Eletään vuotta -96 ja niitä ensimmäisiä hetkiä, kun itse aloin liikkumaan 'saman henkisten' ihmisten parissa. Tuohon aikaan Porissa asuneena ei niitä rientopaikkoja suuremmin vähemmistöille ollut, Tampereella tosin pidettiin joitain kertoja vuodessa kuuluisia bileitä nimeltään "Leimarit". Niinpä mekin, kolme kaverusta Porista ja Raumalta pakkasimme itsemme autoon, ja lähdimme kohti tuota kiellettyä hedelmää…
Noh, tämä bloggaus ei liity kuin väljästi tuohon 14 vuota sitten olleeseen hetkeen, sama paikka tosin ja kovasti taas intoa puhkuen suuuntana Leimarit!
Tässä kotosalla saimme päähän, että voisi piipahtaa Tampereella kavereita tervehtimässä, samaan aikaan yllättäen olisikin myös Leimareiden syyskauden avajaiset ja mikäpä ettei, sinnehän tietenkin mennään myös. Odotukset olivat korkealla!
Alkuilta oli kuitenkin jo enne, Tampereen homo-yöelämää kun ei ole. Ne muutamat kituuttavat paikat, jotka ovat suunnattu homoille ovat surulinen näky. Edes homot itse eivät niissä käy - jossakin nyt mättää. Noh, tätä kummasteltiin, mutta suuntasimme silti luottavaisin mielin kohti YO-taloa.
Jos olisimme tienneet, millaiseksi Leimarit olivat muuttuneet emme varmaankaan olisi paikalle menneet. Jopa Tampereella nykyisin asuva kaveri kummasteli mitä on tapahtunut. Koko talo, ihan koko talo oli täynnä naisia. Piti oikein uudelleen tarkastaa että emmehän nyt vahingossa olleet sekoittaneet päivämääriä ja pöllähtäneet keskelle naisten bileitä - no ei oltu. Laskin siinä, että sen noin neljän tunnin aikana, mitä paikassa olimme meidän lisäksi paikalla oli noin 20 miestä - talo oli melko täynnä väkeä kuitenkin, välillä tungokseen asti.
Olen yleisesti melko suvaitsevainen, mitä tulee meihin sateenkaariväkeen. Kaikista ihmisryhmistä löytyy ne ääripäät, jotka ovat vaan yksinkertaisesti hulluksi tekevän rasittavia. Strereotypisesti ajateltuna tylytystä saa niin hintspimpukat kuin rekkiksetkin, ihan yhtä paljon.
Leimarit olivat kuitenkin täydellinen floppi. Näitä ruutuflanellipaitoihin sonnustautuneita, liian isot lökäfarkut puoliväliin persettä roikkuvia ja boksereihin pukeutuneita sänkipäisiä 'naisia' oli kaikki paikat täynnä. Näky oli karmiva. Käytöstapansa olivat täsmälleen samat, kuin mitä ulkonäkönsäkin.
Pääkaupunkiseudulla tämän tyyliset ilmestykset ovat yleensä noin 15 vuotiaita lähiöpoikia, jotka vetelehtivät aseman nurkilla poltellen, räkien ja pussikaljaa juoden. Ainoa ero nyt nähtyihin oli, että olimme Tampereella sateenkaariväelle tarkoitetuissa bileissä - niin ja että nämä kaikki olivat tyttöjä.
Tuon illan jälkeen en enää ihmetele, miksi Leimarit eivät enää kiinnosta kuin lopulta aika pientä osaa sateenkaarikansasta.
Tresetalle tämä on helppoa, rekkikset tulevat vetämään flanellipaitalökäpöksykännit ja sammuvat tanssilattian laitamille ihan yhtä sujuvasti, ehkä paremminkin kun mitään järkevää ohjelmaa ei ole. Riittää, että opiskelijakortilla saa bissen parilla eurolla ja musiikkista huolehtii Spotifyn soittolis… errr.. eikun jokin väritön levyjukka joka vaan soitti musiikkia biisi biisin jälkeen kuin jukeboksi. Jos illan aikana pääsee vielä kasaantumaan vellovaksi massaksi sohvanurkkaukseen jossa nuolla lipitetään toisiaan ja otetaan välillä yhteen niin mikäpäs sen parempaa illanviettoa!
Ihan helpolla en uudestaan lähde Leimareihin, ehkä hyvä niin.
Tresetalle kuitenkin vinkki: Tuunatkaa tapahtuman nimi! Lesbarit olisi oiva ja totuudenmukainen.
