Mikä ooppera/mitkä oopperat

Hej!
Te, jotka käytte mielellänne oopperassa - mikä on lempiteoksenne tai mitä oopperoita kuuntelette mielellänne (oopperassa, kotona)?
Suuri oopperanystävä M.

He Martin

Mä olen oopera queenien ehdoton ykkönen - ensi-iltakortit Geneveen ja Helsinkiin, jossa usein kuljen puppelipoika kainalossa ;)

Mä osaan varmaan ulkoa Toscan ja Aidan. Muista mielioopperoita mainittakoon Evgenij Onegin (aikas hieno Hesassa paraikaa), La Bohème, La Traviata, Trubaduuri... onhan näintä. Kovin on hankalaa laittaa Toscan aj Aidan jälkeen muita tärkeysjärjestykseen.

Oopperan ykkönen on La Traviata. Nähty noin 10 kertaa eripuolilla maailmaa. Milanon versio oli unohtumaton.

Ehdoton ykköslemppari oopperoista on Gaetano Donizettin Lucia di Lammermoor.

Mutta toki lempioopperoita ovat muutkin bel canto-oopperat (La Fille du Régiment, I Puritani, Anna Bolena jne. jne.), sekä vaikkapa Wagnerin Die Walküre.

Aika vaikeaa laittaa mitään oikeastaan ykkösen jälkeen mihinkään järjestykseen =)

Olen nähnyt vain Don Giovannin ja Aidan. Pidin enemmän kyllä Aidasta.

Hej!
Omia suosikkejani ovat:
1. van Beethoven: Fidelio
2. Berlioz: Les Troyens
3. Debussy: Pelléas et Mélisande
4. Strauss: Rosenkavalier
Sitten onkin jo suurempi joukko teoksia, joita on vaikea asettaa keskinäiseen järjestykseen.

Melkein kaikki Rossinin oopperat. Tunnetuimmat tietysti lienevät Sevillan parturi ja Wilhelm Tell (varsinkin viimeksi mainitun alkusoitto), mutta muitakin on, kuten Varasteleva Harakka, Italiatar Algeriassa, Tuhkimo, ja Veijarikreivi.

Viimeksi mainittu muuten on hupaisa myös sikäli, että siinä on paljon cross dressingiä. Kreivi ja joukko hänen ystäviään pukeutuu nunniksi tunkeutuakseen hyveellisen kreivittären linnaan, ja kreivin miespalvelija (jota esittää nykyään naislaulaja), joka rakastuu kreivittäreen, esiintyy naisena ja ottaa vastaan kreivin hyväilyt tämän luullessa häntä kreivittäreksi.

Rossini muuten oli ilmeisesti homo, jos tuolla tiedolla nyt on mitään merkitystä.

Pidän kyllä muustakin italialaisesta oopperasta, Donizettista, Bellinistä ja Verdistä.

Tosca on säilynyt ”ykkösenä”; Puccinin, Bellinin yms. bel canto -tekijöiden teokset soivat naapurien riemuksi aika usein kotona.

Oopperassa käyn kuuntelemassa sen mitä on tarjolla, mikä yleensä on kiitettävän hyvää.

Omat suosikkioopperani taitavat olla Avantasia - The Metal Opera Part I & II ja Nicolo Kotzev's Nostradamus - The Rock Opera ;)

No onhan noita perinteisempiäkin ihan hienoja... esim. Bitzetin Carmen on musikillisesti jotenkin kiva...

sitten on muitakin joita kuuntelen aina silloin tällöin: Leoncavallo, Puccini, Rossini, Giordano, Catalani... jne... ja tietenkin Mozart!

Ja kun Placido Domingo on äänessä... niin mikä tahansa menee... aaaah!

Ma en oo nahny niin kovin montaa oopperaa.. Ehka parisen kymmenta. Aidin kanssa kydaan jonkun verran.. Mutta tykkasin kovin paljon Taikahuilusta (Die Zauber Flote), Rigoletto, La Traviata, Aida jne oli myoskin hyvia.. Ma kun olen tallanen kulttuuri queen, niin ma en osaa mitaan laittaa jarjestykseen, vaan ma ihastun niihin kun ma naan ne.. Mut kuitenkin.. Olen nahny oopperoita myoskin ympari Eurooppaa. Pari kertaa ollaan aidin kanssa kayty kahdestaan synttarijuhliakin viettamassa Euroopassa. Kattomas oopperaa, syomassa ja juhlimassa ja shoppaamassa.. Hauskaa.. Rakastan oopperaa..

Turandot ainakin tällä hetkellä. Aivan upea.
Näin sen viime lauantaina Kansallisoopperassa, oliko muita homoja myös seuraamassa tätä uusinta-ensi-iltaa?

Olen aika aloitteleva oopperassa kävijä, mutta hällä väliä. Onneksi Kansallisooppera on lähellä. Toscan näin viime perjantaina ja nousi listaykköseksi. Olin aivan haltijoissani ja levy oli pakko ostaa! Kärsin viikonlopun yli Tosca-kuumeesta ja nyt vasta on alkanut hellittää. Tämä oli ainoa näkemäni Puccinin ooppera ja mielestäni musiikki kertakaikkiaan kosketti, varsinkin loppukohtauksessa kun koko orkesterimonttu parkaisi tuskasta kohtalokkaalla hetkellä. Toinen listalla on Verdin La Traviata.

Muita oopperoita: Mozartin Don Giovanni, Figaron häät, Taikahuilu, Haydnin (?) Orlando Paladino, Tsaikkarin (?) Hovantshina, Matka Reimsiin (säveltäjä?). Tästä on hyvä jatkaa. Onko täällä wagneriaaneja? ajatuksia Wagnerista?

Bio[male]86, Matka Reimsiin on Rossinin ooppera.

Rossini on oma suosikkini, mutta ihmettelen, ettei täällä ole ollut enempää puhetta Verdistä. La Traviatan lisäksi hänellä on valtava määrä upeita oopperoita, kuten Aida, Rigoletto, Nabucco, Macbeth, Otello, Don Carlos, Il Trovatore, Falstaff...

Minun tietämykseni Oopperasta päättyy Taikahuilun Yön Kuningattaren aariaan.

Erotun mieluummin massasta ja menen Tuska Festareille kuin uin stereotyyppien seassa Oopperassa.

Kiitti korjauksesta Melli. Verdin tuotannon tuntemusta meinaan laajentaa. Kun tilaisuus tulee ainakin Otelloa ja Aidaa, Rigolettoa on tarkoitus nähdä. Muistaakseni ens vuoden oopperatarjonta oli todella laadukasta (nyt ei tuu tarkkoja yksityiskohtia mieleen) ainakin Tosca taitaa tulla toistamiseen. Ainakin toivon näkeväni jonkin muun kuin Raimo Sirkiän Cavaradossin roolissa...

Noista Tuska-festareista... Kuinkahan moni mies löytää itsensä mieluummin siivoamasta kuin oopperasta...? Eli kuinkahan isosta porukasta luulet erottuvasti, Heavymies?

"Erotun mieluummin massasta ja menen Tuska Festareille kuin uin stereotyyppien seassa Oopperassa."
:-D Juu, siellä erotutkin muista gooteista kuin neula heinäsuovasta. Meitä oopperafaneja on ihan riesaksi asti, menemme vain massan mukana.

Ootteko nähneet Julia Migenesin "The Diva On The Verge" yhden naisen showta? Yhdessä kohdassa laulettuaan jotain Salomen aariaa hän sanoo: "Do you wanna know what she's saying? First of all she's holding the bloody severed head of John the Baptist and she's singing to it. Yes, it's opera! She's singing: 'Aah, you didn't want me to kiss your mouth, now did you? Well I'm going to kiss it right now!' The biblical teenager from Hell!"

Taustatiedoksi - tais olla Puccinia - Salome on juonessa 15v. Rondosta taisin joskus lukea, että jossain ohjauksessa Salome masturboi verisellä Johannes Kastajan päällä... Ne jotka eivät ole käyneet oopperassa eivät tiedä MITÄÄN oopperasta.

Heh, minäkin naurahdin tuota Hevimiehen kommenttia. En tunne oikeasti ketään muuta oopperasta kiinnostunutta kuin itseni. :)
Kaikki tuttuni kuuntelevat rokkia tai poppia tai juurikin heviä. Yleisesti tuntuu että oopperaa pidetään kovin elitistisenä tai että siellä "vain vanhat akat kirkuu kilpaa" (joka ei minusta ole ainakaan totta). Yllätykseksi Turandotiakin oli seuraamassa aika monta nuorta.
Melli, Verdin oopperat ovat minustakin mahtavia. Harmi ettei ainakaan ensi syksynä näytä Kansallisoopperassa olevan yhtään Verdin oopperaa...
Salome kylläkin, jonka kyllä taidan mennä katsomaan.

