poikuuden tunnetta

Näytetään bloggaukset joulukuulta 2008.

Joulumarkkinat ja söpis kylässä :)

Sunnuntai ja päivä meni kivasti.
Tuli käytyä Nokian joulumarkkinoilla. Herätteenä hiukan suklaakonvehtia ja pipareita.
Nyt en sortunut muuhun ;)

Iltapäivällä sitten tuli Tampereen söpis kylään. Kiva niin et pääsi. Hän on kyl "lutunen" jota kattelis kyllä pitempäänki.
No annoin hänelle pienen joululahjan, uskon että oli tarpeellinen lahja.
Ehkä joskus joulunpyhinä voitas nähä uusiksi ans kattoo...
No miulla on äiskän tykönä käynti jonain päivänä ja treen söpiksellä mummun tykönä.


Tapaaminen peruuntu, omavaraistalous ja koirien käytös

Lauantai meni si kotona kumminkin. En ees nähnyt Tampereen söpistä. No toivottavasti ennen joulua vielä. Ainakin haluaisin itse nähdä...

Aloin tuossa miettiä, tarviskohan siirtyä omavaraistalouteen. Kuulemma silloin "ehkä" pärjäisi noin 50 eculla vuodessa. Siis tosiaan 50 eculla vuodessa(ei kirjoitusvirhettä).
Huomenna sunnuntaina Hesarissa tulossa mielenkiintoinen juttu aiheesta, kertoo tämänpäivän hesarin nettisivut.
Siinä kerrotaan Pohjois-Karjalan Valtimosta Nordlundin nelihenkisen perheen tarina.
Taidan lukea mielenkiinnolla.

Itseäni on alkanut isot koirat pelottamaan. Jatkuvasti lukee uutisointia, miten ne ovat hyökkineet ihmisten päälle, tai pienten eläinten päälle.
Nytkin isokoinen Dobermanni oli purrut Kempeleellä 17-vuotiasta koululaista.
Mikä siinä on et ne on alkanut päällekäymään? Onko joku rodullinen jalostus tehnyt sen, tai niiden kasvattajat lyöneet koirien kasvatukset? Vaikee sanoa...


Tampwereen söpis, Nokka tukos ja Palinin kohahdukset

Perjantai ja työ jutskat veny lähes yö myöhään.
Piti nähdä Tampereen söpis. Sovittiin, että nään lauantaina. Ajattelin itsen mennä Tampereelle.

Kuulemma Suomeesa leviää enterokko firus. Onneksi en oo sitä saanut vaikka kipeenä olinkin tuossa. Nytkin nokka hiukan tukossa. Kyl se siitä...

Palin jaksaa yllättää taas. Kuulemma Skandaalit seuraavat entistä republikaanisen puolueen varapresidenttiehdokasta Sarah Palinia. Nyt Alaskan kuvernöörin tulevan vävyn äiti on saanut kuusi huumesyytettä.
Heh..heh.. niinpä sensaatiot kaivetaan aina esiin... niitä on piisannut tosi Sarah omasta toimestakin.


Stadi peruuntu, Guantana suljetaa ja Moshaaminen vaarallista

Torstai ja tänään sain tietää, että stadin reissu lykkääntyy. Yksi tapaamisen kohde, eli henkilö oli joutunut sairaalaan ja tapaaminen on sitten vasta joulun jälkeen tai si ensivuonna.

USA:n tuleva presidentti Obama lupasi heti alkuun sulkee Guantanan leirin Kuubassa. Siellä on noin 250 vankia vielä, jotka ovat vuosia odottaneet oikeudenkäyntiä, vailla mitään oikeusturvaa. Tämä on ollut sitä USA:n demokratiaa...

Sitten pitää varoa headbanging-liikkeen tekemistä Rock-konserteissa. Moshaaminen on ollut erittäin suosittua vaikka se joskus tuntuu päässä ja niskassa.
Kuulemma siinä pyöritetään hiuksia yleensä nopeissa kappaleissa, joiden keskinopeus on 146 iskua minuutissa. Kuulemma vaarallisinta on jos pää pyöriessään kallistuu yli 75% asteen kulmaan.
Moshaaminen ja "Bokoominen" on varmaan niitä taitolajeja si, johon en ite enään kykene...


Tauti parantunut, kakkukiistaa ja VR lopettaa

Keskiviikko ja olo ihan jees. Tervehtynyt lähes täysin taudista. Hyvä niin...

Nyt sitten tuli marrkkinaoikeuden päätös Ellen Svinhufvud -kakkua koskevassa kiistassa. Stockman sai huomautuksen asiasta mutta saa jatkaa Sans Rival-kakun nyyntiä.
Ikävä tapaus kaikenkaikkiaan, kun iso ketju voi nujertaa pienen leipomon.
Itse jätän kyllä kyseisen kakun syömättä tulevina itsenäisyyspäivinä, jolloin sitä yleensä syödään.

Nyt VR taas saneeraa, nyt kyseessä lipunmyynnin lopettaminen Oulaisten, Kannuksen, Kauhavan ja Jämsän asemilla. Aikaisemmin jo loppui tänävuonna lipunmyynti Vammalan, Lapuan, Loimaan, Tammisaaren ja Toijalalan asemilla.
Mietin tässä miksi se lopetetaan, kun odotustilat ovat kumminkin toistaiseksi auki. Vaatiihan sekin henkilökuntaa. Vai onko tarkoitus tulevaisuudessa sulkea odotustilatkin.

