Sirpaleina.

On se niin, ettei kenenkään sanaan voi luottaa. Heti kun luulee kaiken olevan hyvin ja mitään ei voisi tapahtua, kaikki tapahtuu. Nyt tiedän miltä tuntuu, kun sydän särjetään sirpaleiksi, ennen kuvittelin että se on vain sana helinää.
Sain tänään huomata, ettei paras ystäväni välttämättä olekkaan se paras, vaan ehkä jopa se pahin. En kuuluu enää hänen elämäänsä. Jo kahtena viikonloppuna hänellä on ollut jokin (teko)syy vältellä minua. Ja tämän viikonlopun syy on todellakin pelkkä selitys, koska tiedän että hän valehtelee.
Hänellä on ilmeiseti parempi ilman minua, mutta minulla ei ilman häntä, sydämmeni on sirpaleina ja siuleni huutaa pelastajaa. Kumpa vain joku keräisi sirpaleet ja paikkaisi sieluni.
Kumpa olisin taas ehyt ja sileä, mutta kuka sen voi tehdä, vain ja ainoastaan minä, ajan kanssa.