Mä oisin tänään voinu saavuttaa mun unelman. Sen, jota oon toivonu ties kuin monta vuotta.. nyt oon vaan sen verran vanha, että uskalsin sitä lähtä yrittään.. Eli.. vanhoilla päivilläni lähdin autokouluun ja erityisesti A-korttia ajamaan.. ja tänään oli käsittelykoe.. Ensimmäinen käsittelykoe.. sillä eihän se menny läpi.. 6 tehtävästä meni 5.. mutta mites sitten kun seuraava koe tulee?? tuskin pääsen yhtään :( Vituttaa. Harmittaa. Keletanatu!!!!!! potenssiin 100
Ihana löhöilypäivä... Ei yhtään remonttihommaa tai sovittua tapaamista.. Saa luvan kanssa olla vaan <3
Ja iltahan meni melkein just niinku olin aatelluki sen menevän.. Ensimmäinen oli yllättävän iloinen kun nähtiin.. yllättävän siksi, että tottakai mä tulin, ilmeisesti se oli aatellu, etten saavu :O
No, ilmeisesti halattiin aavistus liian pitkään, ilmeisesti Ensimmäinen oli liian paljon mun seurassa, ilmeisesti Ensimmäinen kosketteli mua liian useesti, koska..
kun mä halasin sitä karaoke-biisun jälkeen ja moiskautin pusun (huom kaukana suudelmasta!!) Ensimmäisen Mies suuttu aivan hiiteen.. Se huusi mulle tosi vihasena.. että mua hävetti!!
Tänään puhuin Ensimmäisen kanssa puhelimessa ja Ensimmäisen Mies halusi pyytää multa anteeksi!! Että siitä oon todella hämmästynyt ja iloinen. Olin jo ihan varma, että nyt se ystävyys Ensimmäisen kanssa on ohi.. Mutta onneksi niin ei käynyt ja tuli hyvä mieli anteeksi pyynnöstä =) Sillä niinku Ensimmäisen Mies sanoikin, ei ollut aiheutta moiseen kohtaukseen, enkä ollut suinkaan ainoa Ensimmäisen ystävistä, jotka moiskautteli pusuja Ensimmäisen kanssa. Ensimmäisen Mies sanoi että voitte olla ystäviä niin paljon kuin haluatte ja että oli illalla jo kaduttanut kun raivosi.. sillä eihän mun auttanut muuta kuin kadota paikalta, sen Ensimmäisen Mies teki selväksi.
Yhtä asiaa ihmettelen.. mistä johtuu, että kun tapaan ystävien ystäviä tai siskon ystäviä, joita en oo ennen tavannu, tuntuu niillä tulevan identiteettiongelma mut tavatessaan?! "sä et taida olla ihan hetero?!" (ilmeisesti oon ilmiselvä tapaus..) "Mä en tiedä itekään mikä mä oon" "Mä haluaisin kokeilla"
Ai niin.. mun yx kaveri kerto hauskan jutun. Se oli itseasiassa lauantai-illan valopilkku :D Se kerto, että kun yx mies oli yrittäny iskee sitä viimexi kun oltiin bileissä.. Muistanki sen miehen! niin tämä mun kaveri oli nähnyt sitä viime lauantaina ja se oli sanonu "Mihin sä sen pikkusen etelän tuliaisen oot jättäny?" Se oli luullu mua pojaksi =O =D Heh.. oikeesti mä näytän kyllä ihan tytöltä..
Tilanne "teinin" kans rauhottunu.. ainakin luulisin niin.. se kyseli mun kuulumisia tänään. Taidan olla vainoharhanen.. mutta siinähän ei ole mitään uutta.
Viikonloppuna ois juhlat, jonne myös Ensimmäinen sulhasineen on kutsuttu.. Ensimmäisellä on kumma tapa vihjaista, antaa miestensä ymmärtää, että meillä on ollut jotain joskus. Mitä väliä? Kerran kysyin että miksi ihmeessä se menee semmosia heittään, se ei osannu selittää, ei tienny itekään. Tästähän seuraa se, että jostain hassusta syystä Ensimmäisen seurustelukumppanit pitää mua uhkana (heikkoja miehiä, pieniä ihmisinä, jos multa kysytään) Eivät haluais, että nähdään jne.
Odottaa siis innostuneena viikonloppua ja miten riehat menee.. =/
Myönnän olen facebookissa.
Myönnän että mua luullaan poikkeuksetta nuoremmaksi kuin olen. Joskus jopa yli kymmenen vuotta. Olen ikiteini ja yleensä ylpeä siitä..
Tutustun mielellään uusiin ihmisiin ja olen utelias.