Salome on Richard Staussin ooppera, eiköhän Bio[male]86:n yleissivistys tällä alueella kohene pikaisesti kun kiinnostusta on noin paljon ;)

Eri ohjaajien ja esittäjien tulkinnat oopperoista ovat taiteenmuodon hienoa antia, ooppera on niin etäännetetty taiteenmuoto että monitulkinnallisuudelle jää varaa. Minulle tärkeintä on että esiintyjät osaavat oikeasti laulaa, siitä yleisö, minä joukossa, saa tunne- ja ajattelulihakset liikkeelle.

Nojaa, tuohon on kyllä pakko kommentoida että ainakin minusta olisi mukavampi nähdä hieman konservatiivisia produktioita (kuten Metin, joita olen saanut ihailla vain videolta tosin) kuin näitä useasti aika teennäisenkin yltiömoderneja. Euroopassa taitaa vain olla tämä trendi yrittää hämätä katsojia minkä kerkeää... onneksi Turandot oli sentään melko traditionaalinen vaikka Ponnellen lavastus ja puvut olivatkin rumia.
Tietenkin ymmärrän että Euroopan yleisö on nähnyt kuuluisimmat oopperat niin monta kertaa, että talojen on esitettävä hieman poikkeavia produktiota vanhoista klassikoista.

"Heh, minäkin naurahdin tuota Hevimiehen kommenttia"

Oletan että se oli itseironiaa. Tarkoituksella tai tahatta, joka tapauksessa hymyilytti ajatus, että joku joka oli menossa Tuska -festareille kutsui oopperan harrastajia "massaksi".

Mikä ironinen heitto tuo "massasta erottuminen"!!!

Kuuntelen juuri Monteverdin "L'incoronazione di Poppeaa". Mikä mestariteos!

Täällä Genevessä on hämmästyttävän hieno ooppera tällaisen pikkukylän kulttuurianniksi ja täällä nähdään tuon tuosta maailman kuuluisimpia tähtiä lavalla. Viime vuosina eräs ranskalainen hemmo - Georges Py - on tehnyt useita oopperoiden modernisaatioita ja Geneven läpeensä konservatiivinen yleisö oikein odottaa niin, jotta 1) puolet voi poistua mielenosoituksellisesti ensimmäisellä väliajalla ja 2) toinen puolisko voi buuata kovaäänisesti ohjaajalle, lavastajalle ja puvustajalle siinä missä solistit saavat ovaatiot seisomaan nousevalta katsomolta. Minä ja muutamat muut sitten yritetään läpsyttää Py-rassulle :)

Hämmentävä oopperalibretto. l'incoronazione di Poppea:
Keisarin sotilas on ollut rakkaussuhteessa keisarin salaiseen rakastajattareen. Hän joutuu vartioimaan Keisarin ja tämän rakastajattaren tapaamista, jotta he voivat rauhassa olla yhdessä. Keisarin rakastajatar toivoo - salaisesti - pääsevänsä keisarinnaksi.
Keisarinna suree kohtaloaan - hän on tietoinen keisarin petoksesta. Hän aikoo kuitenkin olla uskollinen - muiden ehdotuksista ottaa itselleen rakastaja huolimatta. Filosofi huomauttaa keisarinnalle, että hänen surunsa ei ole hänen arvoisensa vaan ainoastaan hänen hyveensä, jotka kestävät toisin kuin kauneus. Nämä sanat eivät lohduta keisarinnaa alkuunkaan. Keisarinnan hovipoika pilkkaa filosofia tyhjistä sanoista, joita tämä myy kalliina moraalina muiden tietämättömyyden takia.
Keisari on päättänyt ottaa rakastajattarensa puolisokseen ja hylätä keisarinnan. Filosofi varoittaa häntä lain- ja järjenvastaisuudesta. Keisari ilmoittaa lain olevan palvelijoille ja hänen voivan luoda uudet lait.
Filosofi vetoaa kansan suutumukseen, joka on kuitenkin keisarille yhdentekevää. Keisari varoittaa myös puhumasta hänestä pahaa.
Filosofi ilmoittaa keisarin vain etsivän tekosyitä (erotakseen).Ainoa syy olla hyveetön on filosofin mielestä vallan lisääminen, ei rakkaus. Keisari katsoo, ettei valta tarvitse järkisyitä. Hän aikoo vielä samana päivänä ottaa rakastajattarensa puolisokseen.
Keisari palaa rakastajattarensa luo. Tämä mainitsee keisarille, että filosofi kertoo keisarin mahdin riippuvan vain hänestä (hyvistä neuvoistaan). Keisari määrää filosofin kuolemaan ja ilmoittaa, että tänään nähdään rakkauden mahti.
Keisarin sotilas yrittää voittaa rakastettunsa - keisarin rakastajattaren takaisin. Rakastajatar ilmoittaa onnettoman olevan itse syypää kohtaloonsa. Hän ilmoittaa jättävänsä sotilaan noustakseen valtaistuimelle.
Sotilas päättää tappaa entisen rakastettunsa. Hän kohtaa naisen, joka rakastaa häntä ja ilmoittaa nyt olevansa valmis antamaan vastarakkautta. Tämä tulee naiselle niin yllättävänä muutoksena, että hän epäröi muutoksen todellisuutta(!). Sotilas miettii itsekseen, että hänen huulillaan on tuon naisen nimi, mutta sydämessä entinen rakastettunsa.
Filosofi saa keisarin käskyn ja tekee itsemurhan. Keisari iloitsee jo rakkauden voitosta filosofin kuoltua.
Keisarinna pyytää sotilasta, joka on saanut asemansa keisarinnalta, murhaamaan keisarin rakastajattaren. Sotilas on kauhuissaan, mutta lupaa täyttää pyynnön keisarinnan uhattua syyttää häntä raiskausyrityksestä. Keisarinna antaa ohjeen pukeutua naisten vaatteisiin.
Nainen, joka rakastaa sotilasta, iloitsee nyt onnestaan. Sotilaan tullessa hänen luokseen ja kertoessaan kauheasta tehtävästään antaa mustasukkainen nainen ilomielin omat vaatteensa sotilaan käyttöön.

Keisarin rakastajatar menee levolle - hän ilmoittaa, että vain hänen ystävättärensä (sotilasta rakastava nainen!) saa tulla häiritsemään. Sotilas, joka on tuon naisen vaatteisiin pukeutunut, pääsee sisälle ja yrittää murhata entisen rakastettunsa, mutta epäonnistuu.
Sotilasta rakastava nainen vangitaan epäiltynä murhayrityksestä. Keisari ilmoittaa määräävänsä hänet kidutettavaksi. Nainen kieltäytyy aluksi vastaamasta kysymyksiin, mutta ilmoittaa sitten olevansa syyllinen. Keisari määrää hänelle pitkän kivuliaan kuoleman.
Tällöin sotilas puuttuu asiaan ja ilmoittaa olevansa syyllinen ja tehneensä sen keisarinnan käskystä. Keisari karkottaa sotilaan ja häntä seuraa häntä rakastava nainen. Keisarinna karkotetaan nyt merelle yksinäisellä laivalla.
Rakastajatar iloitsee keisarinnan karkotuksesta. Sen jälkeen hänet kruunataan kansan edessä uudeksi keisarinnaksi.

Kuka rakastaa ketä? Voittaako rakkaus?

Kovinpa on vanhentunut ketju mutta uutena tulokkaana lisään lusikkani soppaan.

Olen menettänyt sydämeni oopperalle.
Tämänhetkisiin suosikkeihin kuuluvat Puccinin oopperat, osaan Toscan, Bohèmen ja Manon Lescaut'n lähes sanasta sanaan ulkoa, myös Butterfly ja Turandot ovat huikeita. Muistapa en olekaan kokonaislevytyksiä löytänyt, säveltäjä kuuluu olleen erityisen tyytyväinen lännen tyttöön. Mielisin kuulla.

Verdi-osastolla suosikkejani ovat Rigoletto, (Edita Gruberova Gildana paitsi sulatti sydämeni ja lasitti katseeni, myös veti minut oopperan ihmeelliseen maailmaan. Kyseinen nainen on edelleen top5-listallani.) La Traviata, Il Trovatore (tosin "juoni" on parasta pelastaa huippuluokan laulajilla. Azucena on suosikkiroolejani, Brigitte Fassbaederin tulkinta on aika hurja) sekä Naamiohuvit.

Saksalaista olen kuunnellut vähemmän, tosin Taikahuilu on aika hyvin muistissa. Yksi ehdoton kuunneltava on E.Humperdinckin Hänsel und Gretel, aivan ihana! Niin naiivi, hieno, massiivinen.

Uudemmasta musiikista ovat kolahtaneet lähinnä pari suomalaista. Aarre Merikannon Juhan jaksoin kuunnella useaan kertaan. Martti Talvelan ja Ritva Auvisen "tähdittämä" Viimeiset kiusaukset oli myös kiinnostava.

