Ketkä olivat Pariisin mielenosoituksen räyhähenget?
Artikkeli
Ihmisiä ja ilmiöitä
vaeltaja2006
3
Ikuisen liekin heikko lepatus Riemukaarella
Pariisissa sunnuntaina poliisi joutui käyttämään kyynelkaasusumuttimia, kun homoavioliittoja vastustava mielenosoitus yritti riistäytyä sovitulta reitiltä Riemukaarella. Sisäministeriä on vaadittu eroamaan, mutta sisäministeri Manuel Valls kertoi, että kristittyjen räyhääviä liittolaisia olivat äärioikeistolaiset. Jotkut ääriryhmät kaatoivat suoja-aitoja ja heittelivät poliiseja erilaisilla esineillä. Noin 30 poliisia loukkaantui lievästi. Mielenosoittajista 98 otettiin kiinni ja kuusi vietiin poliisin säilytystiloihin.
Konservatiivinen oikeisto ja kirkko ovat yhteistyössä jo viikkojen ajan painostaneet hallitusta homoavioliittojen takia. Sunnuntain marssi kohdistui muuhunkin sosialistien politiikkaan yleisemmin. Poliiseja oli Pariisin kaduilla n. 2 000. Mielenosoittajia oli poliisin mukaan n. 300 000.
Suurimman oppositiopuolueen UMP:n johtaja Jean-François Copé oli mukana marssilla ja hän oli tuohtunut poliisille ja hallitukselle, kun jotkut perheet saivat hengitettäväkseen kyynelkaasua. Kristillisdemokraattien eli PCD:n entinen sisäministeri Christine Boutin vaati heti poliisipäällikön ja nykyisen sisäministerin eroa. Hän itsekin oli joutunut poliisin silmälläpidon kohteeksi.
On aina hieman hämmentävää, että kristityt ja äärioikeisto helposti löytävät toisensa monissa moraalisissa kiistakysymyksissä. Äärioikeiston väkivalta ei vaikuta kovin kristilliseltä.
Äärioikeiston homoviha ja antifeminismi eivät valitettavasti ole median suosimia aiheita. Torstaina esitetyssä Ylen Ulkolinjassa käsiteltiin Kreikan Kultaista aamunkoittoa ja sen ulkomaalaisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Sen sijaan Kreikan natsien hyökkäykset homojen kimppuun ohitettiiin, samoin äärimmäisen konservatiivinen naiskuva.
Äärioikeisto on - nationalistinen uhon ohella - yritys palata menneisyyden mies- ja naiskäsityksiin.
Tai äärioikeiston väkivaltakin on kristillistä, omalla tavallaan; sitä yhtä puolta kristillisyydestä. kristiliisyyden raamatun pohjaltahan ei löydy mitään "yhtä ja ainoaa totuutta", vaan se, valitettavasti, antaa perusteluja erilaisille, monenlaisille tulkinnoille. raamattua väkivaltaisempaa(kin) kirjaahan ei montaa ole.
Eihän kristillisyys ole mitään 100 hyvää ja 10 kaunista asiaa vain, vaan se on myös musta/valkoisuutta, kirsittyjen vastakkainasettamista "muiden" kanssa "josset ole puolellamme, olet meitä (tai itseäsi) vastaan" -tyylillä, pahaakin, kristillisyyden jumalaan uskomattomien tuomitsemista, vääräuskoisten tuomitsemista. Jopa se profeetta jeesuskin tuomitsee monissa sanoissaan ("ne ja ne eivät peri jumalan valtakuntaa, eivät ansaitse taivasta, joutuvat helvettiin jne"), mikä monesti tunnutaan unohtavan - tai lakaistavan sivuun, kristinuskonnon raadollisesta todellisuudesta.
Joh. 5:22,27 "Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle ... Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika."
2. Kor. 5:10 "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa."
Joh. 5:30 "... Niinkuin minä (Jeesus) kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea ..."
Ap. 10:42 "Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi."
Vai pääseekö/joutuuko kristinuskonnon "taivaaseen" tässä elämässä - tai joskus, olematta kristitty, uskomatta sen jumalaan, uskomatta sen jeesukseen - mutta olemalla kaikinpuolin uskonnoista vapaasti mahdollisimman hyvä elämässään - tai elämällä ihan "normaalisti", elämällä tunteella, vajavaisella tiedolla ja järjellä - ilman jumalia, ilman mielikuvitusolentoja, ilman uskontokirjoja, ilman kirkkoja, ilman pappeja, ilman uskontojen luonnottomuuksia?
