkisuudessa. Jokainen joutuu jossakin kohden miettimään ainakin millisekunnin verran omia asenteitaan kyseiseen asiaan. Tuo miettiminen voi tuoda liikahduksen asenteissa, joillakin neutraaliin tai myönteiseen suuntaan, toisilla tiukentaa näkemyksiä. Joka tapauksessa keskustelu antaa mahdollisuuden asennemuutokseen.
Mannerheim on sen verran merkittävä symboli suomalaisessa ajattelussa, että siihen kohdistuneet uudet tai piilotetut piirteet aiheuttavat tietenkin raivokkaan muutosvastarinnan. Eiköhän "balsamoitu" Mannerheim ala hajota ajan myötä aivan samoin kuin Lenin siellä Punaisella torilla. Keskustelu muuttaa. Ilman kipuilua se ei kuitenkaan tapahdu.
Helsingin Sanomien paperiversiossa juttu on lähes koko aukeamalla. Pentti Holappa sanoo, että "on tyhmää uskoa ihmisten suvaitsevaisuuteen. Jos menee vähän lähemmäksi ja raapii, esiin tulevat vanhojen ihmisten ennakkoluulot". Suomalaiset eivät ole homogeeninen kansa, vaan mielipiteet menevät ristiin.
Mikko Silvennoinen (32) sanoo, että häntä ei ole syrjitty vaan nostettu. Homoa ei tarvitse suvaita, vaan kunnioittaa.. Eikä pidä yleistää, kun armeijan pamppu nostaa Mannerheimista äläkän. Se kertoo enemmän sotilashenkilöistä kuin suomalaisista. "On kiva nähdä, miten seuraava Mannerheim-elokuva käsittelee aihetta. Mannerheimin homoseksuaalisuudessa ei ole mitään hävettävää, ja oli jo aikakin".
Graafikko Tuulikki Pietilä (91) sanoo, että hänen ammattikunnassaan ei ole koskaan ollut ongelmia aiheen ympärillä. Ei silloinkaan, kun oltiin rikollisia. Hän asui silloin Ranskassa ja Ruotsissa. Kukaan ei koskaan kysynyt. Pietilä pitää Lillqvistin jutuista. Uralin perhonen on vanha juttu. Radiokuunnelmasta ei aikanaan puhuttu mitään. Hän ei ole kuitenkaan mitenkään innostunut, että asia nousee tällä tavoin julkisuuteen, esim. tässä lehtijutussa.
Oras Tynkkynen (39 sanoo, ettei homous ole näkynyt hänen työssään. Hän saa jonkin verran ilkeitä sähköpostiviestejä, joissa on homottelua. Peruskysymys hänen mielestään on, että jos ollaan suvaitsevaisia, miten jonkun ihmisen homous voi loukata. On oireellista, että homoepäilyä pidetään loukkaavana.
Sauli Koskinen (22) sanoo, ettei homous ole hänen elämäänsä muuttanut. Ei hän tee siitä haloota. Hän ei ole ollenkaan seurannut homo-Mannerheim-keskustelua.