Vaikka en kovin suuri bel canto -oopperan ystävä olekaan, tietyt teokset ovat jääneet mieleen. Lucia di Lammermoor, Rykmentin tytär (alkukielinen kirjoitusasu hakusessa:) muun muassa. Rossinin La Cenerentola on jäänyt turhaan parturin varjoon, tuhkimo on mielestäni monin verroin parempi.

R. Straussiin tai Wagneriin en ole päässyt kunnolla sisälle. Ruusuritari (levytys vain) oli pettymys. Wagner on ehkä selkeämpää, Tristan on aika hieno, myös Ring on tullut kuunneltua, olisi kiva joskus nähdä.

Ja jotta läpivalaisuni ei jäisi aivan näin vajaaksi mainitsen vielä kuunnelleeni ranskalaisesta oopperasta ainoastaan Carmenin ja Helmenkalastajat, englantilaisista Peter Grimesin. Varmaan joitain yksittäisiä mistä milloinkin, en nyt muista.

Paljon on vielä kuunneltavaa, onneksi. Niin, jotta alkuperäiseen kysymykseen tulisi edes jonkinlainen vastaus niin ykkösenä suosikkilistalla on Puccini, seuraavana Verdi. Toisaalta lähes kaikki kelpaa. Pääasia on, että esitykset tehdään hyvin ja sydämellä.

Hej inessiv!
Tartun tuohon mainintaasi Edita Gruberovasta Gildana. AIVAN!!! Minun mielestäni oopperan kvartetto, jossa hän laulaa mukana on yksi oopperan (äänitys)historian suurista hetkistä (ihan Bonyngen Sutherland - Pavarotti - Milnes - Tourangeau rinnalla).

Eikä Gruberovan tarvitse edes esittää omatekoisia loppuhuipennuksia (tosin oopperasta tehdyssä videossa niitä löytyy). Fassbaender on muuten aika pelottava Maddalena:)
Gruberovasta vielä sen verran että toisinaan hän taiteilee jopa liikaa saaden melodiat, rytmit ja intervallit vähän omituiseksi liukkaaksi massaksi, mutta Gildan hän tekee mielestäni aivan ansiokkaan nuottiuskollisesti ja puhtoisesti (olematta silti vähääkään konemainen tai eleetön). Suuri suosikki.

Täysin samaa mieltä Gruberovasta, en ole yhtään
huonoa levytystä kuullut. Jopa Don Carlos jossa
hänellä on jokin pikkurooli teki vaikutuksen.
Oliskohan ollut Karajanin levytys, muistaakseni
siinä oli mm. Agnes Baltsa mukana.

Kävin viime kuussa Savonlinnassa katsomassa Turandotin. Oli
lipun hinnan väärti ja se on paljon se.
Pitkästä aikaa esitys jossa yhdistyi
mielenkiintoinen juoni, hyvä esillepano ja
musiikillinen toteutus, Liun esittäjä Mykytenko
erityisesti. Puccinin oopperoista Turandot on muutenkin suosikkini. Kestää jopa konserttiversiona, etenkin kun Turandotina oli silloin Eva Marton.

Edita Gruberova on aivan uskomaton, eritoten jos vain yön
kuningattaren aariat satutte kuulemaan, niin oijjoi. Muitekin rooleja
on, erityisesti Donizettin Roberto Devereux:n Elisabetta, vieläkin
kylmä hiki virtaa selkäpiitä pitkin tai Bellinin Norma, huhhuh!

Puccini ja Verdi kuuluvat Straussin, Mozartin ja Wagnerin ohella suuriin
suosikkeihin, Wagner on kuitenkin ylitse muiden. Tässä tällä hetkellä
odottelen lähinnä Turun Lentävän Hollantilaisen ensi-iltaa jonne
pitäisi mennä paikanpäälle katsomaan millainen ulkoilmaesitys ko.
teoksesta oikein on.

En siis olekaan ainoa Gruberova-fani. On muuten aika pakkaus. Kaikki mitä hän laulaa, on hienoa, mutta Mozart! Konserttiaariat esim. ja mainittu Yön kuningatteren rooli. Yksi suosikkini on myös vähänkuultu Der Schauspieldirektor, siinä hän loistaa. Kannattaa kuunnella. Ja en muista teoksen nimeä mutta jos löydätte 25-vuotis taiteilijantaivalkonsertista tehdyn levyn niin siitä ensimmäinen :)
Saint-Saënsia (kirjoitinkohan oikein) muistaakseni. Aivan ihana.

Tarkoitatko: Saint-Saëns: Le Rossignol et la Rose ?

Täsmälleen! *vaipuu nirvanaan*

Kumma ettei kukaan ylistele suomalaista nykyoopperaa. Onhan esim. Kaija Saariahon Kaukainen rakkaus aika hieno.

Umberto Giordanon Andrea Chénier ja Béla Bartókin Bluebeard's Castle ovat kyllä ehdottomat suosikkini!

(Muuten, hevarin kommenttiin liittyen, kuuntelen myös hevimpää musaa. Hiukan lapsellista laittaa musiikkityylejä vastakkain!)

Olen reilun kymmenen vuoden sisään nähnyt muutaman suomalaisen nykyoopperan, eikä uppoa samalla tavalla kuin verdit wagnerit ja muut. Ongelma ehkä onkin siinä että olen _nähnyt_ ne - kerran. Noita klassikkoja tulee sekä käytyä katsomassa että kuunneltua levyltä ainakin silloin tällöin. Veitsi, Palatsi ja jo unohtamani kamariooppera eivät innostaneet sen vertaa että niitä vielä kotona kuuntelisin. Kuinkahan moni saa niistä samankaltaisia nirvanakokemuksia kuin inessiv Saint-Saënsistä...?

Saariahoa olen kuullut vain jotain katkelmia. Oli mielenkiintoista - ja jäi siihen yhteen kertaan. Juha on jo vanhempaa kaliberia, ja siitä kyllä tykkäsin. Voi johtua siitä että oopperassa (oli konserttiversio) kuulee harvoin mitään niin kotoisaa kuin baritoniäänellä laulettu vihainen "Kuka on jättänyt tuvan oven auki?".

A. Dvorak: Rusalka on suosikki. Tykkään myös Wagnerista ja monista Mozartin oopperoista.

Eksyin muita teitä tälle keskustelupalstalle. Olen dramaattinen hetero-tenori mutta täytyy sanoa että oopperalavalla saa kyllä välillä laulaa ihan homona varsinkin kun tessituuri on laaja ja rajat ne ovat tenorillakin kun mennään ylärekisteriin. Mukavaa jos ooppera kiinnostaa. Itse olen laulanut useissa.

Kaija Saariahon Kaukainen rakkaus ei ole mitenkään superhieno. Pitkäveteistä jaaritusta plimplomtahdeissa. Kuoronkäyttö olematonta, aarioita ei ollenkaan, vaan koko homma yhtä resitatiivia hölkytihölkyti.

Ostin sen sijaan juuri hiljan tuotetun lappalaisoopperan, Armas Launiksen "Aslak Hetan" (Ondine 2005). Aikas hieno.

Minusta Kaukainen rakkaus on lähinnä tyhjänpäiväinen. Tosin olen nähnyt ja kuullut sen vain kerran, ja jos Saariahon musiikkia vielä kuuntelisikin, libretto on sellaista sataan kertaan nähtyä hömppää että ihmetteln miksi tämäkin on pitänyt kirjoittaa.

Uudemmista oopperoista minuun kolahtivat ns. karvalakkiooperoiden kolmikko Ratsumies, Viiva ja Kiusaukset. Toimivat paitsi musiikkina, myös draamana. Hyytävää! Sen sijaan Paavo Heinisen Sillkirumpu, joka tehtiin modernismin nimissä ja em. nurkkapatrioottisten tuherrusten vastapainoksi, jättää joka suhteessa kylmäksi. En ihmettele, että Silkkirumpua harjoitettaessa ja esitettäessä kerrottiin oopperan henkilökunnan ilmoitustaululla olevan lapun, jossa on bussivuorot Nikkilän sairaalaan. Ja esityksissä vahtimestareiden piti ruuvata ovenkahvat pois, ettei yleisö päässyt karkuun.... Tosin sitä ei kovin paljon ollutkaan.

G

Yllämainituista suomalaisista oopperoista en osaa sanoa mitään.
Olen menossa katsomaan Kansallisoopperan Rosenkavalieria. Odotan innolla toteutuksen näkemistä - huumoria ja lopun huikeaa musikaalista kaarta.

Minulla on klassiseen musiikkiin ja erityisesti oopperaan hyvin intensiivinen, jännitteinen ja monimutkainen suhde. Puhtaasti musikaalisista ja tunneperäisistä syistä haluaisin mielelläni käydä niskakarvoja värisyttävissä produktioissa. Toisaalta se, että oopperat ovat leimautuneet yläluokan snobistiseksi itsensä kohottamiseksi, vieraannuttaa. Vanhan Oopperan sisäänlämpiävä teennäinen ooperasisko-ilmapiiri oli ahdistava.

