• repo-

Maanantai*-ahdistus*

Kävin kehityskeskusteluni tuossa taannoin. Itkin siellä 3,5tunnista kaksi. Melko raskasta.
Kuulin myös onnekseni että olen kuitenkin ollut korvaamaton, mutta se ei juurikaan tällä hetkellä helpota, kun työssä vaan kaikki kaatuu niskaan ja ahdistaa.

Mutta mutta. Kyllä tässä maanantaissa ja syyskuun alussa on muutakin hyvää kuin lähestyvä palkkapäivä.. Meillä oli porukalla kivan railakas syyskauden avajais-grillailut pikku-lokin mökillä. Saldona illasta on melkoinen määrä mustelmia (maa oli suhteellisen mutapainimateriaalia ja alkoholia oli veressä reippaasti humalan puolella) yhdeltä lohjennut hammas ja pihakeinun raato. Pitkästä aikaa sitä itsenkin jaksoi olla myöhään mukana menossa ja nauttia luonnosta ja ystävien seurasta.

Tämä syksy ja nuo kipeät kehityskeskustelut ja töissä ahdistuminen on saanut taas minut muutenkin vähän kireäksi. Se harmittaa itseänikin ja varmasti myös läheisiäni. Tuppaan kiukuttelemaan turhista asioista ja sellaisista asioista joista en edes saisi. Tai että ainakin on väärä kohde. Täytyy vaan aina muistaa pyytää anteeksi, jos tulee hölmöiltyä tekstiviestien kanssa. Loukkaannun vain niin kovin helposti.
Toisaalta tästä kaikesta stressistä johtuu kai tuo alkoholin kanssa läträäminenkin. Kun tosiaan siellä homostelu kuppilan rapuissakin menin kaatumaan viinilasi kädessä. Melko turvallista.

Mutta mitä teen tällä ”ihastukselleni”. Tai siis kun siinäkin tuntuu kohde olevan vain niin kovin väärä. Kun en kai sitten ole varsinaisesti ihastunut, viehättynyt vain. Mutta miksi?
Kun ei. eieieieieieiei. Ei vain sovi se nyt. Kohdennus on mennyt vikaan ja ajoitus. Missä on se pontevasti jalkaa maahan lyöden ja nyökyttelemällä tekemäni päätös pitäytyä erossa naisista??? Missä on se uho jaksaa illat yksin?? Missä on että pärjään ilman toisen kosketusta tai ilman toisen ihoa sormieni alla….? Missä? Vai olenko vain sittenkin niin riippuvainen läheisyydestä? Ei sitä en voi, en halua olla. Tässä asiassa ei kai oikein ole mitään hyvää vastausta. Että miksi jotakin kaipaa.
Mutta kaipaan. Tuntuu kuin kurkkua kuristaisi, kun ei saa käsiä ympärille ja huulia niskaan.

Mutta pitääpä ryhdistäytyä. Tämä on vain jotain pimeiden iltojen pariutumisen kaipuuta.
Keväällä taas iskisi villeys. Parempi siis olla ilman.
Parempi näin. Parempi. Olla. Näin. Ilman.
*vakuuttelua itselle*

Ai niin. Unohdin. Tänään on maailman rakkaimman nimipäivä... Terkut mummolle jonnekin tuonne tähtiin. Siinä oli paras maailmassa... <3