Perjantaina pitäisi päästä myös stadissa käymään. Saa nähdä miten kerkiin ja pääsen.


Tauti helpottaa, Turva-aukko ja kinkkua

Tiistai jo meni kivasti. Olo alkaa ehkä paraneen. Nyt enää tulee vaan räkää nokasta, mutta lämpöä ei ole.
Ehkä se poistuu tauti jo viikonlopuksi. Toivetta on...

Nyt ne varoitti si tietokoneen selaimista. Internet Explorerista on löytynyt tietoturva-aukko. Kuulemma vakoiluohjelmat hyödyntävät sitä tai muut tunkeutujat. On se kumma kun aina löytyy puutteita...mihin tavallinen ihminen enää voi luottaa.
Kun on vielä eniten käytetty selain, näin luulen ainakin.
Onneksi on Linux joka tarjoaa hyvän vaihtoehdon.

Aloin tuossa miettimään kinkkua ja paljon siin on lisäaineita ja sitä kuuluisaa suolavettä.
Hesari on selvittänyt asiaa ja tutkimus osoitti et vettä on hirveesti, vesipitoisuus oli 73–77 prosenttia ja kalkkunafileiden vesipitoisuus 76–78 prosenttia.
Eli samoja määriä kun ihmisessä. heh..ostan siis vettä kun ostan kinkkua....
Suolaisuus oli noin 1-2,5%. Tanskalainen oli suolaisin.
Hintaa taas kinkulle oli 3,99€ potkalla ja siitä ylöspäin tavalinen kallein kinkku 11,50€. Itse tyytysin 4,99€ kinkkuun, joita on luuttomana aika hyvin myös saatavilla.


Alkaa helpottamaan, kohuyhtiö konkurssiin? ja stadia kohti

Maanantai ja hiukkasen alkaa jo kurkku helpottamaan. Lämpökin laskenut, mut nenä alkanut nyt kunnolla vuotamaan. No kyllä se siitä paranee...kuhan malttaa...

Nyt verottaja hakee kohuyhtiö Nova Kiinteistökehitys Oy:tä konkurssiin, joka on Nova Group -tytäryhtiö, joka jakeli lähes puolimilliä vaaliavustuksia eduskuntavaaleissa.
Olisko kannattanut sijoittaa tytäryhtiöön ja maksaa veroja ja velkoja pois?

Viikonloppuna tarvis läksee stadiin hiukan viettää vapaata ja samalla hoitaa yksi työjuttu siellä pois.
Saa nähä miten tauti kehittyy...


Kipeenä edelleen, salibändy kultaa, kenkää Bushille ja Idols- voitto

Sunnuntai ja kipeenä edelleen. Kurkkua kivistää ja pikkulämpöä päällä. Tylsää....

Suomi si voitti vihdoin Salibändyn maailmamestaruuden. Ottelu oli Ruotsia vastaan tiukka ja päättyi vasta jatkoajalla 7-6 Suomen hyväksi.
Kulta oli ensimmäinen kautta aikain Suomelle, kaikki edelliset kuusi kertaa on mennut svärke pojille.

Buss sai si jo nyt kenkää. Irakissa olevassa tiedotustilaisuudessa yksi toimittaja heitti Bushia kohti molemmat kengät.
No kohta saa muutaman viikon päästä oikein kengää...

Idols-kisa si ratkesi Koop Arposen voitoksi 70,3 % ääniosuudella.
Itse olisin halunnut Peten tai Kallen voittavan.


Kipeenä ja sydesankarin uintivoitto

Lauantai ja flussa iski mieheen.
Kurkku arkana ja pientä lämpöä.
Olen vaan juonu kuumaa ja makoillu.

Uimari Hanna-Maria Seppälä paljon onnee 24- vuoden syden johosta.
Hän juhlisti sitä oikein kunnolla. Koska Seppälä voitti tänään 100 metrin sekauinnin lyhyen radan EM-kilpailuissa Kroatian Rijekassa.
Sai siinä hyvän syde lahjan.


Pikkujoulut väliin ja Luciaksi ei kelvannut poika

Perjantai oli töissä kiireinen, olisi illalla oollut vielä pikkujoulut, mutta passasin ne ja jäin viettään rauhallista koti-iltaa. No en kyllä ois tykänny mennä noihin juhliin, en sillai menettänyt hirveästi...

Nyt se todistettiin, ettei Luciaksi sovi poika Motalan kunnassa Ruotsissa. Oppilas äänestyksessä poika oli kerännyt eniten ääniä, kuulemma lähes puolet kaikista äänistä. Rehtori oli tiukkana ja valitsi toiseksi tulleen tytön rooliin.
No viimeistä sanaa ei olla vielä sanottu, koska nyt osa Lucia-työryhmän oppilaita aikoo protestoida ja jäädä pois esityksestä.
Ehkä asiaa vielä joutuu käsittelemään myös kouluviranomaiset valitusten kautta.
Näin se syrjintä vaan joskus iskee päin kasvoja...

Tamperen söpis siin kans oli yhteydessä, pitäs hänetkin siinä kohta tavata, kuhan löytyy yhteinen vapaa-aika. Odottavan aika on joskus pitkä...