Tieteen päivillä viime viikolla yhden luentojakson aihe oli tieteen, taiteen ja uskonnon vapaus. Vaikka tieteen tulisi olla avointa ja kriittistä, aikaisemmin tiedeyhteisö saattoi suhtautua nuivasti homoseksuaalisuuden tutkimiseen. Tutkijaan saattoi kohdistua epäilyjä.
Lauantaina tieteen päivien iltapäivässä emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopistosta hahmotteli tieteen vapauden rajoja. Pohjana on ajattelun vapaus, mutta siinä on vuosisatojen kuluessa ollut reunaehtoja ja hankaluuksia. Kirkko on kontrolloinut tieteellistä toimintaa ja tieteen tuloksia on pidetty harhaoppina. Luterilainen teologia on myös ollut modernia tietoa vastaan. 1800-luvulla olivat voimassa sensuurilait: ei saanut loukata keisaria eikä Jumalaa. Meillä oli uskontopakko vuoteen 1922 saakka. Painovapauslaki saatiin 1919.
Perustuslaissa määritellään tieteelle, tutkimukselle ja taiteelle vapaus. Tieteessä on oikeus etsiä tietoa ilman ulkoisia rajoituksia. Tiede itse määrittelee, mikä on tiedettä, mikä epätiedettä ja tiedeyhteisö määrittelee, mikä on tieteellistä. Tieteeseen kuuluu tieteellinen metodi, jonka mukaan totuutta etsitään. Ei ole mitään ennalta asetettuja dogmeja tai opinkappaleita, joiden mukaan pitää toimia tai asioita, joita ei saa kyseenalaistaa. Tärkeintä on näyttö, evidenssi. Vapaus tarkoittaa että voi tutkia asioita mistä näkökulmasta haluaa.
Tieteessäkin on auktoriteetteja, siis henkilöitä, joiden kompetenssia arvostetaan. On tutkimuksen valtavirtoja ja joskus vaarana on, että muut ehkä vaiennetaan. On valtanäkemyksiä. Jos ei niitä hyväksy ja noudata, voi tulla ristiriitatilanne. Se saattaa rajoittaa tieteen vapautta sisältä päin, tiedeyhteisöstä päin.
Homoseksuaalisuuden tutkiminen
Kun tekee hakuja verkossa, huomaa hyvin nopeasti, että homoseksuaalisuuden tutkimus ennen 1970-lukua oli pääasiassa rikollisten ja sairaiden tutkimista. Kinseyn tutkimukset 1940-luvun lopussa otettiin yllättyneinä vastaan. Homoseksuaalisuus opiskelijoiden keskuudessa olikin aika tavallista, arkista.
Historian kirjoissa on kerrottu antiikin Kreikasta ja siellä vallinneesta homoseksuaalisuudelle nyönteisestä ilmapiiristä vapaiden miesten keskuudessa. 1980-luvun alussa alettiin julkisuudessa kertoa siitä, että museoissa on paljon antiikin ajan maljakoita, joissa on hyvin rohkeita homoseksuaalisesti värittyneitä vaasimaalauksia. Mutta niitä vaaseja ei pidetty näkyvillä museon kokoelmissa, vaan ne oli lukittu johonkin varastohuoneeseen. Vain valikoidut tutkijat pääsivät niitä katsomaan. Vähitellen kuitenkin ilmapiiri alkoi vapautua ja kirjoissa ja lehtiartikkeliessa nähtiin noiden vaasien kuvia jo 1970-luvulla.
Suomessa julkisuuteen nousi apulaisprofessori Saara Lilja, joka alkoi 1970-luvun lopulla tutkia Rooman valtakunnassa ilmenevää homoseksuaalisuutta ja sitä koskevaa lainsäädäntöä. Hän joutui syventymään samalla Kreikan vastaaviin ilmiöihin. Saara Lilja piti 1980-luvun puolivälissä monia yleisöluentoja kreikkalaisista vaaseista ja Rooman vallan aikaisesta lainsäädännöstä. Luennot olivat hyvin suosittuja, koska erityisesti Kreikka oli suosittu matkailukohde.
Apulaisprofessori Lilja paljasti, miten tutkijapiireissä hän kohtasi torjuntaa. Hänen tutkimuskohdettaan pidettiin outona, mutta häntä ei avoimesti kuitenkaan epäilty ”sellaiseksi”. Opiskelijat eivät suostuneet ottamaan professori Liljan tarjoamia homoaihetta omien opinnäytteidensä aiheiksi. Voisihan joku luulla, että he tekevät tutkimusta ”omassa asiassaan”.
Vanhassa äänitteessä apulaisprofessori Saara Lilja kertoo tutkimustensa taustaa ja hieman sivuaa syntyneitä epäluuloja.
Luennon jälkeisessä yleisökeskustelussa puhuttiin vapaammin suhtautumisesta seksuaalisuuteen. Elettiin vuotta 1984, eikä monetkaan olleet vielä tottuneet tällaiseen keskusteluteemaan.
Lauantaina radiohaastattelussa tutkija Osmo Kontula kertoi samansuuntaisesti, että kun hän alkoi tutkia suomalaisten seksuaalisuutta, se herätti huomiota. Kaikenlainen seksuaalisuuden tutkiminen aiheutti vielä 1970-luvulla kummastusta kollegoissa.
Huomautus: Tieteen päivien esityksissä ei käsitelty homoseksuaalisuutta. Se on tämän artikkelin kirjoittajan omaa tekstiä ja omia äänitallenteita.