• Marco

"eihän meillä ole töissä 'niitä' !!"

Törmäsin tässä töissä hullunkuriseen tilanteeseen. Aivan tavallisen, jokapäiväisen ja lopulta hyvin jonninjoutavan ruokapöytäkeskustelun lomassa satuin sanomaan siinä soosia äyskäröidessäni että "ei me taas saatu kyllä yhtään nukuttua tässä helteessä ja sitten aamulla molemmat ollaan ihan äksyinä kun töihin pitää nousta".

Pöydän toisella puolella istui työkaveri, joka ei kuulunut 'lähipiiriin', eli heihin jotka nyt sattuvat tietämään missä minun kotona mennään ja millaisessa suhteessa asun.

Noh, tämä untuvikko sitten - hieman leikilläänkin alkaa tenttaamaan että: "kuinka niin me?? siis häh, onko sulla joku kissa josta et oo kertonut, kukas se on, me ei pystytty nukkumaan, jujuu kyllä sen tietää mitä siellä on tehty - on taidettu lakanoita pöllyyttää vaan heh heh (tässä kohtaa kuului sitten nauraa)".

Samaan aikaan asioista perillä olevat tahot valuivat joko pöydän alle, tai löysivät katosta jotain todella mielenkiintoista katsottavaa jota sitten yhdessä pälyiltiin sieltä. Minä kun nyt nykyisin sitten en jaksa asioita enää suuremmin hyssytellä päätin antaa täyslaidallisen takaisin ja kommentoin;

"Ei, kun me ollaan mun kundikaverin kanssa päästy jo yli tosta jatkuvasta hässimisestä, että ihan siinä kuule nukuttiin yhteisessä kodissa ihan vaan silleen tavallisesti, niinkuin nyt kaksi kundia omassa kodissaan vaan nukkuu, silleen krooh ja puuh ja kuorsauksen ääntäkin pääsee välillä"

Maailma pysähty ympärillä, pari muuta pöydässä istuvaa puhalsi sapuskat suustaan ja alkoi nauramaan ihan hysteerisesti, pari muuta päätti tukehtua maitoon tai leipään, mitä nyt sattui olemaan nielaisemassa juuri silloin. Tämä koko tapahtumaketjun aloittanut unohti sillä sekunnilla, miten syödään - tuijotti minua, otti tarjottimensa ja lähti pois.

Sitten repesi koko pöytä nauramaan ja sitä riitti - onneksi istuttiin ulkona terassilla, koska sitä ruokaa oli oikeasti pärskitty siinä kohdin runsaat määrät maahan.

Noh, tilanne laukesi - jälkeenpäin kuulin että oli ollut vähän tiukka pala kuulla asiat noin suoraan - "eihän meillä ole töissä 'niitä' !!"

Pisti kuitenkin miettimään, enhän itse syyllistynyt kuin käyttämään monikkomuotoa kertoessani helteen haittavaikutuksista.

---

Tämä on varmaan sitten sitä "miksi teidän homojen pitää aina mainostaa itseänne". Tämä on sitä ikuista vääntöä siitä, että kun mitään et voi jutustella ilman, että se tulkitaan sitten siksi homo-propagandaksi. Millähän hemmetillä tuostakin olisi pitänyt luikerrella ja luovia, vai olisiko taas vain pitänyt unohtaa monikkomuoto ja käyttää verbaaliakrobatiaa joka ei paljasta laisinkaan sitä, kuinka monta henkeä asunnossani minun lisäksi asuu?

Ei, ei olisi pitänyt. Olen lopen kyllästynyt siihen, että joudun valikoimaan sanojani siltä varalta, että keskustelukumppani ei pysty käsittelemään esille tulevia asioita.

---

Tämä arkinen esimerkki varsin harmittomasta tilanteesta osoittaa kuitenkin sen, että meillä on todella iso työ vakiinnuttaa asemamme tässä yhteiskunnassa niin, että Me voimme käyttää monikkomuotoa puhuessamme Meidän elämästä ja osallistua työyhteisössämme sosiaalisiin hetkiin tasavertaisina yksilöinä.

Itse olen jo siinä kyllästymispisteessä, että kun kysytään "oletko jo lomat pitänyt" vastaan "emme ole".

Erityisesti näin loma-aikaan kaikenlaiset lomiin liittyvät asiat nostavat inhottavalla tavalla esiin sen, kuinka aina oletetaan kaikkien ympärillä olevan heteroita. Olen myös törmännyt sellaisiin hetkiin, että kun lomista aletaan sopimaan työryhmän kesken saan kuulla kommentteja, että "Minä olen sitten lomalla hiihtolomaviikon, Marcolla ei voi olla lapsia niin mitä se hiihtolomallakaan tekee".