Olenkin paljon kuunnellut oopperaa ystävieni kanssa kotonani. Yhdessä vaiheessa minulla oli miesystävä, jonka kanssa pistimme aina Taikahuilun soimaan sänkytouhuihin valmistautuessamme.

Milloin mahdollista, hankkiudun konserttien tai oopperoiden harjoituksiin. Sillä tavalla niitä oppii ymmärtämään paljon paremmin kun katsoo miten kapellimestari harjoittaa prokkista. Sisäänpääsy on halvempaa tai ilmaista. Minkkimuuria ei ole harjoituksissa.

Joitakin oopperoita käyn kuitenkin katsomassa aina kun niitä esitetään Suomessa. Ystäväni luonnehtivat musiikkimakuani "hirvittävän raskaaksi". Kaikki Taikahuilut ja Wagnerit pyrin käymään katsomassa paikan päällä.

Parhain vaihtoehtoinen Tannhäuser-sovitus oli joskus 1970-luvulla, jolloin laulavat ritarit oli puettu Suomen Puolustusvoimien univormuihin ja esitys oli vastavalmistuneessa Finlandia-talossa.

Sattuiko joku muu näkemään tuon?

Oopperoista ei olla hetkeen mitään puhuttukaan.

Uudenvuoden yönä 3Sat-tv esitti useita vanhoja oopperataltiointeja. Bergmannin Taikahuilu ruotsiksi laulettuna, jossa kieli ei mielestäni jotenkin edelleenkään istu. Kantani on että mieluiten saksaksi tai ei mitään.

Mutta sitten varsinainen helmi. Peter Sellarsin vuonna 1990 toteuttama ohjaus Don Giovannista. Se on huikeinta ja vaikuttavinta mitä olen aikoihin nähnyt. Näyttämö on New Yorkin Harlem. Pääosissa ovat mustat kaksoisveljekset Eugene Perry Don Giovannina ja Herbert Perry Leporellona.

Muistelen ohjauksen aiheuttaneen aikanaan melkoisen hälinän. Näyttämöllepano Harlemin synkkiin maisemiin ja Don Giovanni huumepomona ei varmasti näytä hyvältä klassisen oopperan kannattajan silmissä. Orkesterista ja laulusuorituksista tuskin kenelläkään on mitään valittamista. Erinomaista työtä. Olen vieläkin aivan äimänkäkenä esityksestä.

Onko joku Harlemin Don Giovanniin sattunut törmäämään? Tunnelmia?

Juhani

Kun Cavaradossi aikoo laulaa pienen vankilapöytänsä ääressä E lucevan le stelle, silmäni kostuvat jo orkesterin ensimmäisten sävelten kuuluessa. Tosin tenorin korkeiden äänten täytyy osua kohdalleen tässä muutaman minuutin mittaisessa aariassa, muuten koko vaikutus katoaa ja ylimmän parven bravo-huutajat pysyvät hiljaa. Parikymmentä kertaa olen nähnyt Toscan eri puolilla Eurooppaa. Joskus paroni Scarpia on vienyt esityksen nimiinsä ja vanginnut yleisön monipuolisempana hahmona kuin vain Cavaradossin rakastetun rintoja himoitsevana poliisipäällikkönä. Niin tai näin, keuhkotautiin ei tässä kuolla vaan kunnon actioniin. Veitsi, laukaus ja hyppy muurilta kelpaisivat Renny Harlinillekin (ohjattaviksi).

Lähes jokaisessa eurooppalaisessa oopperatalossa on viime vuosina esitetty Mozartin Così fan tuttea. Näin tuon oopperan erilaisen ohjauksen Baselin teatterin suurella näyttämöllä. Mainio esitys oli osaksi lavastettu Etelämeren saarelle. Fiordiligi ja Dorabella halasivat ja suutelivat toisiaan ja kierivät lopulta yhdessä saaren rantaan. Palvelijatar Despina keinui samaan aikaan riippukeinussa kahden palmun välissä. Ajankohtaisiin albanialaisunivormuihin pukeutuneet sulhaset saivat häärätä poissa näyttämöltä missä halusivat. Näinhän kaikki tekevät!

Pojotor kertoi käyvänsä ensi-illoissa niin Genevessä kuin Helsingissäkin, usein puppelipoika kainalossa. Aah, kateus iskee. Olin Münchenissä oopperafestivaalien aikaan, ja liput oli tietysti myyty loppuun vuotta aikaisemmin. Kakkosnäyttämöllä Gärtnerplatzilla sentään oli tilaa, ja Rodolpho saattoi laulaa jääkylmistä pikku kätösistä Che gelida manina. Sitten hotellin italialainen portsari kertoi, että italialaisen oopperanystävien ketjun kautta oli vielä saatavissa parhaita paikkoja festivaaleille, ja niinpä sitten istuin valtionoopperassa minkkistoolien keskellä kuuntelemassa Matti Salmista Don Carloksena. Lippuja olisi myyty kaksikin, joten jos olisin tuntenut oopperasta pitävän puppelipojan, hyvä ilta olisi ollut tiedossa molemmille.

Sambuca-lasillisen jälkeen olisimme voineet laulaa toisillemme hiukan sovittaen Parlami dámore Mariú.

Laulajista ilman muuta Stefania Bonfadelli on erinomainen tämän hetken sopraanona. Kuulin häntä Helsingin La Traviatassa ja hankin saman tien hänen Violettansa myös DVD:llä. Teresa Strataksen jälkeen taas uskottava keuhkotautiin riutuva hahmo, joka ei näytä Saarioisten eineksillä pyylevöityneeltä matroonalta.

Pojotor on taas valmistautumassa kilpailemaan Lenitan kanssa häikäisevimmän ensi-ilta-kuulijan ja erään tunnetun professorin kanssa edustavimman puppelin tuojan tittelistä Kansallisoopperan Mozart-viikoilla. Maaliskuun 6:nnen ensi-iltaan säveltäjän 250-vuotisjuhlan kunniaksi Kansallisooppera valmistaa ihka uuden version Mozartin suursuosikista Taikahuilusta Kalavaleen hengessä. Tuliteränä suomennoksena esitettävän satuoopperan ohjaa Jussi Tapola. ”Tuttu tarina yhdistyy kiehtoviin muinaissuomalaisiin myytteihin”, sanoo Tapola. ”Yön kuningatar hallitsee Louhen lailla shamanistista valtakuntaansa ja Sarastro johtaa luontoon halajavien syvähenkisten yhteisöä. Ja lopulta kaiken ylitse käyvät ihmisyys ja rakkaus.”

*Huoh* puppelin paikka on vielä auki - vakipuppeli ja ensimmäinen varapuppeli eivät pääse kilpailemaan ansiokkaasta asemastaan... ;)

Ja Jyrkille siis tiedoksi että Taikiksen ensi-ilta on tietysti 3.3. eikä 6.3, kuten vahingossa mainitsin yllä puppelinetsintäinnossani.

Kiitos Taikahuilu-vinkistä, Pojotor! Alkaisin heti ommella sähkönsinisiä paljetteja valkeaan smokkitakkiini pelkästään vangitakseni Lenita Airiston katseen, mutta ehdin ostaa liput Madeiralla Funchalissa samaan aikaan järjestettävään mandoliinikonserttiin. Tuo Euroopan vanhin mandoliiniorkesteri on muuten lumoava vakavine nuorukaisineen. Kukaan ei ole vielä soittanut heidän taikahuiluaan.

Näin hauskimman Taikahuilun brittiystäväni kanssa Lontoon ENO:ssa. Kyseessä oli saarivaltakunnan museoiden hyväksi järjestetty gaalailta ja kunniavieraana oli tuolloin jo lähes 100-vuotias kuningataräiti. Hän istui kuninkaallisessa aitiossa hovineidon kanssa. Kun linnunpyytäjä Papageno laulaa kaipaavasti toisessa näytöksessä ”A maiden, fair and slender” hän samalla viittoi lavalta kohti kuninkaallista aitiota. Kuningataräiti purskahti nauruun ja koko hillitty gaalasakki ulvoi, tömisti ja taputti. Ehkäpä presidenttimmekin käy katsomassa uuden Taikahuilumme…

Carmen oli ensimmäinen ooppera jonka näin ja edelleen pidän siitä eniten, vaikka oopperoita on nähtynä toistakymmentä. Hyvänä kakkosena tulee La Traviata. Seuraavaksi on liput Taikahuilun uusimpaan sovitukseen, siitä olen kuullutkin vaan Yön kuningattaren aarian ( vai mikä sen nimi on?). Eikä oopperassa käymiseen tarvita elitistisyyttä, mä oon siitä elävä esimerkki!

Ooppera on kaikille avoin, todellakin!
Mikä olisi "eliitti" ja miten ilmenisi "elitistisyys" oopperassa? Minusta jokainen nauttikoon!

