• JanneP

12.10.06

Taika on tehty, sanat sanottu. Nyt sitten odotellaan vaikutusta. Vielä en tiedä, tuleeko hyvää vai pahaa - tuskaa tai rahaa. Ovat tiet magian oudot ja uudet. Voihan olla, ettei mitään tapahdu. Tein taian hieman valmistautumatta. Silti uskon jotain tapahtuvan.

Tänä vuonna on aivan mahtava ruska. Puissa on värikirjo aina vihreästä punaiseen - toki keltaisen kautta.

Matti asuu kukkarossa - mutta se ei haittaa

Äiti ja Jaakko muuttanevat kaupunkiin. Juttelin eilen sen kanssa ja sanoivat tulevansa jo ennen joulua! Joulu - HYI! Olen hieman pohdiskellut sitä ja tullut päätökseen, etten ainakaan mene isälle ja Johannalle. Myös joulu mummolassa ahdistaa. Vaan, en tiedä. Oon tässä nämä viimeisimmät vuodet niin heittelehtinyt, että ehkä olisi aika todella panostaa tähän juhlaan - tai?

Haluaisin viettää joulua rakkaiden ihmisten kanssa. Joidenkin, joille joululla on sama merkitys kuin minulle. Joulu merkitsee tälle ihmiselle ennen kaikkea rauhaa ja hyvää oloa. Eikä tuohon tavoitteeseen ole edes vaikeaa päästä: hyvää ruokaa, ystäviä, kynttilöitä ja kenties kuusen suojaamien lahjojen takaa kuuluvaa musiikkia. Tottakai tärkeää on myös glögi ja mahdollisesti joulukirkko. Olisi ihanaa istua muiden samanmielisten kanssa ja jutella, jakaa.

Mä oon taas laihtunut! Katoan kohta näkyvistä. Ei ollenkaan kiva. Pitäs varmaan tehdä jonkin sortin ohjelma, jolla alkais läskiä ropista. hmm - ehkä säännöllistyneempi syöminen auttaisi? Joitain kuitenkin.

Jertsu katoaa kohta espanjan tunnille - mitähän mä tekisin? Voisin yrittää Sirkkuloida. Tää on vaan niin vaikeaa. Elän aika epäsäännöllistä elämää. Mut jos tekisin kaiken oikean kaavan mukaisesti, ei tässä jäis aikaa millekään muulle. Tätä se aikuisuus nyt sitten varmaan on?

Jos on, en voi tehdä muuta kuin jäädä lapseksi - ihan niin kuin olen aikaisemminkin todennut.

(Nyt tiedän. Käyn Sirkulla ja sitten kahvilla)

En usko, että raha tekee onnelliseksi, mutta se voi.

I love totuus.