Mutta.. tästä syntyy seuraavanlainen ongelma, jos nämä faktat laskee yhteen. Käyn paljon paikallisessa sateenkaarevassa yökerhossa (tai siis pari kertaa kuussa.. ei ehkä nyt niin kovin paljon ole) Tutustun uusiin ihmisiin, yleensä paljon nuorempiin, joista luontaisesti olen kiinnostunut puhtaasti uteliaisuuttani. En "siinä mielessä", ja jos olisinkin, seksuaalinen kiinnostus lopahtaa samantien kun ikä paljastuu. Uudet ihmiset kysyy joko numeroa tai nimeä (kysyy kaveriksi feissariin) Heistä tulee siis näin uusia ystäviä naamakirjaan.. tässä ei mitään ongelmaa.. mutta NYT luulen että mut on ymmärretty ihan väärin..
Aloitetaan alusta.. tutustuin M:n 3 viikkoa sitten baarissa. Se pyysi hitaille. Menin. Juteltiin hetki ja se pyysi nroa. Annoin ja se lähti pois. Minäkin kotiin. (en koskaan ikinä ole vienyt ketään baarin päätteeksi kotiin) se laitto viestiä samana yönä. Huomasin seuraavana päivänä (taas) kuinka helvetin pieni maailma Suomi on, elikkäs mun kaveri oli M:n kaveri.. no lisäsin sen kavereihin.. sieltä se sai tietää mun iän, josta ei ollut ollut puhetta. Siltä meni pasmat sekaisin ja oli todella yllättynyt (reppana..) no sanoin sille että tämmöstä sattuu ja kun olen hieman flirtti.. sanoin sille, että mun tapauksessa kaikki kivat naiset on joko varattuja, liian nuoria tai molempia.. no siinä kirjoteltiin feissarissa kaikkee yleistä sälää opiskeluista ja elämästä yleensä. Aika paljonkin itseasiassa.
Siinä meni pari viikkoo.. menin taas kyseiseen baariin ja se taas pyysi hitaille menin ja pussailtiin, aika paljonkin.. oli hieman morkkis aamulla, myönnän. Pelotti josko sillä ois ku oli niin nuori jne. juteltiin feissarissa (taas) ei kuulemma ollu morkkista. ja muutenkin pari päivää oltiin yhteyksissä. Nyt ei sit mitään. En mäkään kyllä ole laittanu sille, mut en halunnu et se kuvittelis mun olevan kiinnostunu siitä "siinä mielessä" No, tänään sit, kysyin siltä et mitä kuuluu? Ni ei vastannu =O
Ei kai siinä mitään.. mut se on kuitenki mun kaverin kaveri.. et käsittiköhän se väärin? Kuvitteliko se mun olevan kiinnostunu siitä ja sitä rupes ahistaan ajatus eikä sen takia vastannu ?! Että pitääkin alkaa teinien kanssa säätään =/ (ei nyt teini.. mut lähempänä teini-ikää ku keski-ikää =D)..
Tämmöset ongelmat tänään..
Siitä on nyt noin 6-7 vuotta kun kirjoitin tänne.. Olin juuri tajuamassa jotain joka muuttaisi koko mun maailman. Mä olin rakastunu mun ystävään.. Muistan kuin onnellinen mä olin. Ja kuin hämmentynyt ja surullinen. Mutta ennen kaikkea mä liitelin pilvissä, mä oikein lensin siellä :D (Tipahdinkin ohjuksen lailla; lujaa ja suurella ryminällä alas..)
Muistan kun mä näin sen ekan kerran. Muistan et oli tosi lämmin ilma, olin just muuttanu tähän asuntoon, jossa edelleenkin asun, istuin meidän pihalla. Se tuli mun viereen istuun, moikkasi ja kysyi kuka mä oon.. Mä tiesin heti et siinä on jotain, en mä muuten muistais tätä tapausta niin selvästi. Ja tämä tapaus muutti mun koko elämäni suunnan. Se avas mun silmät ja kaikki palaset loksahti paikalleen..
Sitä ei aina tajua mitkä hetket elämässä on niitä kaikkein merkittävimpiä. Ei sillä hetkellä kun ne tapahtuu.. Ja ne yksittäiset hetket ei ehkä olekaan ne merkittävimmät, vaan ne kaikki pienet yksityiskohdat elämässä jotka muodostaa sen kokonaisuuden, jonka rinnalla kaikki muu tuntuu vähemmältä. Ja mun elämäni merkittävin yksityiskohta on tämä. Pari minuuttia yhtenä lämpimänä kesäpäivänä ja mikään ei ollut enää ennallaan.
