Berliinissä vietettiin pridea kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Saksassa lainsäädäntöä on viime vuosina kehitetty ottamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat paremmin huomioon. Yhdenvertaisuuden edistymistä varjostaa kuitenkin hlbti-vähemmistöihin kohdistuvan väkivallan jatkuva lisääntyminen. Avarakatseisena pidetyssä Saksan pääkaupungissa tapahtuu homo- ja transvihamielisiä hyökkäyksiä lähes päivittäin.
Huutelu, kunnianloukkaukset, uhkaukset ja päällekäymiseet alkavat olla arkipäivää.
Väkivallan vastaisen Maneo-projektin selvitys osoittaa, että hlbti-vähemmistöihin kuuluviin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt viime vuosina. Vuonna 2020, koronasulusta huolimatta, Berliinissä tehtiin 928 ilmoitusta, joista 510 voitiin todentaa. Hyökkäyksistä suurin osa - 72 prosenttia, 367 tapausta - kohdistui homo- ja bimiehiin. Kadulla tekoja oli kaikkiaan 198, ja noin kolmanneksessa uhri sai fyysisiä vammoja. (lähde: die BILD, Tagesspiegel, Der Spiegel)
Hiljattain esimerkiksi nuoret homomiehet joutuivat väkivaltaisen homovihamielisen hyökkäyksen kohteeksi. Miehiä lyötiin kasvoihin ja pistettiin sormilla silmiin.
Berliinin poliisin mukaan Nollendorfplatzin ja Wittenbergplatzin metroasemien lähellä olevat paikat houkuttelevat turistien ja kaupunkilaisten lisäksi saalista metsästäviä ulkomaalaisia rikollisryhmiä. Poliisi on lisännyt partiointia Nollendorfplatzilla entisestään. Myös hyökkäykset hlbti-vähemmistöihin kuuluvia kohtaan ovat lisääntyneet näillä alueilla. Molemmat metroasemat on lisätty poliisin vaarallisten paikojen luetteloon. Hlbti-vähemmistöihin kuuluville vaarallisemmiksi nimetään Lichtenbergin ja korostuneesti maahanmuuttajien asuttama Neuköllnin kaupunginosat.
Berliinin Humboldt-yliopiston siirtolaistutkijan, professori Ruud Koopmansin mukaan homofobiset hyökkäykset ovat lisääntyneet radikaali-islamistien keskuudessa homoja pidetään ”epäihmisinä”. Hänen mukaansa tämän ja vastaavien tekojen uskonnollisen taustan kiistäminen johtaa tilanteeseen, ettei ongelmaa vastaan kyetä taistelemaan huomauttaa professori Koopman.
Vuonna 2015 Saksaan tuli pakolaisaallon tutkijan mukaan etupäässä nuoria 18-35 vuotiaita miehiä maista, joissa väkivaltainen islamismi ja voimakas homofobia on laajasti levinnyttä ja myrkyttänut nuorten mieltä.
Moni allekirjoittaneen ystävistä ja tuttavapiirissä voi pahoin Euroopassa meneillään olevan priden ja pride-lippujen osalta. Verkostakin löytyvä Sirkka-Liisa Sassin kirjoittama runo on jo kymmenen vuotta vanha, mutta silti ajankohtainen: "Hei, keltä se multa ois pois, jos onni kaikilla ois". Keltä se ois pois - se on hyvä ja kipeä kysymys aikaisemmin jopa homojen pääkaupunkina tunnetussa paikassa.
Joidenkin mielestä Berliinissä vellovaa homofobinen ilmapiiri muistuttaa jopa natsien Saksaa.
Jotta nuoret eivät unohtaisi menneitä kauhuja, tiistaina 29. kesäkuuta Motzstrassen asukkaat ja hlbti-vähemmistöihin kuuluvia palvelevan tunnetuimman lääkäriaseman Praxis Jessen perustaja, lääkäri Heiko Jessen muurasivat neljä uutta ns. kompastuskiveä (saksaksi Stolperstein) asvalttiin.
