Tuoksu alkaa kaikota huoneista. Mikään ei enää muistuta hänestä, paitsi rinkka joka edelleen odottaa purkajaa. Pelkään muistoa kynttilöiden täyttämästä tyhjästä asunnosta.Tuttu numero kännykän näytöllä saa minut täysin sekaisin vastaan ystävällisiin toivotuksiin ja pyyntöön tylysti ja heitän kännykän pois ulottuviltani. En minä voi tulla kuuntelemaan viikoista joina ei nähty en minä ole hänen ystävänsä. Olen edelleen aivan järjiltäni ihastuksesta, ihailusta, intohimosta ja kaipuusta, vihasta, pettymyksestä ja surun sekaisesta raivosta. Ehkä hän on tasaisempi, ehkä hän ei tuntenut silloinkaan.
Kommentoi kirjoitusta
Kirjaudu sisään voidaksesi kommentoida kirjoitusta.
Ei vielä tunnusta? Liity nyt!