• repo-

Maanantai -lomalta palattuani-

No niin. Pitkästä aikaa. Loma on nyt tosiaan lomittu ja takaisin niin sanotusti sorvin ääressä. Tai siis koneen kimpussa. Loma oli kyllä ihan paras. Pääsin tosiaan haamustani eroon ja sain olla Se Parempi Ihminen ehdottaessani tapaamista, joka ei ikävä kyllä sitten onnistunutkaan, mutta tähän palaamme vielä myöhemmin. Jotenkin vaan varmasti helpompi kohdata haamu kahden, kuin jossakin kuppilassa kaikenmaailman juhlivien homostelijoiden ympäröimänä.

Mitäköhän kaikkea lomallani teinkään? Ainakin näin ystäviä. Ihania ystäviäni. Käytiin rannalla, lukittiin itsemme auton ulkopuolelle, teimme ihanan iltaisen puistopiknikin koffariin, kävimme uimassa ja "yhdellä" ja toisellakin... Kaikkea sellaista, mitä mielestäni kesään kuuluu. Tärkeintä minulle kuitenkin siis lomassani oli tuo ystävien tapaaminen. Näin sellaisia ihmisiä paljonkin, jotka eivät täällä lähistöllä asu ja sain nauttia heidän seurastaan enemmän kuin yhden illan. Paljon tuli seikkailtua ja puhuttua.
Kohtasin myös polvieni notkuttajaa ja puhuimme asioista. Paljon. Joimme olutta ja puhuimme lisää. Selvitimme hieman tilannetta ja välejämme, joka oli hyvä sinänsä, koska tärkeintä minulle on kuitenkin "pitää" (pitää kuulostaa niin omistavalta, joten en pidä sen sanan käytöstä, mutten taaskaan keksi muuta tapaa ilmaista tätä asiaa) hänet elämässäni, koska olen kuitenkin huono tutustumaan ja pitämään ihmisistä tarpeeksi päästääkseni heidät lähelleni. Polvieni notkuttajassa on kuitenkin jotain käsittämättömän vetovoimaista ja viehättävää. Mutta onhan tuo hyvä piirre ystävälle / kaverillekin. :)

Vietin siis suuremman osan lomastani täällä kaupungissa. Aurinkoiset päivät rannalla tai puistossa ja sitten "syksyisten ilmojen saapuessa" siirryin maalle mökille. Auto ehti hajota reissullani taas kerran. Jätti sitten minut, koirani ja 92-vuotiaan matkaseurani tuonne keskelle maantien korpisuoraa.. Palasi kyllä taas usko ihmisiin, kun kohtasin ystävällisiä ja avuliaita kirkonkyläläisiä, jotka pyyteettömästi auttoivat. Hämmästyttävää, koska täällä kaupungissa jotenkin kyynisyyden verkko vetää koko ajan syvemmälle mukanaan. Olen kyllä jotenkin ihmeen kaupalla saanut lisää positiivisuutta elämääni tässä kesän aikana. Liekö tuo uusien tapaamieni ihmisten mukanaan tuomaa, vai olenko Valon Soturin (Koelhon kirja) innoittamana vain avartanut mieltäni lisää? Noh, niin tai näin, hyvä kuitenkin, sillä tuo positiivisuus helpottaa kuitenkin kummasti ujon ihmisen elämääni ja uusien ihmisten tapaamista.

Kaikenlaisia epämukaviakin sattumuksia oli lomassani. Tosin ei juurikaan itseäni koskettaneet ne, mutta ystäviäni, ja niistä kuitenkin aina tulee jotain harmillisuutta mieleen meille sivullisillekin. Aina vaan ei ihmisillä järki ja tunteet kulje keskenään samaa tietä, eikä ainakaan samaan suuntaan. Sen vuoksi melkein jouduinkin nyrkkihippasille ystäväiseni kanssa hänen käyttäydyttyään ääliömäisesti. Ja tämä hippaleikki oli vain sen seurauksena, että kerrankin sanon mielipiteeni toisen käytöksestä, yleensä en nimittäin halua olla mikään moraalinvartija ja muutenkaan en ole mikään sanomaan.
Ja sitten on vielä sellaisiakin ystäviä, jotka tahallaan pitävät sitä sopivan kilttiä ihmistä marionettinukkenaan ja nykivät naruista mielensä mukaan ja löysäävät ja kiristävät hihnaa omien halujensa puitteissa. Sitten kun tätä toimintaa joutuu katsomaan sivusta ja varsinaisesti monien tahojen luottamuksen säilyttämiseksi, asiaan ei voi puuttua, särkyy omakin mieli toisen tuskan alla. Kun sitten näiden nukkien on niin vaikea muuttaa tilannettaan ja ymmärtää näin siis Omaa Parastaan, ja päästää irti. Kuinka siinä voi olla tukena ja sanoa "Kyllä se siitä" ja "Tiedän miltä tuntuu, ja nyt sinun on vain parasta ottaa omaa aikaasi ja päästää irti tuollaisista hyväksikäyttäjistä", kun tiedän että on vaikea haluata uskoa itselle tärkeästä ihmisestä hyväksikäyttäjyyttä ja tehdä parastaan ja kieltäytyä tuollaisesta kohtelusta.

Olen nimittäin itsekin joutunut aikoinani jos jonkinmoisten toisten tunteilla ja elämillä hulluttelevien ihmisten "hyväksikäyttämäksi" (mielestäni omaa tyhmyyttäni olen tämän antanut tapahtua ja tuollaisissa epätasapainoisissa suhteissa ollut) joten tiedän kyllä mistä puhun, mutta olen kuitenkin jollakin tapaa selvinnyt näistä helpommin. Onko se vahvuutta vai nopeampaa luovuttamista, en tiedä, mutta hyväksi se on ainakin loppujen lopuksi ollut. Nyt vaan pitää saada toinen pienikin ymmärtämään oma parhaansa ja saada hänen arvostus itseensä taas kohdilleen. Kiva urakka, vaikkei olekaan minun vastuullani, haluan kuitenkin edes hieman, vaikka vaan läsnäolollani ja halauksellani, auttaa.

Mutta, takaisin töiden pariin. Nyt taas jaksan hieman paremmin keskittyä.

1 kommentti

martin

18.8.2008 14:56

Olipa kaikenkaikkiaan valoisa ja lämmin kuvaus! Halaus.

Vastaa kommenttiin

Jätä tyhjäksi