Napapaljaana



Saturday Night Fever -elokuvan diskomusiikki saattaa pelastaa ihmishenkiä. Näin voisi päätellä Illinoisin yliopistossa Amerikassa tehdystä tutkimuksesta, jossa elvytystä harjoitelleet opiskelijat saivat kuulla elokuvan Stayin' Alive -hittiä vuodelta 1977. Tutkimuksessa huomattiin, että kappale tehosti elvytystä.

Bee Geesin tunnetuksi tekemässä hitissä on lähes sama rytmi kuin on rinnan paine-elvytyksessä tarvittava pumppaustaajuus. Kappaleen rytmi on 103 iskua minuutissa, elvytyksessä tähdätään 103 paineluun minuutissa. Tällä nopeudella annettu elvytys auttaa sydänkohtauksen saaneen potilaan sydäntä pysymään toiminnassa.

Stayin' Alive -kappaletta soitettiin opiskelijoille heidän harjoitellessaan elvytystä nukeilla. Huomattiin, että kappaleen rytmi auttoi opiskelijoita antamaan oikean määrän paine-elvytystä minuutissa. Rytmi säilyi testihenkilöiden päässä vielä viisi viikkoa myöhemminkin, jolloin he painelivat tahtiin 113 kertaa minuutissa.

Tutkimukseen osallistuneen tutkijan David Matlockin mukaan tutkimus oli suppea, mutta se rohkaisee jatkotutkimuksiin. Tuloksia esitellään myöhemmin tässä kuussa Chicagossa.








Tässä on yksi webbisivusto, joka antaa kuvan minkälaista on hyvä palvelu. Yksi suosikkini.

Isaac on paitsi hyvin viehättävä, kohtelias ja hauska. Sen lisäksi hän on aidosti kiinnnostunut tavallisista ihmisistä ja jakaa auliisti neuvojaan- ja ilmaiseksi. Hän on melko aito veijari. Harvinaista.

http://www.isaacmizrahiny.com/