Aivan. Tänään oli sitten se päivä, kun äidilleni kerroin seksuaalisuudestani.
Ja äiti otti sen niin uskomattoman hyvin, että olin pudota penkiltäni hänen vain hymyillessä ja sanoessa, että eihän se häntä häiritse, mukavaa kun kerroin asiasta noin.
Sitten vähän puhuttiin siitä samalla lailla kuin vaikka säästä.
Äitini on uskomattoman ihana <333
Tehtyäni tuon kuvan tajusin, etten minä luultavasti olekaan.
Vain niin yksinäinen ja eksyksissä.
Pakko avautua jollekin lähiaikoina..
Ja nyt jo hyvä olo meni pois.
n______________________________________n
Jokseenkin hyvä olo kaikesta paskasta riippumatta.
Miksiköhän?
Nivelsiteet venyttyivät ja ovat kipeät.
Tappelin tutun kanssa enkä tosiaan tunne syytä pyytää anteeksi.
Kurkku on kipeä ja nenä vuotaa.
Tekee mieli jäätelöä mutta sitä ei ole.
Vtu.
I will looove yooou...
Moulin Rougen Come what may soi päässäni tänä tuulisena sunnuntai-iltana.
Huomenna olisi mentävä taas opinahjon pariin, parin viikon loman jälkeen. Tuntuu toisaalta ankealta, mutta saapahan nyt taas rutiinia elämään.
Ei ehdi miettiä niin paljon turhia.
Paikallaan olo alkaa totisesti ärsyttää.
Haluan LIIKKUA!
Haluan ELÄMÄÄ!
Kävin katsomassa elokuvateatterissa elokuvan Tähtisumua.
Se elokuva herätti minussa paljon.. ajatuksia. Ensinnäkin rakastuin kyseiseen seikkailudraamafantasiaan, mutta yksi asia pisti minuun. Se hehku, mikä naisesta hohkasi kun hän näki rakkaansa.
Se sai minut tajuamaan, miten paljon oikeasti kaipaan rakkautta, vaikken sitä myönnäkään.
Tavallaan tuntuu et haluis olla taas jonkun kainalossa ja rakastunut.
Tavallaan en halua kokea sen kuin yhden ihmisen kanssa ja sitä en voi enään kokea, se kuuluu menneisyyteen.
Hmmmmmm.
Kaikki lähtevät luotani ja vielä oman itseni takia.
Osaan olla hirmuisen ilkeä jopa tärkeimmillekin.
Sanon ettei kiinnosta ja sitten itken kun olen taas yksin.
Perkeleen tunnevammainen.