- On hyvin tärkeä muistaa ja kunnioitaa hlbti-vähemmistöihin kohdistuneiden vainojen uhrien muistoa, sanoo Jessen.
Kaikkiaan Motzstrassella on kymmeniä vastaavanlaisia natsien uhrien muistoksi katuun upotettuja kullanvärisiä kompastuskiviä, koko Berliinissä niitä on 9 021 (kesäkuun 2021 tilanne) ja muuallakin Saksassa tuhansia. Yhden kiven kustannus on noin 120 euroa. Kiviprojektin on ideoinut Berliinissä 1947 syntynyt mutta nykyään Kölnissä elävä taiteilija Günter Deminig.
Motzstrassenkin asukkaita vietiin noin neljän kilometrin päässä olevaan "laijittelukeskukseen" jonka natsit avasivat tuhottuun Moabitissa sijaitsevaan synogogaan. Vuodesta 1941 lähtien sitä käytettiin karkotusten keräilyleirinä. Juuri Lewetzowin asemalta lähteneet ihmisillä tupateen täyteen tumpattuja karjavaunuja kohti Sachchenhausia, Auschwitziä, Treblinkaa, Daugawpilsiä, Vuodesta 1988 lähtien muistomerkki on muistanut karkotuksia ja Berliinissä tuhottuja ja poltetuja synagogia.
Noin tunnin junamatkan päässä Berliinistä sijaitseva Sachsenhausen oli natsien ensimmäisiä, suuria keskitysleiriä Müncheniläisen Dachaun rinnalla. Sachsenchausen kuten myös Dachau olivat eräänlaisia "kuolemanleirien malleja" muille myöhemmin rakennetuille keskitysleireille. Keskitysleirillä oli vangittuna yli 200 000 miesvankia, joiden joukossa oli mm. juutalaisia, natsien vastustajia ja homoja. Vuodesta 1941 lähtien toimi myös tuhoamisleirinä, ja siellä murhattiin noin 40 000 vankia.
Vuosien 1933 ja 1945 välillä arviolta 100 000 miestä pidätettiin homoseksuaalina ja heistä noin 50 000 tuomittiin virallisesti. Suurin osa näistä miehistä kärsi tuomionsa tavallisissa vankiloissa, ja arviolta 5 000 - 15 000 tuomitusta vangittiin Natsien keskitysleireihin. Johtava tutkija Rüdiger Lautmann arvioi, että homoseksuaalien kuolleisuusaste keskitysleireillä on saattanut olla jopa 60 prosenttia.
Leireille vangitut homoseksuaalit kärsivät erityisestä julmuudesta, mukaan lukien heidän käyttämisensä ampumaradoilla. Homoseksuaaleja käytettiin lisäksi natsien lääketieteellisten kokeiden kohteena, kun tutkijat yrittivät löytää "parannuskeinon" homoseksuaalisuudelle.
Natsi-Saksan käytännön mukaan vuosina 1933–1945 homoseksuaaliset miehet ja (vähemmässä määrin) lesbot vainottiin tuhansilla homomiehillä vangittuna vuonna Natsien keskitysleirit.
Vuonna 1933 erilaiset homojen yhteisöt kiellettiin, tieteellisiä kirjoja homoseksuaalisuudesta ja ihmisen seksuaalisuudesta yleensäkin oli poltettu. Samoin Institut für Sexualwissenschaft, jota johti juutalainen homojen oikeuksien puolustaja Magnus Hirschfeld. Gestapo oli koonnut luetteloita homoseksuaaleista, ja homoklubit suljettiin. Jotkut homomiehet pakenivat maasta, kun taas toiset luopuivat homoseksuaalisista suhteista ja kaikesta siihen viittaavasta tai elivät heterosuhteessa peittääkseen seksuaalisen suuntautumisensa.
