• Alesso

Viattomat lapset

Tänään on Viattomien Lasten Päivä, jota soisi vietettävän näkyvämmin, sillä lasten oikeudet eivät toteudu lähestulkoonkaan, ei siellä missä on puutetta, nälkää ja sotia mutta ei myöskään paremmin voivissa maissa. Hyvinvointi ei takaa onnelista ja tasapainoista lapsuutta; niin usein viaton lapsi kärsii ympäristönsä pahoinvoinnista, väkivallasta, piittaamattomuudesta, niin täällä keskellä eurooppaa kuin Suomessakin.
Lapsuudessa saatu malli kulkee mukana aikuisuuteen ja välittyy edelleen..
Taitaa vauva/lapsikuume pukata...;)
Tunnen henkilöä, jotka ovat syntyneet tänään, tosin viattomuus heistä on kaukana...;) mutta kukapa tässä täydellinen olisi!

Joulu meni perinteitä vaalien ja liikaa syöden. Hyvin tämä parempi puoliskoni solahti suomalaiseen jouluun, liiankin hyvin, koska vaati tekemään lanttu-ja porkkanalaatikkoa kotonakin, joten ei auttanut muuta kuin ottaa ohjeet äidiltä.
Perhe oli suunnattoman hämmästynyt suomenkielen hyvästä tasosta, joten otanpa kunnian itselleni...no enpä, itse hän on ahkeroinut päivittäin. Sanoipa paluumatkalla, että voisi kuvitella asuvansa Suomessa...minä kyllä tyrmäsin ajatuksen oitis...ainakin toistaiseksi...