Asiasta kolmanteen:
On olemassa oopperalevytyksiä, joissa laulaminen on huikean hienoa, mutta tunnepuolta ei lauluesityksessä tunnu olevan mukana. Mielestäni tällainen on esim. Turandot, jossa Pavarotti, Sutherland ja Caballé laulavat. Olen miettinyt, josko tunnelatauksen uskotaan tulevan suurista linjoista, tarinasta tms. ... en tiedä. Kovin koskettava ei TÄMÄ esitys Turandotista mielestäni ole.

Ja Taikahuilun ensi-iltaa odotetaan ensi-iltajuhlineen malttamattomasti. Olispas jo
perjantai...

> Olin Münchenissä oopperafestivaalien aikaan, ja liput oli tietysti myyty loppuun vuotta aikaisemmin. Kakkosnäyttämöllä Gärtnerplatzilla sentään oli tilaa, ja Rodolpho saattoi laulaa jääkylmistä pikku kätösistä Che gelida
> manina. Sitten hotellin italialainen portsari kertoi, että italialaisen oopperanystävien ketjun kautta oli vielä saatavissa parhaita paikkoja festivaaleille, ja niinpä sitten istuin valtionoopperassa minkkistoolien keskellä
> kuuntelemassa Matti Salmista Don Carloksena.

älähän nyt, kyllä ne liput tulee myyntiin Münchenin oopperajuhlille tammikuun viimeisenä päivänä ja kyllä niitä on saatavilla viela jopa kuukautta ennen esitystä. Totta kai suosituimmat näytokset myydään loppuun silloin tammikuussa (esim. Nürnbergin Mestarilaulajat, edellisen kauden ensi-illat, supertähtien esitykset [mm. Gruberova] jne.), mutta kyllä niille festareille pääsee, jos halua on - pienelläkin budjetilla. Sama juttu Salzburgissa, lippuja saa kyllä. Bayreuthin Wagner-festarit on eri homma...

Olipas Taikahuilu kauniisti tehty. Lavasäteily ja visualiikka olivat suuresti mieleeni. Peikko kapellimestarin puikoissa teki oivan työn, ottaen huomioon, että hän hyppäsi kehiin kenraaliharjoituksessa eikä ollut koskaan aiemmin johtanut Taikahuilua...

Solistit Kaappolan jo maailmalla tunnustettua yön kuningatarta lukuunottamatta nyt eivät kylläkään häikäisseet. Petrus Schroderus on komea ja äänikin on ihan jees, mutta voisi vielä vähän relata ja alkaa näytellä...

Kuten hyvään ensi-iltaan kuuluu, siellä olivat *kaikki*, kuten minä ja Lenita :D)))))

Bertarido, olet oikeassa. Münchenin kesäisten oopperajuhlien kaikkiin esityksiin saa toki lippuja alkuvuodesta. Kirjoitin ajatuksissani ”vuotta aikaisemmin”. Tulin viimeksi itse paikalle ystäväni kanssa jo juhlien alettua. Siinähän pulma onkin: nuorisobudjetilla joutuu etsimään halvimpia lentoja ja majoituksia, ja jos tammikuussa on ostanut liput tiettyyn näytökseen, silloin on tultava Suomesta paikalle hinnalla millä tahansa. No, nyt heinäkuussa tuon ystäväni Flavion katsomaan Lentävää hollantilaista. Juha Uusitalo laulaa tuolloin duettonsa Sentan kanssa.

Katso tarkkaan, milloin olet menossa ensi kesänä - jalkapallon MM-kisat räjäyttavät hotellien hinnat käsiin ja ainakin joitakin pelejä pelataan Munchenissä juuri heinäkuussa oopperajuhlien aikaan.

Jos olet juhlilla pidempään, käy ehdottomasti katsomassa kaikki Händelit, mitä voit - nyt kun Sir Peter Jonas lähtee, monet Händel-produktiot näkyvät poistuvan ohjelmistosta kokonaan. Minusta ne Händel-tuotannot ovat olleet Baijerin valtionoopperan taiteellisesti kunnianhimoisimmat ja antoisimmat tuotannot. Wagnerit, Puccinit ja muut on toisinaan tehty vahan vasemmalla kädellä, mutta Händel ja muu barokki on tehty tosi loistavasti. Ariodante ja Giulio Cesare ovat ehdottomasti parasta barokkioopperaa, mitä toivoa voi. Ainoa, mikä vaivaa, on "kontratenori" Christopher Robson, joka saanee roolinsa SPJ:n reittä myöten...

Taikahuilu kiinnostaisi, mutta olen vahvasti vastaan noita kielellisiä muutoksia. Teos on sävelletty saksan kielle ja sillä se saa pysyä. Mitä hyötyä on suomentaa kun nyt kuitenkin yleisö antaa palautetta ettei naislaulajien lausumisesta saa selvää?

Gruberovasta puheen ollen, vaikka taitaa olla laulajan parhaat päivät jo takana, niin upeasti hän lauloi Zerbinettan roolin Straussin Ariadne auf Naxosin esityksessä Wienin Staatsoperassa viime joulukuussa. 10 minuuttisen Zerbinettan erittäin vaikea koloratuuri-aaria Grossmächtige Prinzessin sai loputtomilta tuntuvat suosionosoitukset yleisöltä.
Ariadne auf Naxos on muuten yksi suosikkioopperoistani, vaikka juonikin onkin mitä on (verrattuna muihin Straussin oopperoihin), musiikki on kauneinta mitä Strauss on säveltänyt, Zerbinettan aarian lisäksi loppu duetto on upea.

Gruberovahan laulaa nyt Munchenissa Normaa ja on kuulemma melkoinen show.
Onnistuin näkemään EG:n Muenchenin Puritaaneissa, harvoin näkee, että yksittäinen laulaja saa viiden minuutin suosionosoitukset yksittäisestä aariasta ja poistuessaan lavalta aarian jälkeen taputetaan (ja tulee!) takaisin.

Ariadne auf Naxos on myös yksi omista suosikkioopperoistani. Sen prologin huumorin ymmärtäminen tarvinnee ehkä saksan kielen taydellistä ymmärtämistä ja saksalaista huumorintajua... (ensimmäinen onnistuu, jälkimmäinen ei ihan :-) Frau ohne Schattenin juoni antaa kyllä aihetta epäilyksille siitä, että Hofmannsthal oli syonyt sieniä tai jotain sitä kirjoittaessaan.

Olin hiljattain myös katsomassa ja kuuntelemassa Saariahon "Kaukaista rakkautta". Se oli vangitseva kokemus. Visuaalinen toteutus ei täysin innostanut, mutta muuten pidin myönteisenä kokemuksena.

Kuulin myös hiljattain Jaakko Ryhäsen sanovan, että esim. Debussyn "Pelléas et Mélisande" olisi ooppera, joka tulisi toteuttaa Helsingissä. Ehdottomasti!

Samoin, martin. Toisella katsomalla ja kuulemalla pidin Kaukaisesta rakkaudesta kovasti, Tripolitarten kuoron ja Cleméncen kohtaus oli aivan riipaiseva. Libretto on toki yhtä kehno kuin ennenkin... Saa nähdä, millainen Adriana Mater on, Saariaho on lupaillut hiukan toisentyyppistä tavaraa.

Taikahuilu on nähty, päällimmäinen mielikuva on loputon keskinkertaisuus. Mitäänsanomaton ohjaus, mitäänsanomattomia laulajia, paitsi Sarastro, joka oli surkea. (esittäjä on - onneksi - päässyt unohtumaan) Kaappola oli tosin upea.Tapola on kierrättänyt vanhasta Savonlinnaan versiostaan niin paljon ideoita kuin on kehdannut. Luulisi että joku muukin sen olisi voinut ohjata.

G

Hej Geschwitz!

Odotan itsekin innolla "Adriana Materin" musiikkia ja librettoa.
Taikahuilun ongelmaksi (en itse jaksa innostua koko oopperasta, myönnettäköön) muodostuu se, että sitä tungetaan jatkuvasti joka tuutista ja se, mikä tulee ulos ei ole (enää) kovin raikasta. Ja sitten: "Se on lapsillekin sopiva ooppera päläpäläpälä...."
---????!!!!

Näin Taikahuilun Olavinlinnassa ensimmäisen kerran 70-luvun lopulla Olavinlinnassa, ja oli se silloin 7-vuotiaana jännä, ei käy kieltäminen. Samassa paikassa ooppera on nähty myös 80- ja 90-luvulla. Viimeisin kerta oli käytävä varmistumassa oliko tuotanto tosiaan niin huono kuin muistin, ja olihan se. Valtaosa ihmisistä tuntuu siitä edelleen pitävän, yli 20 kesän jälkeen. Hyvä kysymys tuo miksi, musiikissa on loistohetkensä mutta kokonaisuus on usein puiseva.