---

Kahvihetken tultua ei työkaveria näkynyt. Liekö nuolemassa haavojaan jossain, tai sitten se rukkaparka säikähti perusteellisesti - voi voi :)

Viva Monikko!

7 kommenttia

smo

28.7.2010 15:01

Suomen kielessä päästään yksikkömuodossa puhuessa hieman helpommalla kuin useimmissa indoeurooppalaisissa kielissä, joissa mies-hän on eri sana kuin nais-hän. Mutta näemmä "me" on joissain yhteyksissä myös ovia avaava sana. Herkullisia tilanteita... :)

Rokkihomo

28.7.2010 18:33

Ja herkullinen tarina ja herkullinen teko -! Ja kissa se on kollikin, heh.

martin

29.7.2010 19:23

Surullista (ainakin minä tulin surulliseksi).

Riquman1990

1.8.2010 17:52

Pitääks sitä joka paikassa mainostaa mitä on? Tonkin ois voinu fiksummin hoitaa ja muutta lauseen "me ei saatu nukuttuu" muotoon "mä en saanu nukuttuu". Paljon järkevämpää on pysyy kaapissa työkavereille, koska työyhteisö kuitenkin vaihtuu ja aina tulee sellasii, jotka ei tiedä. Työpaikalla tehdään töitä ei juoruta yksityisasioista.

Marco

2.8.2010 23:00

Riquman1990:

Olen vahvasti eri mieltä. Se ei ole mainostamista, että kahvi/ruokapöydässä kertoo arjen asioista siinä missä kuka tahansa muukin. Se ei ole mainostamista, että osoittaa seurustelevansa. Työpaikalla sosiaaliset kontaktit ovat äärimmäisen tärkeitä. Täysin suljetussa, neutraalissa ja kliinisessä sosiaalisessa työyhteisössä ei selviä kukaan.

Viimeinen lauseesi johtaa välittömästi ajatukseen, että et mitä ilmeisemmin ole vielä kokenut, mitä on olla oikeasti töissä. Tämän vuoksi en ala sinua suuremmin sättimään - uskon vahvasti, että kunhan pääset jyvälle mitä on sosiaaliset kontaktit arkisessa työelämässä näet minun kantani hieman selvemmin - viimeistään siinä tilanteessa, kun sinut savustetaan ulos ryhmästä siksi, että satut vain tykkäämään pojista (vaikka muuten olisit erittäin ahkera ja tekisit työsi esimerkillisesti).

Henkilökohtaisesti en enää alennu vääristelemään totuutta, että jollakulla toisella olisi parempi olla. Terve itsekkyys on tälläisissä asioissa äärimmäisen tärkeää - ihmistä ei ole rakennettu kestämään jatkuvaa itsensä/ympäristönsä kieltämistä tai omien arvojensa ja maailmankuvansa piilottamista.

Riquman1990

3.8.2010 07:58

Työpaikan sosiaaliset kontaktit ei tarkota sitä, et pitäs mainostaa sitä, kenen kanssa nukkuu, asuu, seurustelee ja tekee mitäkin.

"viimeistään siinä tilanteessa, kun sinut savustetaan ulos ryhmästä siksi, että satut vain tykkäämään pojista"

Nimen omaan, viimeistään siinä tilanteessa sen huomaa, et työkaverit ei välttämättä oo kavereita oikeessa elämässä.

Totta kai työpaikalla saa jutella työkavereiden kanssa, mut yksitysasioita sivuuviin keskuteluihin ei todellakaan pidä lähtee mukaan. Ja jos mulla ois tyttöystäväkin, mä oisin asioista ihan samaa mieltä. Työkavereiden kanssa voi jutella esim. päivän uutisista, työasioista, säätilasta tai jostain muusta tyhjänpäiväsestä.

Ja muuten, mä en yhtään ihmettelee, et sun työkaverit oli aika vaivautuneita siitä, miten sä "paljastit" sun homoutes uudelle työntekijälle. Eihän sekään keskustelu homouteen liittyny, vaan säätilaan, joten sä oisit voinu sanoo ihan vaan, et ulkona oli niin kuuma, et sä et saanu nukuttuu.

sleepygay

3.8.2010 20:12

Riquman1990, työyhteisöjä on monenlaisia. Jos työyhteisössä on "tapana" jutella muiden asioiden lisäksi myös henkilökohtaisemmista aiheista, kyllä sen pitäisi olla ihan ok, jos joku puhuu samaa sukupuolta olevasta kumppanistaan. Ja kyllähän ko. uusi työntekijä suoraan kysyi Marcon suhteesta. Kyllä jokaisen pitää osata olla niin kypsä työyhteisössä, että töiden tekeminen yhdessä onnistuu, vaikka ei välttämättä työpaikan ulkopuolella niin hyvin tulisikaan juttuun.