mrs_poohin ajatuksia elämästä

olen lähössä kaverien kaa ulos kattoo jotai miss divettii mist en tiä mitää mut pääasia täss onkin ett mut nimenomaa pyydettiin mukaan ja et mun kaverit ei häpeä ottaa mua mukaa tommosiin juttuihin se tuntuu kivalle.

No joo nyt olen nähnyt rakastani jonkin verran vaan en tarpeeksi.yhden päivän olin tekosyyllä hänen luonaan ja arvata saattaa mihin se tilanne taas meni.... eihän me voida olla irti toisistamme.seur päivänä hän tuli lasteni kotiin jossa piilottelimme wc ssä ym halailemassa ja suukottelemassa koska meillä ei ole varaa jäädä siellä pikku kylällä kiinni joten kumpikin muka seurustelee tahollaan muttei todellakaan keskenämme.ikävä tämmöstä valettakin pitää yllä mutt niin kauan kun hän on täällä niin on pakko koska hän haluaa ehdottomasti pysyä kaapissa koska menettäisi99% ystävistään jos jäisimme kiinni täällä.huomenna meidän pitäisi pystyä olemaan srk ssa 6 tuntia niin että ilme tai ele tai mikään ei paljasta meitä se tulee olemaan äärimmäisen vaikeaa kun naamat loistaa kilometrin päähän kun katsomme toiasiamme.

Joo mä tiedän ett mun pitäs olla onneni kukkuloilla kun vajaan viikon pääst meen pohjoseen nään lapset ja rakkaan.mutt kun en ole.rakkaan kanssa meidän täytyy olla niinkuin ei mitään olisikaan ja ainakin mulle se on vaikea.ja lapsill on syys loma ni ne on luultavasti 24/7 roikkumas sylis ja jalois.eilen olin yhes tilaisuudes miss mun yht parhaist kavereist haukuttii ku se ei muka osaa kirjottaa mä nousin taka jaloilleni ja pistin tiukan meilin sille haukkujalle ett mun kavereita ei kohdella noin.muutenkin olen ollut aikas ala vireinen viime aikoina vaikka KAIKKI on mennytkin siihen suuntaan kuin olen odottanut ja toivonutkin.joten mun pitäis olla onneni kukkuloilla mutta en ole olen vain surullinen ahdistunut ja ajattelen kuolemaa päivittäin

No edelleenkään kultani ei voi(halua) ymmärtää minun hengellistä kriisiäni jota tän asian uusien saamien käänteiden vuoksi koen.Koen että menen helvettiin vauhdilla ja vien toisen viattomankin mukanani omien itsekkäitten tarpeitteni ja halujeni kanssa.Kultani pysyy yhtä tiukasti kannassaan ettei syy ollut minun koska lopullinen päätös viedä asia loppuun oli hänen itsensä ja hän todella pyysi sitä monta kertaa ja mä varmistelin ett ootko ihan varma et haluut ettet rupee katumaan.ja hän oli valmis ja ei hänelle nyt tullut mitään kriisiä niinkuin 2 vuotta siiten kun yritimme seurustelua jonka hän pisti "poikki" kun ei pää kestänyt .ja nyt hän ei voi hyväksyä että minä käyn vastaavaa prosessia läpi nyt jostain syystä.ja yrittää selittää et mun olis pitänny jo olla sinut tän asian kanssa tai selvitä muutamassa tunnissa näistä ahdistavista tunteista kun kerran haaveilen avioliitostakin jne....mutta kuka voi tietää milloin se kriisi iskee se voisi iskeä vaik oltas oltu 50v naimisissa jo.Niin kuin yön laulussa sanotaan "olen tehnyt syntiä niin mustaa mutta silti niin onnellinen" mutta älä odota minua silloin kun HÄNEN(jumalan)tahtonsa täytetään.....olen matkalla uuteen kotiin(helvettiin) eikä kukaan minua nää. tai tällä tavoin se biisi mua puhutteli. ja rakkaani vetäsi palkokasvin nenään juuria myöten kun lähetin ko biisin hänelle et tältä musta nyt tuntuu ja korjasin vielä et vaik siin sanotaa ettei syntisen maailman syntinen lapsi opi koskaan rakastamaan tai ketään kaipaamaan että se kohta EI pidä paikkaansa minä pystyn ja rakastan häntä oikeasti.Mutta tarvitsen nyt vaan aikaa saadakseni itselleni jonkin käsityksen siitä mikä on MINUN suhteeni Jumalaan tämän jälkeen koska en ole koskaan kokenut ett se vois oikeesti olla NIIN VÄÄRIN mutta kun kuitenkin se Raamatussa selvästi luokitellaan synniksi niin en voi sitä selittää miksikään muuksikaan.Mutta nyt kamppailen et onko se synti jonka kanssa voin elää.Ja minulla on monia syntejä joitten kanssa elän joista en koe mitään syyllisyyttä.Ja tällä hetkellä se tuntuu et vaik mul olis rakkaani kans joku 50v yhteistä aikaa tääl ni mitä väliä missä ikuisuuden on vaikka toisaalta ikuisuus ei lopu koskaan ja olen jo 10v uskonut koska olen tehnyt uskonratkaisun ja antanut elämäni Jeesukselle niin toki pääsen taivaaseen koska sekin on raamatussa sanottu että joka tulee minun tyköni sitä minä en heitä ulos......Ja mull oli aika kun luulin olevani ainoa outo maailmassa niin hyppäsin kerran jos toisen rukoiltavana ett olisin niinkuin toisetkin.nyt en edes haluaisi olla muuta kuin mikä olen haluan olla minä itte ja rakastaa kultaani kaikella mitä minussa on.Ja rakastan häntä nimen omaan sellaisena kuin hän on hyvine ja huonoine puolineen.
Sitt asiasta 50....
Mull on yks rahasotku poliisissa menossa sovitteluun mutta tänään koin tosi sokin kun poliisi sanoi ett kaikki nämä muut jotka liitty siihen mun lisäkseni OVAT TUNNUSTANEET SYYLLISYYTENSÄ!!!!!! Ja ainakin yhtä heistä pidin uhrina kuten minäkin olen ja oletin hänenkin saavan korvauksia niin nyt poliisi sanookin ett ne 3 on ollu kimpass ja tunnustaneet sen.Nyt en todella tiedä mitä ajatella ja mihin enää luottaa vai luottaakko enää mihinkään koskaan.Mutt ei mulla oo itellä hätää koska TIEDÄN et mulla on puhtaat jauhot pussissa ja tiedän poliisinkin tietävän sen. mutta miten suhtautua tähän ainoaan ihmiseen näistä johon olen tutustunut koska en voi noin vain muuttaa käsitystäni hänestä minusta hän on ihminen joka on hajalla joka tekee 110% töitä päästäkseen jaloilleen ja melko hyvin jopa onnistunutkin siinä ja hän yrittää kaikin tavoin osoittaa ett häneenkin voi luottaa ja olen oppinut jopa jonkin verran luottamaankin häneen.niin en oikeasti tiedä mitä teen tällä uudella tiedolla miten suhtaudun häneen nyt.koska haluaisin meidän ystävystyvän ihan oikeastikkin.Ja hän on paljon tehnyt asioita auttaakseen minua minun asioissani ja arvostan sitä ihan todella. en olisi tarvinnut tämmöistä pohdittavaa tähän tän uskon kriisini lisäksi.