Tänä talvena olen nähnyt Kansallisessa vain Ruusuritarin, josta kyllä tykkäsin. Tunti pois ja olisi ollut vielä jouheampi kokonaisuus;) Straussilta kiinnostaisi nähdä vielä Frau ohne Schatten - harmittaa hiukka etten tammikuussa mennyt, ja Ariadne auf Naxos, jonka levytyksestä pidin aikanaan paljon.

Otso!

Olen kanssasi hyvin samaa mieltä. Musiikissa on loistohetkensä (sitä ei käy kieltäminen), mutta ooppera on muutakin. ...

Musiikin osalta innostun Mozartin Don Giovannista, mutta tarina ei jaksa nähtynä teemaltaan (kokonaisuutena) kiinnostaa.

Frau ohne Schatten oli kohtalaisen hyvä. Minulla on tosin vaikeuksia suhtautua siihen, sillä libretto on todella karmea. Musiikki sen sijaan on parasta Straussia. Kuuntelen sitä sitten kotona.. Kansallisoopperan ohjelmistossa on nyt sitten Taikis, Parsifal ja Frau, jotka kaikki ovat, sanoisiko kauniisti, heteronormatiivisia naiskuviltaan.

Olin menneellä viikolla katsomassa Ooppera Skaalan tuotannon Rangaistussiirtolassa. Musiikki Philip Glassia, teksti Kafkaa. Toteutuksesta ja laulajista voi olla kahtakin mieltä, mutta verrattuna Töölönlahden reunalla tarjottaviin sokerikakkuihin elämys oli huikea. Hyvä että tällaistakin Heasta löytyy. Ensi syksynä Skaala esittää John Moranin Manson Familyn, joka on varsinaista reality-oopperaa. Siis sinne!

G

Monia oopperoita vaivaa tosiaan tuo librettojen onneton taso ja edelleen monissa säveltäjä on siitä huolimatta luonut upeaa musiikkia.
Otat hyvin esille oopperoiden antaman heteronormatiivisen kuvan. Se on joskus todella raivostuttavaa. Onneksi on myös oopperoita, joissa näin ei ole - ei ainakaan totaalisesti.
"Vaihtoehto"esitykset ovat usein huikeita intensiteetiltään. Olen nähnyt mm. Mozartin "Cosi fan tutten" 80-luvulla opiskelijoiden esittämänä. Kelvollinen esitys oli (en ole unohtanut!). Parempi toki vielä, jos esitettävä ooppera ei ole jotain mainstream-oopperaa.

Jos tosi onnettomia librettoja halutaan kaivaa, barokkioopperat tarjoavat ehtymättömän lahteen. Vivaldin oopperat ovat useimmiten loistavasta musiikistaan huolimatta aikamoista puutaheinää, samoin huonommat Handel-oopperat. Tosin täytyy muistaa, että resitatiivi kuljettaa juonta ja aariat ilmaisevat fiilareita (miten olisi aaria "Olemme laivoja hopeisilla aalloilla"?). Kuitenkin monista barokkioopperoista saa todella mainion kokemuksen, jos ohjaaja pystyy ylittämään libreton rajoitukset. Laulajiltakin vaaditaan vähän enemmän fiiliksen luomiseen, koska musiikki ei ole yhtä häpeämättömän sentimentaalista kuin esim. Puccini.

Onhan näitä homoeroottisia henkilöhahmoja paljonkin, riippuu ihan ohjaajasta, miten se tuodaan esiin (jos tuodaan esiin). Esim. Don Carlosin Rodrigo on yksi hyvä, samoin Tristanin ja Isolden Kurwenal. Sitten on toisaalta naisten housuroolit, joihin saa tahallisesti tai tahattomasti lesbovivahteita; Suomessakin paljon esitetään Figaron häitä ja mm. nyt sitten vielä Ruusuritaria.

Bertarido!
Olet oikeassa mielestäni, että barokkioopperoiden libretoiden joukossa on aivan pekoraaleja. Se ei tietenkään koske KAIKKIA barokkioopperoita. Eräiden mytologiset yhteydet symbolisella tasolla vaativat todella paljon oopperan harrastajalta. Tunnustaudun olevani aivan hulluna barokkioopperoihin (lähinnä musiikkiin).
Homoeroottisia hahmoja on tosiaan oopperan maailmassa useita. Jo esim. Fideliossa on tarinan osalta (Marzelline - Leonore alias "Fidelio" sekä Florestan - "Fidelio" eli oik. Leonore) tällaisia konstellaatioita. Beethoven on varmasti ollut ihastunut tähän librettoon (sehän oli ainoa, jonka hän lukuisista katsoi säveltämisen arvoiseksi ja sai sävellettyä) juuri näiden epämääräisten sukupuolijakojen takia.

Onhan niitä onnistuneita barokkioopperalibrettoja paljonkin, mm. Händelin Giulio Cesaren libretto on loistava, mutta sitten joku Orlando vaatii suoraan sanoen aikamoista herkkäuskoisuutta toimiakseen. Näin sen Zurichissä tammikuussa ja oli kyllä hämmentävä kokemus, koska tarinassa ei ollut päätä eika häntää, vaikka seurasin tekstitystä ja tunsin libreton muutenkin hyvin. Enemmänkin tuntui, että kokonaisuuden ei ole tarkoituskaan olla yhtenäinen draama, vaan pikemminkin kokoelma tunteiden paloa (vihaa, kostoa, rakkautta jne.) ja sitten viimeisen viiden minuutin aikana kaikki ongelmat selviävät parhaaseen deus-ex-machina -tyyliin - paras esimerkki tästä on Rinaldon loppu. Sitten on näitä oopperoita, että täytyy kysyä itseltä, että mitä ihmettä näyttämöllä ylipäätään tapahtuu, varsinkin joku Charpentierin Les Arts Florissants ja muut allegoriset teokset. Kuitenkin jo Monteverdin oopperat ovat raudanlujaa draamaa.

Fidelio olisi tietenkin pitänyt muistaa parhaana esimerkkinä gendersekoituksista. Marzellinen ja Fidelion/Leonoren dueton voi nähdä monenlaisessa valossa.

Olen ehdoton bel canto -fani, ja ooppera menee minuun kuin häkä aina barokista näihin "uudempiin" (= bellini, donizetti, rossini) italialaisiin, jos siinä on vain bel cantoa. Libreton sisällöstä ja oopperan uskottavuudesta en niin ymmärrä perustaa, mutta jotenkin vaan barokki puhuttelee eniten ja tulee kuitenkin lähelle monia suuria elämän kysymyksiä. Noilla "uudemmilla" italialaisilla saa miettiä juttuja itsekin, eikä kaikki tule niin automaattisesti kuin vaikka puccinilla.
"Monaco di Bavarian" barokkituotannot ovat aina käynnin arvoisia. Ne on niin petiitillä loppuun asti hiottuja ja monipuolisia, että on sääli jos ne Sir'in poistumisen myötä lähtevät ohjelmistosta. Händelin Julius Egyptissä oli aivan hulvaton ja odotan innolla lempioopperani Rinaldon näkemistä keväällä. Mikähän siinä on, ettei barokki ja bel canto oikein iske täällä? Olenko jälleen kerran jotain kummaa vähemmistöä

Se Munchenin Giulio Cesare oli loistava! Aivan mahtavan hauska show. Sääli vaan, että ne laulajat oli sillä kertaa vähän off (viime joulukuussa - Ann Murraylla oli huono ilta, Christopher Robson on kroonisesti huono jne.), mutta se näyttämötoteutus oli hauskin, mitä olin vuosiin nähnyt, ohjaus oivaltavaa jne. Siitä pitäisi ehdottomasti saada DVD, toivottavasti ne nauhoittavat sen nyt heinäkuussa, kun ao. tuotannon viimeinen esitys tulee festareille. Kuuleman mukaan myos Ariodanten, Rinaldon ja Sersen "ora estrema" on lyönyt Baijerin valtionoopperan ohjelmistossa.

Librettojen suhteen saa oopperassa aivot jättää useimmiten narikkaan. Aikansa kuluksi voi sitten joutohetkinään kokeilla vaikka jungilaista tulkintaa mielenpiristykseksi. Jokohan tänä vuonna menisi Parsifalia seuraamaan, miesroolit voi helpostikin tulkita vähemmän heteronormatiivisiksi, vaan Kundryn "Dienen, dienen" -jutska ei ihan iske.

Bel canto -säveltäjistä suosikkini on Bellini. Täällä on ollut puhe lähinnä live-esityksistä, paha kyllä hyviä esityksiä ei Suomessa vaikkapa Puritaaneista ole tarjolla. Faneja varmaan löytyisi.

Otso!
Aivojaan ei tule myöskään käytettyä Rossinin koomisissa oopperoissa, joiden juonikäänteet ovat usein vähintäänkin epäloogisen tuntuisia, sekavia ja teemat heppoista.
Parsifal onkin sitten ooppera, joka on pian ajankohtainen (pääsiäinen). Se on aina huikeaa kuunneltavaa. Kundryn lyhyet töksäytykset toki tuovat rosoisuutta, joka sointimaailmassa ei niin ihanaa. Roolihahmona minusta kuitenkin hyvin mielenkiintoinen, vaikkakin heteronormatiivinen.

