Minä. Kristitty. Seurakunnan työntekijä. Hetero.
Joko joku kysyy, mitä asiaa minulla on tälle sivustolle? Olen lukenut blogeja ja keskusteluja täällä jo jonkin aikaa. Täällä puhutaan paljon uskonnosta ja identiteetistä, jotka ovat kaksi asiaa joita itsekin pohdin paljon.
Seurakunnan työntekijä tekee työtä persoonallaan, persoonansa julkisella profiililla, jonka kuitenkin tulee edustaa kirkon yleistä profiilia. Olla samassa linjassa. Verrokkina mainittakoon vaikkapa K-kaupan kassa, joka tekee työtä Plussakortin profiililla, persoonattomana. Ehkä molemmissa hommissa on huonot puolensa, mutta kirkon töissä saa ja joutuu todella pohtimaan mikä on julkista ja mikä ei.
En minä aio täällä paljastaa mitään sellaista, mikä johtaisi työstä erottamiseen tai edes moitteisiin. Silti välillä tuntuu, että kirkon työntekijältä on inhimillisyys rajatumpaa kuin muilta ihmisiltä. Kirkon työntekijän ei sovi olla avoimesti homo, mutta ei heterokaan. Sukupuoleton, aseksuaalinen olento tuntuisi joskus olevan helpoin vaihtoehto. Hajuton ja mauton kuin kirkko pahimmillaan.
Kuka sellaista vaatii? "Kirkon virallinen linja", jota usein kritisoidaan, on minulle ollut pelastus ja vapautus lakihenkisyyden ja syntikeskeisen lahkolaisuuden kahleista. Ei kukaan ole koskaan suoraan sanonut, ettei sovi olla liian naisellinen kirkon töissä. Kirkossakin maskuliinisuus on normatiivista. Miehuus ja miehen seksuaalisuus on jotenkin sopivampaa kuin naisen verevä elämänilo. Niinkuin naiset ja miehet voisi laittaa johonkin laatikkoon!
Koen siis olevani kaappihetero. Osia itsestäni joudun työssäni peittämään. Onko vika minussa, kun en haluaisi patsastella niin tolkuttomasti? Vai voisiko virsikirjoja vähän tuulettaa?