OK! olin eilen kattomas kaupungill kaverii joka asuu nykyää kauempana joten nähdää aikas harvoin....rakas pisti kovat ehdot sille ett ylipäätään pääsin häntä näkemään.mun piti pistää sille txt ett kaikki ne pienet huomion osotukset jotka tiedän et on kuulunnu vaa mulle ett se ei tee sitä muille kavereille ett ne on sit loppu nyt koska mun rakas on mustis...musta ne on ollu viattomia pikku kosketuksia niskahierontaa tai jotain muuta pientä huomiointia en ole ottanu niitä kovin vakavasti vaikka tiedänkin et ne on saannu mull polvet pehmeiks mut tää toinen ei ole sitä tienny eikä tule ikinä tietämäänkään.ja meill oli eile iha kiva ilta se oli iha asiallisesti eikä tehny mitää ylimääräsyyksiä täll kertaa ja hehkutti kuin hän on onnellinen mun ja mun rakkaani puolesta ja kuin me ollaa nii hyvä pari tms.... paitsi sitten kun mä olin lähdössä kotiin olin jo taksissa se huikkas mulle ett "mä rakastan sua" ja "ja mä oikeesti tarkotan mitä sanon" se sai mut vähän ihmetteleen mut yritän työntää ton kommentin pois mielestä koska muuten se sotkis mun pienen pään lopullisesti.Ja rakkaallenikaan en uskalla tuosta puhua koska pelkään et ton jälkee se vaatis mut katkaseen KAIKEN yhteyden pidon tähän ihmiseen ja sitä en missään nimessä halua tapahtuvan.Hän on kuitenkin yksi parhaita ystäviä joita minulla on ollutkaan.Ja koska kuitenkin rakastan kultaani enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa ja olen päättänyt ettei mikään tai kukaan pääse meidän väliin.enkä usko että edes nyt kokisin tai pystyisin edes ajattelemaan enää muita nyt kun olen saannut häneltä KAIKEN mitä kaipaan.ennen tätä meidän kokemusta ihan kultani luvalla etsin sitä kokemusta muualta(mutten saannut mistään)koska hän sanoi ettei hän kykene sitä minulle antamaan oman rikkinäisyytensä vuoksi ja siksi se on minulle niin kallisarvoista että koin mitä koin juuri rakkaani kanssa.mutta edelleen painin sen suuren syyllisyyteni kanssa kukaan tai mikään ei voi sitä poistaa ennen kuin se menee itsestään ohi.mutta en tod. tarvitse nyt mitään tai ketään sotkemaan mun pientä päätä joka on muutenkin hajoamis pisteessä.

