- 1 / 5
- smo
- 18.1.2015 17:08
- 18.1.2015 17:18
Sain pyyhkeitä siitä, että olin käyttänyt oma-sanasta johdettua verbiä "omata". Minulle huomautettiin, ettei tällaista verbiä suomen kielessä olisi.
Käytin omata-verbiä jutussa "Tiffanyn mainoksessa ensimmäistä kertaa miespari" ( http://ranneliike.net/teema/tiffanyn-mainoksessa-ensimmaista-kertaa-miespari?aid=11529 ). Kirjoitin, että "Yhdysvaltalainen 178-vuotisen historian omaava kultasepänliike Tiffany & Co. on käyttänyt mainonnassaan ensimmäistä kertaa miesparia".
Toki suomessa on verbi omata. Sanan merkitys on jotakuinkin "jonkin ominaisuutena on jokin/jotain" - eri asia kuin omistaminen, sisältäminen tai sisältyminen. Omaamisen voi korvata mutkikkaammalla kieliopillisella rakenteella. Korvaamiseen suorastaan kehotetaan: omata-verbin käyttöä ei yleensä suositella kirjakielisessä tai yleiskielisessä ilmaisussa, ehkä siksi, että tuloksena on kapulakielisiä rakenteita. Suomea se silti on; vieläpä ihan taiteen sääntöjen mukainen johdos.
Ja onpa sillä paikkansakin.
Harkittua rikostani perustelen sillä, että tuossa tapauksessa omata-verbin avulla oli helppo viitata Tiffanyn pitkään historiaan, tavallaan ohimennen. Olisin voinut todeta, että "Tiffanyn historia ulottuu 178 vuoden taakse", mutta omassa sivulauseessa tai omana virkkeenään olisi historia-asia noussut liian keskeiseen rooliin. Tiffanyn pitkä historia on tavallaan merkityksetön, mutta kuitenkin leimallinen yksityiskohta tällaisessa yhteiskunnalliseen murrokseen liittyvässä tapauksessa.
Toki kirjoittaessa tulee tehtyä lyöntivirheitä ja kielenkäytöllisiä virheitä, tulee pyöristeltyä ja oiottua väärissä kohdissa ja niin edelleen. Välillä pilkkuja on liikaa ja välillä tärkeäkin pilkku puuttuu. Standardit on kuitenkin tehty palvelemaan kielenkäyttöä - ei toisin päin. Minun mielestäni olennaisinta (hyvässä) kielenkäytössä on ymmärrettävyys ja yksiselitteisyys.
Käytin omata-verbiä jutussa "Tiffanyn mainoksessa ensimmäistä kertaa miespari" ( http://ranneliike.net/teema/tiffanyn-mainoksessa-ensimmaista-kertaa-miespari?aid=11529 ). Kirjoitin, että "Yhdysvaltalainen 178-vuotisen historian omaava kultasepänliike Tiffany & Co. on käyttänyt mainonnassaan ensimmäistä kertaa miesparia".
Toki suomessa on verbi omata. Sanan merkitys on jotakuinkin "jonkin ominaisuutena on jokin/jotain" - eri asia kuin omistaminen, sisältäminen tai sisältyminen. Omaamisen voi korvata mutkikkaammalla kieliopillisella rakenteella. Korvaamiseen suorastaan kehotetaan: omata-verbin käyttöä ei yleensä suositella kirjakielisessä tai yleiskielisessä ilmaisussa, ehkä siksi, että tuloksena on kapulakielisiä rakenteita. Suomea se silti on; vieläpä ihan taiteen sääntöjen mukainen johdos.
Ja onpa sillä paikkansakin.
Harkittua rikostani perustelen sillä, että tuossa tapauksessa omata-verbin avulla oli helppo viitata Tiffanyn pitkään historiaan, tavallaan ohimennen. Olisin voinut todeta, että "Tiffanyn historia ulottuu 178 vuoden taakse", mutta omassa sivulauseessa tai omana virkkeenään olisi historia-asia noussut liian keskeiseen rooliin. Tiffanyn pitkä historia on tavallaan merkityksetön, mutta kuitenkin leimallinen yksityiskohta tällaisessa yhteiskunnalliseen murrokseen liittyvässä tapauksessa.
Toki kirjoittaessa tulee tehtyä lyöntivirheitä ja kielenkäytöllisiä virheitä, tulee pyöristeltyä ja oiottua väärissä kohdissa ja niin edelleen. Välillä pilkkuja on liikaa ja välillä tärkeäkin pilkku puuttuu. Standardit on kuitenkin tehty palvelemaan kielenkäyttöä - ei toisin päin. Minun mielestäni olennaisinta (hyvässä) kielenkäytössä on ymmärrettävyys ja yksiselitteisyys.