Mun ystävä, mun sillonen naapuri, Mun Ensimmäinen.. Mä sekosin siitä naisesta.. sekosin totaalisesti.. Mut mä luulen, et vain sun Ensimmäinen saa sut sekoomaan sillä tavalla.. ei muut sen jälkeen. Ainakin mulla on käynyt niin.. tai ehkä mä oon tullu kyyniseksi, aikuistunu liikaa :/
Mut niinku useimmat sadut ei tälläkään ollut onnellista loppua. Prinsessa ei saanut prinsessaansa, sillä toinen niistä halus kuitenkin lopulta sen prinssin. Mut mä tiedän, et mä oon sen ainoo.. oon ollut ja tuun olemaan.. mä ainakin uskon niin.
Minä ja mun Ensimmäinen.. se on vieläkin jotain erityistä ja jotain mitä mulla ei ole muiden kanssa. Jotkut ei sitä pysty ymmärtämään ja voin kertoo, että ongelmia/väärinkäsityksiä on tullu "kolmansilta" osapuolilta.. huoh, kunpa vaan tietäisitte =O
Jos Ensimmäinen oli mulle mun elämän merkittävin ihminen.. mitä mä olin sille? Hm.. mä voisin sanoo, et mä olin pelkkä kokeilu, harha-askel "kaikkee on kokeiltava kerran"-ihminen.. mut en mä usko enää siihenkään. Sen verran paljon kokeilua ei ole pelkkä kokeilu.. Mut sen mä voin kyllä myöntää, ettei tää meidän tapaus ollu sille niin tärkee tai merkityksellinen kuin mulle. Muttei merkityksetönkään.
Se ei myöntäny et mitään ois tapahtunu. Sille ei ollu "meitä" Se tais itseasiassa kerran sanoo, että mitään ei ole tapahtunu. Me ei keskusteltu asiasta, ei silloin vielä. Mulla itellä meni 1,5 vuotta siihen, että mä luovutin. Siihen, että mä lakkasin toivomasta ja tuntemasta. Tai tunnenhan mä.. kyllä mä sitä rakastan edelleen. Rakkaus vaan muuttaa muotoaan vuosien myötä.
Se myönsi että oli kuin olikin "me", oli kuitenkin olemassa ollut suhde, vasta kun mä olin sekoillut siellä sun täällä aikani ja lopulta löytänyt itelleni naisen, josta tuli mun avovaimo. Sinä päivänä, kun mun Ensimmäinen sai kuulla että mun luo oli muuttanut toinen nainen, se myönsi. Se soitti mulle keskellä päivää selvinpäin ja sanoi olevansa mustasukkainen, että siitä tuntui oudolta että mä asun naisen kanssa, Vieraan Naisen, niin se sanoi. Se ilmoitti että kun meillä on historiamme.. Kyseli onko Uusi parempi sängyssä kuin se. Ja mä mietin et mun puhelimessa asuu räyhähenki, kun noin outoja puheluita tulee :D Mut edelleenkään me ei keskusteltu asiasta, ei siitä mitä meille tapahtu tai miten se on muuttanu meidän välistä suhdetta tai muuta vastaavaa. Ois ehkä pitäny. Monelta murheelta ois vältytty, jos ois niin tehty. Aikoinaan. Me puhuttiin meistä vasta siinä yhteydessä, kun mulle ja mun avovaimolle tuli ero. Mä olin rikki ja mun Ensimmäinen lohdutti mua. Sillon me käytiin läpi meidänkin juttu. Ja se oli mahtava juttu meidän ystävyyden kannalta. Ja voin kertoo että töitä ollaan tehty sen eteen että saatais ystävyys takasin. Takasin edes vähän siitä yhteydestä mitä meillä oli ennen ku alettiin säätään ja ennenku mä rikoin itteni. Ja ollaan onnistuttu hyvin. Meidän ystävyys on erilainen kuin ystävyys mun muiden ystävien kanssa. Mut Ensimmäinen on aina Ensimmäinen ;) Jos mä satun joskus jäämään sen luo yöksi, mä edelleen otan sen nukkumaan kiinni muhun ja silittelen sen hiuksia jne.(mut siinä ei oo muuta) ja edelleen mä rakastan sitä. Aina.
Heipsan kaikille!
Joskus vuosia sitten kirjoitin tänne. Se oli silloin kun olin "löytämässä itseni".. kun olin niin vitun epävarma, että nyt varmaan naurattais jos sais lukea uudelleen sepustuksensa :D Ja niiiiin in love.. Te tuskin muistatte mua, olin niin vähän aikaa kuvioissa, mutta mä muistin muutaman teistä :) Joku fiksu kanssa bloggaaja sanoi mulle sillon kun olin epätietonen ja hämmentynyt ja ihmeissään jne lauseen: "Kyllä se luonto lopulta tikanpojan puuhun ajaa"
Ja ajoihan se..