Lauantaina päädyin Kallioon Ravintola Oivaan. Oli miellyttävä paikka, jossa sai aitoa kotiruokaa.
Söin paistetut silakat muusilla. Maistui...ja oli halpaa.
Seurakin oli hyvää, oli aikas iso seurue meillä. suurin osa oli kyllä miulle tuntemattomia...no tutuksi tultiin.
Karaokea osa innostui laulamaan. Minä sujuvasti kuuntelin.
Näin siellä yhen söpiksen...kuuntelin hetken hänen tarinaansa. Tarina sillai sykähdyttävä..
Nyt jo kotona taas, väsyneenä ja muuten hyvä fiilis.
Hiukkasen tossa kun haluan rentoutua, lueskelen silloin yleensä runoja.
Taaskin eksyin www.rakkausrunot.fi sivuille ja sieltä bongasin yhen sykähdyttävän runon jonka oli kirjoittanut nimimerkki Feantur.
Ehkä tykästyin tähän "Lennäthän kanssani" runoon eilisen söpiksen tarinan vuoksi.
Muutenkin runo on puhutteleva ja erittäin sykähdyttävä.
Lennäthän kanssani
Kun tapasin sinut ensimmäistä kertaa
näin vain huolestuneet silmäsi.
Pelastit minut kylmältä mereltä
lämpimään syliisi.
Et lähtenyt luotani illalla, et yöllä etkä aamulla.
Olen pahoillani, että jouduit odottamaan yhteisen aikamme alkua.
Kun toisen kerran näin sinut,
näin vain suloisen hymysi.
Huojentuneet silmäsi antoivat minulle
lääkkeen parantumiseen.
Kaikesta kiitin sinua, kiitin lämmöstä ja turvasta.
Olen pahoillani, että aiheutin sinulle huolta ja varjon aikamme alulle.
Kun kosketit minua ensimmäistä kertaa
tunsin vain lämpimän kämmenesi.
Nyrkkisi puristi minuun eloa
etkä varonut osoittaa rakkautta.
Et päästänyt irti pitkään aikaan, halusit pitää kiinni.
Olen pahoillani ettei minulla ollut voimia puristaa takaisin.
Kun toisen kerran kosketit minua
veit minut omaan maailmaasi.
Iloinen ja ystävällinen luonteesi valtasi minut
ja heittäydyin kanssasi kaupungin ylle.
Siellä jouduit pitämään kiinni, varoen etten tipu.
Olen pahoillani että jouduit opettamaan minua osaamatonta.
Kun puhuit minulle ensimmäistä kertaa
sanat soljuivat kauniin äänesi viemänä ilmassa.
En kuitenkaan kadottanut niitä
voimakkaaseen vuorten tuuleen.
Iloiset sanasi antoivat minulle rohkeutta vastata.
Olen pahoillani että olin ujo ja halusin odottaa vain
sinua.
Kun toisen kerran puhuit minulle
äänesi kyseli minulta itsestäni.
Vastasin niihin yrittäen tavoitella iloisuuttasi,
ollen huoleton kuten sinä.
Hymyyn kaartuneet huulesi hypnotisoivat rakastumaan.
Olen pahoillani, että vasta silloin ymmärsin että olet minulle kaikkea.
Kun näin sinut viimeistä kertaa
näin vain tuskaisen katseesi.
Kasvoiltasi en erottanut sadetta ja kyyneleitä,
joten sade pyyhki minut poskiltasi pois.
Käännyit raskaasti ja hitaasti, viivytellen minussa.
Olen pahoillani että katsoin sinun jälkeesi toivoen että palaisit.
Kun kosketit minua viimeistä kertaa
lämpöäsi oli haihtunut.
Kätesi puristi kovemmin, ei hellyydestä,
vaan heidän toivomuksestaan hyvästeinä.
Kätesi lipui kädestäni hitaasti, viivytellen minussa. Olen pahoillani että yritin puristaa sormillani sinua pitämään kiinni.
Kun puhuit minulle viimeistä kertaa
todistelit minulle rakkauttasi.
Äänesi ei vapissut kylmästä,
vaan tuskasta ja kaipuusta.
Äänesi odotti minua vastaamaan,
viivytellen minussa.
Olen pahoillani etten sanonut enää mitään,
vaikka minäkin yhä rakastan sinua.
Älä vain unohda.
