Journalisti Daniel Björk kirjoitti ruotsalaiseen Expressen-lehteen elokuun alussa keskustelupuheenvuoron pridesta ja homoista. Silloin Tukholman Pride oli juuri alkamassa. Björkin mukaan hän ei ole kovinkaan innostunut gaykulttuurista. Ollaan kovin kuuluvia ja riehakkaita, mutta taustalla on kasvuvuosien rankka häpeä.
Siitä on jo jonkin aikaa, kun pride oli minulle vielä tärkeä, kirjoittaa Daniel Björk.Nyt se on jo pitkään ollut asia, jonka haluan kiertää kaukaa. Pride on ollut tärkeä ruotsalaiselle HLBTI-liikkeelle. Mutta pride ei sovi minulle. Katselen prideä kuin antropologi Amazonasin alkuasukasheimoa.
Ehkä pride-haluttomuuteni johtuu ongelmallisesta suhteestani omaan homoidentiteettiini. Kyse ei ole siitä, että transihmiset ovat niin näkyviä pridellä. Enemmänkin on kysymys siitä, että joskus ennenmuinoin koin homoidentiteettini henkilökohtaisena vapautumisena. Kun tulin ulos kaapista, homoidentiteetti merkitsi ehdottomasti vapautumista sisäisistä paineista. Tänään on toisin. Homoidentiteetti on alkanut rajoittaa tekemisiä ja ajattelutapoja. On kirjoittamattomia sääntöjä, miten pitää pukeutua, missä pitäisi asua, miten harrastaa seksiä tai miten etsiskellä uusia ystäviä.
Nyt haluan olla ”post-gay”. Se on enemmänkin asenne kuin identiteetti. Vaikka post-gay kutsuukin itseään homoksi, hän ei suostu homostereotypioihin eikä välitä latteasta gaykulttuurista. Tällaiselle ihmiselle homous ei enää ole pääasia vaan ainoastaan itsestäänselvä osa minuutta. Tällainen ihminen voi osallistua prideen ja käydä baareissa, mutta ei mitenkään erityisesti innostu niistä.
Amerikkalainen terapeutti Alan Downs on kirjoittanut kirjan The Velvet rage: Overcoming the Pain of Growing Up Gay in a Straight Man's World. Sitä homot lukevat paljon ja se annetaan lukuvinkiksi kavereillekin. Kirjassa pohditaan myös sitä, miksi homoidentiteetti on ongelmallinen. Kirjassa kuvataan sitä häpeää, joka lapseen kehittyy, kun hänen pitäisikin olla ”normaali”. Ensin homoutta peitellään, mutta sitten tullaan ulos kaapista. Viha ja häpeä jäävät ja näkyvät depressioina ja itsemurhina. Lesboilla on varmaan samanlaisia ongelmia, mutta ne voivat Alan Downin mukaan ilmetä ylikorostamisena.
Homon elämästä tulee projekti, jossa tärkeää on tyylikäs kroppa, hyvä ruuuanlaittotaito, seksiosaaminen, taidokkaasti sisustettu koti, merkkivaatteet, ura, iso palkka, eli tästä henkilöstä on tullut homo. Seuraava vaihe homon kehityksessä on Downin mukaan se, että muutetaan maalle ja omaksutaan erityisiä maalla-asumisen tapoja. Viimeinen vaihe on se, että lopetetaan tämä ylikorostaminen ja etsitään jotain uudenlaista elämää.
Heterot kyselevät, miksi pride-paraateissa näytetään niin valtavan riehakkailta. Mutta eihän siinä ole mitään ihmeellistä, kun koko muu vuosi menee häpeästä toipumiseen. Pride on ainoa henkisen orgasmin hetki.
Monille pride on varmasti suuri hetki ja poliittisesti se on yhä tärkeä. Mutta olisiko gaykulttuurissa aika myöntää taustalla oleva ongelma.
Kirjoittaja on Daniel Björk, journalisti, joka on kirjoittanut kirjan Bögjävlar. (kommentti on tässä lyhennettynä)