• maakf

Porttikielto maapallolle

Naapuri ei arvostanut kolmen päivän bileitäni ja vuokraukkeli tuli antamaan sunnuntaina jonku varotuslappusen. Saahan niitä jaella, mikäs siinä. Mentiin sitten naapurin ovelle ihan noin niinku jotenkin sovittelemaan asiaa ja saatiin kuulla, kuinka hän on jo kuukauden ajalta kirjannut ylös kaikki äänet hiljaisuusajan jälkeen. On oikeen päivämäärät, kellonajat ja kuvaukset äänistä. Että semmosta.

En jaksa ihmisiä. Haluan ostaa metsämökin ja muuttaa sinne.

2 kommenttia

Aboa

27.2.2009 14:12

Enpä tahtoisi olla sun naapuri. Naapurin pitämät kolmen päivän bileet sivusta kuultuna ei vaikuta ihan siltä, mitä tahtoisi oman kotinsa rauhassa kuunnella.

maakf

9.3.2009 23:17

Onneks et olekaan. Tossa yhessä akassa on kestämistä. Persehän siinä muurautuis umpeen, jos pitäis joka ilta ja viikonloppu elää äänetöntä pitsinnypläyselämää. On se nyt mukavampaa, kun kuuluu vähän juhlintaa ja elämää talossa, kuin se että naapurit kirjaavat ylös toistensa ääniä ja tekevät valituksia.