Ympyröitä....

Niitäpä niitä, ikuisia ympyröitä...

Juuri kun luulee, että kaikki paska on takana ja oikeasti on oman elämänsä herra, niin ei. Sontaa tulee silmiin ovista ja ikkunoista, ja huomaan olevani jälleen siinä pisteessä mistä aikoinani nousin.

Aina mä sanon, että pohjalta pääsee myös alaspäin, ihan joka kerta, ellei sitä itse pysäytä... mutta tällästen pudotusten jälkeen se kaikki tuntuu niin turhalta.

Rakentaa nyt elämäänsä hiekalle, kaunistakin kauniimpaa korttitaloa, ja sitten ryssiä kaikki. Tehdä elämänsä viimeiset kolme vuotta yhdentekeviksi, löytää itsestään edelleen ne samat virheet, ne virheet joita kenenkään ei pidä kestää.

Ja mitä kuitenkin toivon? Sitä ihmettä, että tälläisenä päivänä, se Joku kuitenkin olisi tuossa, sanois että tästä mennään nyt eteenpäin. Olet ihan selkeesti toivoton tapaus mutta silti tarpeeksi rakas.

Vaan vielä en tiedä, en tiedä pitäisikö kenenkään edes, rakastaa ehdoitta ja kokonaan.

"Selvitä ongelmas eka!" Sen kuullut olen juu. "Rakasta eka ittees" -tuttua tarinaa myös tuo. Vaan kuinka voisin rakastaa itseäni kun kukaan muukaan ei sitä tee, kuinka voisin selvittää ongelmani, kun nekin on vaan oireita.

Tän pikkusen sisällä on sellanen särö joka tappaa talossa ja puutarhassa. Ei muita mutta oman sydämen.