Viime aikoina on paljon keskusteltu reggae-tähtien homovihaa lietsovista lauluista ja räpin sisällä vallitsevista ihanteista. Kun G-Hot laulaa menevänsä Prideen konekiväärien kanssa ja B-Tigt nimeää laulunsa ”Neekeri, neekeri”, kysellään, onko se taidetta ja miten siihen pitäisi suhtautua. Eikö taiteessa olekin tarkoitus sekoittaa luutuneita ajatuksia, provosoida ja nostaa esiin kysymyksiä? Ovatko homot hienohelmoja, jotka eivät siedä pienintäkään pilkkaa? Tageszeitung-lehdessä on asiasta kolumni.
----------
Yllättäen räpin homovihamielisyys on noussut tärkeäksi kulttuurikeskusteluksi, vaikka monikaan ei pidä räppiä edes taiteena. Muutama räp-artisti teki musiikillaan paljon rahaa muutama vuosi sitten, mutta nyt sen musiikkilajin kaupallinen arvo on heikentynyt, vaikka uusia, entistä provokatiivisempai tähtiä on tullut markkinoille. Mahdollisesti tämä musiikkityyli häipyy muutamassa vuodessa musiikin historian unholaan.
Aina on niitä, jotka tuohtuvat ajan ilmiöisstä. On tuohduttu horror-filmeistä, tietokonepelien väkivallasta, jne. Nyt on hiphop silmätikkuna. Saksassa eturivissä on sosiaalidemokraattinen poliitikko Monika Griefahn taistelemasssa näitä ilmiöitä vastaan. Jo kaksi vuotta sitten hän kampanjoi naisvihamielisiä ja väkivaltaisia räp-videoita vastaan. MTV ja Viva-tv-kanavat aloittivat itsesensuurin ja poistivat niitä ohjelmistostaan.
Monika Griefahn sanoi lehtijutussaan, että hän haluaa pois lasten ja nuorten käsistä videot, joissa on pornografisia, väkivaltaa ylistäviä, rasistisia ja naista halventavia tekstejä. Erityinen esimerkki oli Sidon ”Perseeseenpanolaulu”. Videofirma merkitsi sen kuitenkin kielletyksi alle 16-vuotiailta, joten sitä saa näyttää tv:ssä vasta klo 22 jälkeen.
Mitä tämän musiikin vastustajat oikeasti haluavat? Tiukempi kuri? Sensuuri? Todellisuudessa kuitenkin se, mikä pukkaa näiden runoniekkojen runosuonesta, on mielikuvituksen tuotetta. Ja monilla (miehillä) on sellaisia fantasioita. Ja samaa fantasiaa kuvaavat monet seksileffat. ”Perseeseenpanolaulu” ei varmaankaan sovi perheen 8-vuotiaille.
Viime kädessä ei kuitenkaan ole kysymys nuorten suojelemisesta. On kysymys siitä, mikä on taidetta. Onko tällainen ”huonolla maulla” tehty myös taidetta. Ja pitäisikö taiteen tekemistä valvoa ja rajoittaa. Demokraattisessa yhteiskunnassa on siedettävä sitä, että erilaista mielipiteen ilmaisua on vaikka se ei kaikkia miellyttäisikään.
----------
Samaan aikaan keskustelu jamaikalaisista reggae-tähdistä jatkuu. Pari reggae-staraa teki sopimuksen, jonka mukaan homovihalaulut lopetetaan. Käytäntö pakotti siihen, koska he eivät enää päässeet Englantiin tai Keski-Eurooppaan esiintymään vahvan vastustuksen takia. Viimeksi eilen Buju Banton kielsi, että hän olisi tehnyt jotain sopimuksia homojen oikeuksia ajavien järjestöjen kanssa. Guardian-lehti kertoi sopimuksesta ja Radio Jamaica tyrmäsi tiedon. Tämä teema on ollut vahvasti esillä viime päivinä englantilaisissa lehdissä.
----------
Yllättäen räpin homovihamielisyys on noussut tärkeäksi kulttuurikeskusteluksi, vaikka monikaan ei pidä räppiä edes taiteena. Muutama räp-artisti teki musiikillaan paljon rahaa muutama vuosi sitten, mutta nyt sen musiikkilajin kaupallinen arvo on heikentynyt, vaikka uusia, entistä provokatiivisempai tähtiä on tullut markkinoille. Mahdollisesti tämä musiikkityyli häipyy muutamassa vuodessa musiikin historian unholaan.
Aina on niitä, jotka tuohtuvat ajan ilmiöisstä. On tuohduttu horror-filmeistä, tietokonepelien väkivallasta, jne. Nyt on hiphop silmätikkuna. Saksassa eturivissä on sosiaalidemokraattinen poliitikko Monika Griefahn taistelemasssa näitä ilmiöitä vastaan. Jo kaksi vuotta sitten hän kampanjoi naisvihamielisiä ja väkivaltaisia räp-videoita vastaan. MTV ja Viva-tv-kanavat aloittivat itsesensuurin ja poistivat niitä ohjelmistostaan.
Monika Griefahn sanoi lehtijutussaan, että hän haluaa pois lasten ja nuorten käsistä videot, joissa on pornografisia, väkivaltaa ylistäviä, rasistisia ja naista halventavia tekstejä. Erityinen esimerkki oli Sidon ”Perseeseenpanolaulu”. Videofirma merkitsi sen kuitenkin kielletyksi alle 16-vuotiailta, joten sitä saa näyttää tv:ssä vasta klo 22 jälkeen.
Mitä tämän musiikin vastustajat oikeasti haluavat? Tiukempi kuri? Sensuuri? Todellisuudessa kuitenkin se, mikä pukkaa näiden runoniekkojen runosuonesta, on mielikuvituksen tuotetta. Ja monilla (miehillä) on sellaisia fantasioita. Ja samaa fantasiaa kuvaavat monet seksileffat. ”Perseeseenpanolaulu” ei varmaankaan sovi perheen 8-vuotiaille.
Viime kädessä ei kuitenkaan ole kysymys nuorten suojelemisesta. On kysymys siitä, mikä on taidetta. Onko tällainen ”huonolla maulla” tehty myös taidetta. Ja pitäisikö taiteen tekemistä valvoa ja rajoittaa. Demokraattisessa yhteiskunnassa on siedettävä sitä, että erilaista mielipiteen ilmaisua on vaikka se ei kaikkia miellyttäisikään.
----------
Samaan aikaan keskustelu jamaikalaisista reggae-tähdistä jatkuu. Pari reggae-staraa teki sopimuksen, jonka mukaan homovihalaulut lopetetaan. Käytäntö pakotti siihen, koska he eivät enää päässeet Englantiin tai Keski-Eurooppaan esiintymään vahvan vastustuksen takia. Viimeksi eilen Buju Banton kielsi, että hän olisi tehnyt jotain sopimuksia homojen oikeuksia ajavien järjestöjen kanssa. Guardian-lehti kertoi sopimuksesta ja Radio Jamaica tyrmäsi tiedon. Tämä teema on ollut vahvasti esillä viime päivinä englantilaisissa lehdissä.