Ollaan me kans ei olla valmiita ees avoimeen seurusteluun ja just nyt me tapellaan kiivaasti puhelimessa ett millaset kihlasormukset me halutaan sit joskus 20v päästä JOS me ikinä uskallaudutaan julki suhteeseen.........

Mietin edelleenkin mikä on tää juttu missä mennään ja tunnen hirveää syyllisyyttä vaikka rakkaani on varmaan miljoona kertaa sanonut ettei tapahtunut ollut minun syytäni ja että hän halusi sitä oikeasti ihan yhtä kovaa kuin minä.mutta tähän asti hän on painottamalla painottanut minulle ettei hän ole valmis seksiin vielä ainakaan ehkä ei ikinä.ja minä oikeasti halusin kunnioittaa hänen rajojaan ja tunteitaan.Mutta se olin minä joka ensin ehdotin että tule pois nukkumasta sieltä olohuoneesta patjalle mun sängyn viereen ja MINÄ olin se joka pyysin ett tuu mun viereen nukkumaan ja mä pyhästi vannoin ett hän saa olla rauhassa ja et mull ei oo taka ajatuksia tän asian suhteen ett haluan vain nukkua.Ja sitt meille kävi näin kun kävi.....hän ei varmaan ikinä enää usko sanaakaan mitä hänelle sanon vaikka väittääkin päin vastaista ja mä oikeasti pelkään et kun meillä tulee seuraava isompi riita niin hän heittää tän mulle vasten kasvoja periaatteella kato nyt suhun ei voi luottaa.voihan se olla ettei näin käy mut sitä mä pelkään ihan hysteerisesti.Ja tiedän et hän on hyvinkin mustasukkainen ja ok kerroin että tapaan viikonloppuna kaverin jonka kans meil on ollu iha viatonta säätöä ni hän piti mulle oikee kunnon saarnan ja tiukat ehdot ennen kun lupas et voin mennä hänen kaa baariin.....mutt olisin joka tapauksessa mennyt koska vaikka olenkin rakastunut niin kavereitani en aio missään nimessä jättää ja röyhkeästi otan heillekkin aikaa sopi se kullalleni tai ei....hänellä itsellään kaverit on ympäri suomen joten hän on muihin kavereihin yhteyksissä vain puhelimitse ja hän ei ole samalla tavalla sosiaalinen ett hän tarvisi ison kaveripiirin ympärilleen kuten minä.Mutta mä tarvin laajan tiiviin kaveri piirin ollakseni täysin onnellinen.toki isoin osa ajastani kuuluu rakkaalleni mutta en aio hänen kanssaan lukkiutua kotiin nysväämään vaan aion elää kuten tähänkin asti normaalia elämää.en tiedä olenko sitten jotenkin outo?

No joo mull oli ihan pieni blogintynkä tääl eri nickill mutt se nicki oli ja meni joten nyt uudella nickillä ja uusilla ajatuksilla.Nyt oon (edelleen) hyvin rakastunut vaikka kumpikin meistä yritti sen pieleen menneen 9 kk seurustelun jälkeen 2 vuotta sitten väittää että kavereitahan me ollaan vaan.ok ja 99%ihmisistä me pidetään sitä roolia yllä vielä pitkään koska emme ole valmiita niihin paineisiin mitä ulkopuolinen maailma meille asettaisi jos kertoisimme seurustelevamme vaikka meidän oma salainen sisäinen tunne kertoo että todellakin ollaan hyvin paljon muuta kuin vain kavereita mutta totesin ettei mikään muu blogeistani ole"turvallinen" kaikissa on tuttuja joitten ei tod tarvitse saada asiaa tietoonsa koska en kestä livenä yhtään kysymystä tai kommentointia ko.aiheesta ja ainoa tuttu jonka täältä tiedän uskon hänen olevan kyllin viisas olematta kommentoimatta asiasta varsinkin jos hän tän lukee ja tietää että hän sillä vain satuttaisi minua jos hän asiasta jollekkin puhuisi tai kommentoisi minulle tai rakkaalleni jolle tämä on vieläkin vaikeampi asia käsitellä.mutta johonkin mun on pakko saada se sanoa koin viimeviikolla ihka ekan seksi kokemuksen naisen kaa ja se oli upeaa ja se todella yhdisti ja vahvisti rakkauttamme.nyt pitäisi vielä palata takaisin maan pinnalle sieltä pilvistä.ja miettiä et mitäs nyt tehään ja miks mutt ehkä se ei ole vielä miettimisen aika nyt on vain aika nauttia ja haaveilla.ok olenhan minä tiennyt 16vuotiaasta että tykkään naisista enemmän mutta tätä kokemusta olin vajaa ja nyt sen sain sieltä mistä kuuluukin rakkaimmaltani. olen hyvin hämilläni ja rikki kun en tiedä oikein miten ajatella tai olla ja kuitenkin kaikki on kristallin selvää mutta myöskin yhtä haurasta ja helposti särkyvää kuin ohuin lasi.nyt tarvitsen tukea mutten kuitenkaan välttämättä kestä edes niitä positiivisia kommentteja hajoamatta eli hyvin vaikea tapaus joo!!!!!!