Rossinin buffat tarjoavat joka kuuntelukerralla jotain uutta, mitä ei ole ennen huomannut tai minkä on tulkinnut eri tavalla, ja juuri tämä onkin erittäin kantava voima, vaikka illuusio sitten muuten särkyisikin ja juonenkäänteet jättäisivät toivomisen varaa. Wagneriaaniset, straussiaaniset ja korngoldiaaniset sävelet ovat kyllä kelpo kuunneltavaa, mutta kun niihin yhdistetään oopperalibretto, niin lopputuloksesta tulee ainakin tälle kuulijalle usein liian työläs ja aivotyöskentelyyn painottuva. Nautintopuoli kärsii...

P.S. Nyt on muuten helsingissäkin luvassa sitä kaivattua barokkioopperaa. Stadia esittää ensi viikolla Händelin Almiraa, tosin opiskelijavoimin, mutta kuitenkin täällä niin harvinaista barokkia.

Huomasin saman juuri luettuani Hufvudstadsbladetin. Siellä oli iso mainos. Almiraa kuuntelemaan!

Barokki ja bel canto, kumpikin niin harvinaista herkkua täällä pohjolassa. Kuitenkin yrityksiä niitä on ollut tuoda tänne. Itse keskustelusta intoutuneena raahasin itseni
levyhyllyni ääreen ja kaivoin barokkia sekä bel cantoa sisältävät oopperat esille pyyhkien hieman pölyjä. Ja sitten se sulosointujen määrä joka pääsi valloilleen, en muis-
tanutkaan kuinka ihanaista musiikkia... Nyt hyvin raskaan Wagner-kauden jälkeen pitää suunnata hieman kevyemmille vesille tällä kertaa bel canton ja barokin maailmaan.

Hyviä vihjeitä teoksista otetaan vastaan ;)

Minusta esimerkiksi myöhäistä barokkia edustava Rameaun mestariteos "Les fêtes d'Hébé" on aivan ihanaa musiikkia. En kyllästy kuuntelemaan!

_suntio,

> Hyviä vihjeitä teoksista otetaan vastaan

Saamasi pitää! Tässä muutamia omista suosikeistani + ainakin omasta mielestäni kohtuullinen levytys:

Händel:
Ariodante (Minkowski/DG)
Giulio Cesare in Egitto (Minkowski/DG)
Rinaldo (Hogwood/Decca)

Vivaldi:
Bajazet (Biondi/Virgin)
Orlando Furioso (Spinosi/Naive)
Motezuma (Curtis/DG)
Orlando Finto Pazzo (de Marchi/Naive)

Rameau: Les Indes Galantes (Christie/Harmonia mundi)
Hasse: Cleofide (Christie/Capriccio)
Jommelli: Armida Abbandonata (Rousset/Ambroisie)
Rossi: Orfeo (Christie/Harmonia mundi)

Unohtaa ei sovi Gluckia, jonka oopperat ovat loistavia (esim. Armida, Iphigenie en Tauride, Orphee et Eurydice; kaikki Minkowski/DG)

Unohtaa ei sovi myöskään hengellistä musiikkia, joka ei poikennut niin radikaalisti oopperasta kuin myöhemmin:
Vivaldi: Vespri per l'Assunzione di Maria Vergine (Alessandrini/Naive)
Monteverdi: Vespro della Beata Vergine (monia hyvia, mm. Gardiner/DG, Parrott/Virgin, Alessandrini/Naive)

Bel canto-teoksia voinevat muut kommentoida...

Lisäisin vielä Monteverdin oopperat!

Esim. L'Orfeo (Gardinerin levytys).
L'incoronazione di Poppea (Gardinerin levytys?)

L'Orfeosta en ole kuullut Jacobsin levytystä, jota pidetään hyvänä.

Händelin oopperat ovat kaikki hyvin suositeltavia. Niistä on monista saatavilla sekä perinteisillä että autenttisilla soittimilla tehdyt versiot. Maun mukaan...

Kaija Saariahon oopperan "Adriana Mater" oli tarkoitus saada maailmankantaesityksensä Pariisin Bastille-oopperassa eilen, torstaina. Ensi-ilta on siirretty maanantaihin lakon takia. Oopperan tekninen henkilökunta lakkoilee.

Saariahon "Kaukainen rakkaus" on ollut suurimpia oopperaelämyksiä aikoihin. Toivottavasti saadan Adriana Mater pian Suomeen! Muuten Händel on se, jota bf:n kanssa jahtaamme maailmalla. Drottningholmissa on ollut upeita esityksiä (joskin yleisössä pyörtyilevät vähän häiritsevät:). Stadian Almira oli, ottaen huomioon opiskelijavoimat, nautittava esitys. Kiva todeta, että esitys olisi joskus 1980-luvulla ollut Kansallisoopperaan verrattuna huippuesitys. Taso noussut aika huikeasti musiikinteossa viimeisten kymmenien vuosien aikana.

"joskin yleisössä pyörtyilevät vähän häiritsevät"

Tämä oli varmaan aprillipilaa!?

> "joskin yleisössä pyörtyilevät vähän häiritsevät"
>
> Tämä oli varmaan aprillipilaa!?

En usko, että on (vaikken ole Drottningholmissa koskaan käynytkään). Bayreuthissa käydessäni kesällä -99 varmaan joka näytöksestä raahattiin joku pihalle, koska siellä kun ei ole mikään järkyttävän loistava ilmastointi ja Etelä-Saksan kesä on kuuma... En muista, oliko siellä seisomapaikkoja, mutta Münchenissä ainakin oli, ja siellä jonkun Nürnbergin mestarilaulajien katsominen seisomapaikoilta kävi kunnon päälle nuorella terveellä kundillakin!

Bertarido!
Mainitsemasi epäilinkin olevan toinen mahd. syy. Olen myös kokenut Etelä-Saksassa vuosia asuneena musiikkifestivaalien "rasittavuuden" kesähelteessä tai huonossa ilmastoinnissa.

Adriana Mater on tulossa Suomeen. Oopperasta kerrotaan, että neuvotteluja käydään, mutta aikataulusta ei vielä voi sanoa mitään. Minäkin odotan sitä kieli pitkällä.... Syyskuussa Frankfurtissa on muuten festari, joilla kantaesitetään Adriana Songs ja marraskuussa Wienissä Le Passion de Simone. Frankkarissa voisi jopa pistäytyä, lennot on halpoja.

G

"Adriana Materin" maailmankantaesityksestä Pariisissa oli eilisessä TS:ssa iso artikkeli. Teos on kuulemma proosallisempi kuin "Kaukainen rakkaus". Kritiikki oli musiikin osalta ylistävää. Odotan oopperaa Suomeen Geschwitzin tavoin suuresti.

Sitten barokkioopperoista: Suositteko nk. autenttisia esityksiä vai modernein instrumentein (vai sekaisin) vai onko kysymys vanhentunut?

Hesari (Lampila) kehui myös. Ilmeisesti sykähdyttävä teos, aihekin on jo niin rankka. Hesassa tämä tuotanto nähdään ehkä 2008. Saa nähdä kuinka paljon Adriana esitetään jo sitä ennen ympäri maailmaa.

Ja vuonna 2007 ooppera onkin sitten remontissa ja väki lomautettuna muutaman kuukauden.

G

Minusta kysymys nk. autenttisista esityksistä on ehkä hiukan vanhentunut, koska aika harva isompi talo esittää esim. Händeliä nykysoittimilla, ainakaan kouluttamatta soittajia hiukan. Useinhan talot palkkaavat jonkun early music-bändin soittamaan sen teoksen. Toki sitten on taloja kuten Metropolitan, jossa samaan syssyyn menevät niin Giulio Cesaret kuin Tristanit ja Isoldet.

Tosin valinnanvaraa on vieläkin niin vähän, että tuskin kai kukaan barokkifani jättää menemättä esitykseen, koska siellä soitetaan modernein soittimin. Siinä missä jonkun La Bohemen voi mainiosti jättää väliin, jos siellä ei ole huippukykyjä laulamassa, barokkiteokset täytyy melkein käydä katsomassa tilaisuuden tullen.

Tietenkin sama pätee moderniin oopperaan, ei kai niitäkään tuotantoja liikaa ole. Philip Glassia voisi esittää enemmän... Kysymys vaan on, mistä loydetään kontratenori, joka haluaa opetella muinaista egyptiä tai muutenkaan laulajia, jotka haluavat opetella roolin sanskritiksi. Tosin opettelevathan sopraanot kautta maailman Rusalkaa tsekiksi...

Bertarido!

