• repo-

Perjantai- ihana syksy

Pitkästä aikaa taas täällä. Jotenkin paljon sanottavaa aina mielessä, mutta töissä ollut niin kiire, ettei täällä ehdi ja sitten kotona jotenkin iskee sanomattomuus.

Päivät ovat olleet hyviä. Mieli korkealla ja jotenkin saan vaan niin paljon voimaa tästä lämpimän kirpeästä syksystä. Käyn iltaisin (öisin) koirien kanssa samoilemassa metsässä tunnin verran. Nuuhkin vain syksyn tuoksuja ja kuuntelen yön ääniä. Rentoudun siellä. Etenkin jos on lenkkiseuraa puhelimen päässä.

Olen onnellinen menneistä viikoista. Lähinnä viikonlopuista. On ollut harvinaisen onnistuneita.
Tosin pari sellaista elämänlopun grilli-iltaa, mutta niin välitöntä hauskuutta, että ei paremmasta tietoa.
Olimme tosiaankin siellä pikku-lokin mökillä. Seuraavana viikonloppuna oli vielä uudelleen syyskauden avajais-grillailut, tällä kertaa tosin täällä kaupungissa pikku-lokin tyttökokelaan pihalla. Jotenkin tuon seurueen kanssa päädymme humalaan. Isoon Humalaan! Tekemään tyhmyyksiä ja riehumaan. Mutta kivaa on.
Ja on ollut muutenkin.
Seuraavana päivänä oli Baari Selvinpäin. Ihan huipuin musiikki ja rakkaat ystävät ja hyvä olla. Pieni pipopäinen tyttökin tanssitti minua siellä kovastipaljon, tosin suhteellisen mukavassa punaviinihumalassa, mutta siltikin tuollainen virkistää vanhaa mieltä.

Pipopäisen tytön kanssa kohtasimme myös punaviinin jälkeisenä päivänä kulttuurin merkeissä. Työpäivänmittainen aika vierähti kuin siivillä, kun kävimme kahvilla, museoitumassa ja syömässä ja taas kahvilla ja katselemassa elokuvavalikoimia... Ihan parasta aikaa tämäkin. Jotenkin olen vaan niin iloinen kun olen kohdannut ihmisiä joiden seurassa on rento ja hyvä olla. Ihmettelen sitä. Miten minusta onkin tullut tällainen. Siis positiivisesti, koska olen kuitenkin aina suhtautunut vieraisiin varauksella. Ja tottunut antamaan itsestäni niin vähän. Ja sitten tulee vastaan ihminen ja ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita, avoimia, välittömiä ja ihania. Kahteen sellaiseen ihmiseen olen saanut tässä puolen vuoden sisällä tutustua.

Ja tuossa viime viikonloppuna tapasin myös yhtä Uutta Tuttavuutta. Tässä ihmisessä on vaan niin paljon sitä sellaista JOTAIN. Jotain mikä kolahtaa. Monella tapaa. Mutta erityisesti siten että tunnen itseni välitetyksi ja tärkeäksi ja kiinnostavaksi. Olemme tavallaan aika paljonkin erilaisia, ja kuitenkin niin paljon samaakin löytyy. Sosiaalisissa taidoissa molemmat täysin eripuolilla, mutta siitäkin löytyy syynsä, joiden takana on sama asia. Ja saan tuosta tuttavuudesta/kaveruudesta/ystävyydestä vaan niin paljon voimaa itselleni.
Ihastuttavia ihmisiä. Nämä tuttavuudet tuo niitä tunnin mittaisia puheluita iltaisin, joita olen kaivannut. Silloin voi istua ikkunalaudalla, polttaa tupakkaa ja tuijottaa syksyistä iltaa/yötä. Näiden ihmisten kautta olen taas oppinut nauttimaan päämäärättömyydestä, kävelyistä kaupungilla, olemisesta, valkoviinin juomisesta ilman mitään kiirettä ja puhumisesta. Kun on vielä niin paljon vierasta toisessa ja monia asioita joita haluaa oppia. Oppia tuntemaan, kuitenkin pitämättä mitään kiirettä.

Polvetkin hieman notkuu. Järjen ääni kuitenkin sanoo että ei. ei ei.

1 kommentti

kesäpoika

26.9.2008 18:28

Oletko varma, että se ääni on järjen eikä pelon?

Vastaa kommenttiin

Jätä tyhjäksi