Nykyaikaisen pride-liikkeen synnystä on tullut kuluneeksi viisi vuosikymmentä. Sen katsotaan saaneen alkunsa New Yorkin Greenwich Villagen kaupunginosasta Christopher Streetiltä, kun 28. kesäkuuta 1969 varhain lauantain aamuyöstä Stonewall Inn -baarin asiakkaat kyllästyivät poliisin tekemiin ratsioihin ja muuhun poliisin harjoittamaan jatkuvaan häirintään.
Jälleen uuden ratsian yhteydessä alkoivat ärsyyntyneiden asiakkaiden aloittamat usean päivän mittaisiksi venyneet protestit, jotka toimivat sytykkeenä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille parempaa asemaa vaatineelle ruohonjuuritason liikkeelle.
Tapahtumien jälkeen aktivistit ryhtyivät tavoitteellisemmin suunnittelemaan sitä, miten asioita voisi edistää. Järjestäytyminen kiihtyi ja syntyi esimerkiksi ajatus järjestää kesäkuulle 1970 Christopher Streetin tapahtumien vuosipäiväksi mielenosoitus. Ensimmäisen vuosipäivän mielenosoitusta pidetään ensimmäisenä pride-kulkueena.
Christopher Streetin tapahtumien kulusta on kertomuksia suunnilleen yhtä paljon kuin on kertojiakin. On myös sittemmin kiistelty siitä, mihin sukupuolisuuden, seksuaalisuuden tai etnisyyden lokeroon vastarinnan aloittaneet kuuluivat tai kuka oikeastaan aloitti kaiken, muiden seuratessa tätä. Baarin asiakaskunta oli pääasiassa feminiinisiä homomiehiä, yhtäläisesti valkoisia, latinoja ja tummaihoisia - jos kohta jossain määrin muihinkin hlbtiq+ -vähemmistöihin kuuluvia, monet marginaalissa eläviä. Tapahtumien lähtiessä liikkeelle ja seuraavina päivinä kapinaan osallistumassa nähtiin henkilöitä, joiden voi kuvata olleen niin transvestiitteja, transsukupuolisia, homoja, lesboja, biseksuaaleja kuin kenties heteroitakin. Tapahtumien etenemiseen vaikuttivat yhtäläisesti konkreettisen vastarinnan aloittaneet, siihen pian liittyneet kuin määrätietoisemmin ohjat myöhemmin ottaneetkin.
Aktiivisimpia oletettavasti olivat tukalimassa asemassa olevat, sillä heillä oli vähiten menetettävää. Tiedetään myös, että joitain juuri tukalimmassa asemassa olleita ryhmiä on sysätty syrjään myöhemmässä aktivismissa.
Christopher Streetin tapahtumat olivat käänne, ei alku
Jo aiemmin 1960-luvulla hlbti-aktivismi mielenosoituksineen oli virinnyt osana muuta seksuaalista vapautumista, mutta Christopher Streetin tapahtumia pidetään käännekohtana etenkin Yhdysvalloissa. Ruohonjuuritason aktivismin esimerkkinä se on vaikuttanut kaikkialla länsimaissa ja muuallakin.
Sivistyneistön piirissä lähinnä Euroopassa oli jo pitkään sitäkin ennen ollut ajatuksia samaa sukupuolta olevien välisten intiimien suhteiden rangaistavuuden poistamisesta. Ranskan vallankumouksen hengessä valtio ja yksityinen haluttiin erottaa, ja tämän kehityksen yhteydessä samaa sukupuolta olevien välisten suhteiden rangaistavuus poistettiin joissain maissa - ei siksi, että se olisi hyväksytty, vaan koska se katsottiin yksityisyyden piiriin kuuluvaksi asiaksi. Jopa ajatuksia homoseksuaalisuuden tasa-arvoisesta asemasta heteroseksuaalisuuden rinnalla esitettiin joissain yhteyksissä, ensimmäisiä kertoja jo 1800-luvun puolella. Yhdessä muun yhteiskunnallisen vapautumiskehityksen kanssa seksuaalivähemmistöjen asema alkoi laaja-alaisemmin parantua Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Monissa maissa samaa sukupuolta olevien suhteet lakkasivat olemasta rikos tämän kehityksen myötä.
Kuitenkin vasta ns. ruohonjuuritason ihmisten ryhtyminen 1960-luvun lopulla toimimaan johti varsinaiseen yhteiskunnan laajassa mitassa läpäisseeseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevaan myönteiseen asennemuutokseen. Pride-liikkeen synnyn voi nähdä osana kehitystä - osittain sen seurauksena ja osittain sitä eteenpäin työntävänä voimana.
Stonewall Inn ja toistuvat ratsiat
Stonewall Inn oli tuolloin genovalaistaustaisen mafiaperheen hallussa, ja paikka oli muutettu homobaariksi. Anniskelulupaa ei ollut, ja poliisi kävi viikoittain keräämässä lahjuksia. Anniskeluluvan puuttumisen kiertämiseksi Stonewall Inn toimi yksityisklubina, ja asiakkaat kirjoittivat nimen listaan, jotta paikan luonne yksityisklubina voitiin todistaa. Baaritiskillä ei ollut juoksevaa vettä, vaan juomalasit huuhdeltiin vesiastiassa ja otettiin heti uudelleen käyttöön. Hätäuloskäyntejä ei ollut ja käymälät olivat jatkuvasti tukossa.
Ovivahti tarkisti sisään pyrkivät asiakkaat tirkistysreiän kautta. Näiden oli oltava naamaltaan tuttuja tai näytettävä "homolta". Tällä varmistettiin se, etteivät siviiliasussa liikkuvat poliisit pääse sisään. Kolmen dollarin sisäänpääsymaksulla sai kaksi juomaan vaihdettavaa lippua. Paikan vetonaula oli se, että samaa sukupuolta olevien oli mahdollisuus tanssia.
Kun poliisien huomattiin tulevan paikalle, laitettiin muuten hämyisessä baarissa kirkas valaistus päälle. Tällöin piti lopettaa tanssiminen tai koskettelu. Tyypillisen ratsian yhteydessä asiakkaat määrättiin jonoon ja heidän henkilöllisyystodistuksensa tarkastettiin. Ilman papereita ja naisten vaatteissa olevat pidätettiin ja muiden annettiin lähteä tiehensä. Henkilökunta ja johtajat yleensä pidätettiin, ja juomat takavarikoitiin.