Olet toki suurimmalta osin oikeassa. Laitoinkin tuohon kysymykseen kohdan "vanhentunut" sen takia, että oopperatalot nykyään esittävät autenttisenoloisesti barokkioopperaa. On myös totta, että barokkiooppera-esitykset ovat edelleenkin kohtalaisen harvinaista herkkua.
Taisit valita tuon Ekhnatonin esilleottamisen kielen osalta minua silmälläpitäen...? No jaa, joka tapauksessa - vaikka muinaisegyptiä osaan (sikäli kuin se on rekonstruoitavissa) - niin laulutaitoni ovat olemattomat, äänialani ei ole tenori (puhumattakaan kontratenorista) ja laulamista en ole suunnitellut urakseni.(HYMIÖ).

Martin,

Valitsin kyllä Ekhnatonin osittain taustasi takia, toisaalta Glass on ainoa nykysäveltäjä, jonka musiikkia kuuntelen vapaaehtoisesti, Adamsia ehkä, jos joku pakottaa (Nimim. "Lefan sinfonioita riittävästi kuunnellut").

Voithan toki laulaa Ayen osaa (basso), siitä vaan rohkeasti harjoittelemaan: Ya inen makhent en Ra, rud akit em mehit, em khentik er she nerserser, em netcher khert. :-)

Adams on ihan mielenkiintoinen säveltäjä - en voi väittää ettenkö olisi pitänyt mm. Klinghofferin kuoleman musiikkia ainakin mielenkiintoisena. Glassilta kuuntelen viulukonserttoa (on se vaan NIIN kaunis!). Olen soittanut viulua itsekin.

Olen baritoni äänialaltani. Kiitos kuitenkin Ay(e)n (Ejen) sanoista.
Y3 in=n mkhnt n R', rwd 'k=k m mhjt, m khnt=k r sh' nrsrsr, m nd-hr
Kestävänä haluan minäkin matkata iltaruskoon Ran lautalla...

Ongelmia tuottaa joskus erilaiset tavat translitteroida, kuten yllä. Lausumista varten on lisätty muinaisegyptistä puuttuvan e-kirjaimen perusteella e:t (toinen puuttuva kirjain on o). Kyseessä on EGYPTOLOGIEN keskinäinen sopimus.

Onhan Glassilla toki rooli sinullekin: Horemheb/Horemhab/mikälie on baritonirooli! Tosin kaikki lauluosuudet on kuoron kanssa, mutta kuitenkin: "Ye-nedj hrak yemi em hetepu, neb aut yeb sekhem kha-u" jne.

Onhan näitä tekstuaalisia ongelmia itse kussakin kielessä, onneksi vaan omien tutkimuskohteideni joukossa on ihan vaan (kuolleita) eurooppalaisia kieliä. Ei ole mitään egyptin tai sogdin kaltaisia tulkintaongelmia. Kiitos kreikkalaisille vokaalien keksimisestä... Tämä lienee jo turhan kaukana alkuperäisestä viestiketjusta, mutta se kai annettaneen anteeksi...

Juu...voi pahus! Korjasin viestini sekoilut.
Ind-hr=k jmj m htpw, nb 'wt-ib skhm kh'w...
Tervehdys Sinulle(, joka) olet rauhassa, ilon herra, (skhm kh'w - jatkuuko teksti...?)

Tervetuloa vaan muinaisegyptin kiehtovaan maailmaan oopperan parissa!

Ahaa, Horemheb (Hr-m-hb eli Horus juhlassa)!

Toki jatkuu:
neb wereret ka shuti, nefer seshed ka hedjet, mertu netcheru maanek, sekhi men em weptek

Kiitos vaan Bertarido!

Olen kuunnellut nyt omia barokkioopperalevyjäni sen verran usein, että vaihteluksi Puccinin Turandot...

Adriana Mater oli loistava tällaisen maallikko-oopperaihmisen korvaan. Aiemmin lähinnä vanhoja klassikkoja kokeneena nykyooppera antoi positiivisen fiiliksen. Ehdottomasti suosittelen.

No nyt tämä älähtää tännekin...

Barokkimusiikki. Luin uutta Rondoa viikonloppuna. Sinä puhuttiin barokkimusiikin
"svengaavuudesta" mm. siksi että jokainen muusikko olisi ollut
myöhempää (?) enemmän vastuussa omasta panoksestaan ja
vuoroin vetovuorossa - ikäänkuin jazzia jammaillessa.

Tämä oli minulle täysin uusi näkökulma. Olen pitänyt barokkimusiikkia
yläluokan "kaulanottona" rahvaaseen kulttuuriin, ja erityisesti oopperaa
taidemuotona erityisenä erottautumisena ns. rahvaampaan musiikkiin.

Asiaa enemmän harrastaneet, voiko barokkiooppera (heh, mikä termi!)
olla ollut tavoitettavissa hovien ulkopuolella? Vai tarkoitettu
nimenomaan hoveihin? Vai kenties lähtökohtaisesti hovienkin ulkopuolelle
vastaanotettavaksi?

Ja ei, en pyri ajattelemaan tätä suhteessa nykypäivän keskusteluihin
oopperan elitistisyydestä, vaan tähän asiaan barokkimusiikin omimpana aikana.

Rokkihomo!

Minusta juuri oopperan synnyinmaassa Italiassa olivat esitykset 1600-luvulla hyvinkin laajalle yleisölle avoimia. Oopperataloja syntyi moniin kaupunkeihin, joissa lukuisat säveltäjät tehtailivat nykymittapuun mukaan valtaisia määriä oopperoita.
Oopperahan syntyi ajatuksesta tuottaa antiikin draamoja niin kuin niiden oletettiin esitetyn antiikin Kreikassa eli laulettuna. Näitä laulunäytelmiä oli varmastikin ajateltu esitettävän kaikille ja niiden lähes vallankumouksellisen merkityksen ulottuvan koko draamataiteeseen. Toki tällaiset ajatukset syntyivät yläluokkaisessa oppineistossa.
Oopperan yhteys hoveihin on mielestäni syntynyt hovien tarpeesta 'näyttää'. Mytologiset aiheet barokkioopperoissa ovat olleet omiaan kuninkaan vallan symbolisiin esityksiin ja osoituksiin. Yleensä myöskin vain hoveilla on ollut taloudelliset edellytykset toteuttaa näitä mytologisia aiheita aiheenmukaisesti. Lisäksi säveltäjänä eläminen ei onnistunut tuolloin hovin ja kirkon ulkopuolella.
En sanoisi barokkioopperan ja hovien olevan elimellisesti yhdessä, mutta ajan olleen sellainen, että ne olivat yhteydessä toisiinsa.

Kuunteleekohan oopperan harrastajat operettia?
Kreivitär Dubarryn laulun Ich schenk' mein Herz nur dem allein... menevät niin kovaa ja korkealta, etten saa niistä selvää. Voiskohan joku kaivella levynkansiaan ja auttaa minua kirjoittamalla sanat tänne?

Bitte

En nykyään käy oopperassa lainkaan. Kannatan köyhien veronmaksajien rahojen säästämistä ja tämän instituution lakauttamista. Eri mieltä olisinkin, jos suomen ohjelmistoihin kuuluisi edes jonkin verran modernia musiikkia (joka ei ole ainoastaan kotimaisten puollahjakkuuksien säveltämää). Bergin Wozzeckin saattaa hyvällä lykyllä nähdä kerran 5-10 vuodessa. Zimmermannin ja Nonon oopperoista on edes turha unelmoida. Ymmärrän että porvareiden täytyy välillä päästä työntekijöidensä kustannuksella kalliita kyyneliään vuodattamaan, mutta mitä jää meille jotka eivät arvosta Verdin ja Tsaikovskin sentimentaalisuuksia?

Tänä vuonna jälleen kerran iki-ihanaan Olavinlinnaan kaksi kertaa, ovat 32. ja 33. kerta Savonlinnan oopperajuhlilla. Sinulle Vallankumous ihan vaan tiedoksi että vallankumous lähtee taiteen arvon tunnustamisella. Näin Ranskassa 1700 -luvulla, näin Venäjällä 1900 -luvun alussa.

Itsepähän sen sanoit. Meidän tulisi vaatia oopperataloja tunnustamaan modernin musiikin arvoa. Kuuntelen varsin usein Mozartin, Wagnerin, jotka olivat ajalleen vallankumouksellisia säveltäjiä. 1900-luvun modernisteille kuten Alban Bergille ja Luigi Nonolle tulee kuitenkin antaa sama status kuin Mozartille ja Wagnerille. Ennen kuin tämä tapahtuu, oopperatalot levittävät taantumuksellista ilmapiiriä, jossa modernilla musiikilla ei ole lähes mitään arvoa. Miksi epäedistyksellistä Verdiä esitetään Suomessa eniten, ja rohkeilla harmonisilla kokeiluilla ei ole mitään arvoa?

Näin Venäjällä 1900-luvun alussa: rohkeimmat kokeilut kiellettiin, ja ne leimattiin "formalisteiksi".