Ensi torstaina, aprillipäivänä, joka sattuu olemaan myös kiirastorstai, kotiini muuttaa 7 viikon ja 4 päivän ikäinen koiranpentu, jota kasvatuskodissa on kutsuttu Pikkuharmaaksi (pentunimenä Ronja). Pikkuista on käyty katsomassa jo useaan kertaan ja käydään vielä kerran alkuviikosta – tutut hajut auttavat siirtymisessä vieraaseen ympäristöön ja uuteen kotiin.
Onkin jo viisi vuotta ehtinyt vierähtää ilman koiraa. Edellinen koirani, iso, älykäs ja hurmaava saksanpaimenkoirauros kasvoi kotonani 7-viikkoisesta 12-vuotiaaksi. Täydellisen koiran jälkeen ei saman rodun edustajaa oikein voinut enää ottaa, joten harkinnan jälkeen uusi tulokas on puhdasrotuisen australianpaimenkoiran ja belgianpaimenkoiran jälkeläinen – eli aika mukava sekoitus!
Uudessa kodissaan tulokas saa nimen Taika. Sitä ennen täytyy siivota ja valmistautua hullunmyllyyn: matot pois, suuri määrä kirjoja pennun ulottumattomiin, johdot suojaan, kengät piiloon jne. Muutamiksi viikoiksi siisti kotini muuttuu pennun kodiksi sanomalehtimattoineen. Ja seuraavat vuodet eletään jälleen koirankarvan, eteisessä lojuvien märkien pyyhkeiden ja taluttimien, olohuoneen lattialla pyörivien lelujen, varhaisaamuisten ulkoilulenkkien, koiranruoan, hiekkaisen eteisenlattian ja kylpyhuoneen ja kaiken muun keskellä – sen normaalin arjen, joka oli jo hetkeksi päässyt unohtumaan. Omasta vapaasta tahdosta tietenkin ja ilolla. Olen aina ollut koiraihminen. Täydellisen siististä kodista luopuminen kirpaisee vain hetken. Ja koirastahan tulee vuosien jaetun arjen myötä tuhannesti rakkaampi ja arvokkaampi kuin vielä itselle vieras ja jäsentymätön pentu voi koskaan olla.
Tervetuloa jälleen koiraperheen arki!