Strategisesti lähellä rajoja: kristillis-psykoanalyyttinen eheytysideologia

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Toimitus Ranneliike ry


Eheytysideologia on muokkautunut nykymuotoonsa vuoden 1973 jälkeen, jolloin Yhdysvaltain psykiatriyhdistys APA poisti homoseksuaalisuuden sairausluokituksestaan. Eheyttäjien toimintaympäristö jakautuu nykyisin karkeasti ottaen kahtia: kirkkojen kanssa yhteistyötä tekeviin kristillisiin ex - gay-järjestöihin ja ei-kristilliseen psykiatrijärjestö NARTH:iin (National Association for Research and Therapy of Homosexuality).

Eheytysideologia sopii monellakin tavalla Kulkeva Queer-työryhmän raja-teemaan. Käsittelen seuraavassa muutamaa rajatapausta.


  1. Puhuvatko eheyttäjät homoseksuaalisuudesta sairautena?
  2. Termin "terapeutti" epämääräisyys.
  3. Pyrkivätkö eheyttäjät syyllistämään sekä homoseksuaaleja itseään että heidän vanhempiaan, vaikka sanallisesti kieltävätkin pyrkivänsä siihen?
  4. Mikä on syrjitty vähemmistö.


1. Puhuvatko eheyttäjät homoseksuaalisuudesta sairautena?

Eheyttäjät puhuvat homoseksuaalisuudesta tyypillisesti hoidettavissa tai parannettavissa olevana rikkinäisyytenä tai kehityshäiriötilana, josta voi kypsyä aikuiseksi. Siinä missä ennen puhuttiin suoraan sairaudesta, 1970-80-luvuilta lähtien on puhuttu enemmän rikkinäisyydestä tai epäkypsästä tai epäterveestä käyttäytymisestä. Virallinen sairausluokitus on poistettu, joten sairaudesta ei voi sikäli puhua enää. - Joka tapauksessa eheyttäjät tulee hyvin lähelle sairauspuhetta. Kyse ehkä jopa on siitä, mutta epäsuoralla tavalla - sillä tavalla että lukija saa tehdä annettujen vihjeiden perusteella itse omat johtopäätöksensä.

Tutkimissani teksteissä homoseksuaalisuus tulee määritellyksi epäsuorasti sairaudeksi pääasiassa 4 eri keinon avulla. Yksi näistä keinoista on oireen eli homoseksuaalisten tunteiden ja käyttäytymisen, sekä niiden perimmäisen syyn erottaminen toisistaan. Se tapahtuu siten, että homoseksuaali ei ole eheyttäjien mukaan sairas, mutta esim. Moberlyn lapsuudessa tapahtunutta hylkäämiskokemusta painottavan psykodynaamisen syyteorian mukaan homoseksuaalisuuden alla on kuitenkin patologia: tunnevaje, ambivalenssi omaa biologista sukupuolta kohtaan sekä puutteellinen samaa sukupuolta olevaan vanhempaan identifioituminen.

    Taustapatologiapuhe on alkanut tulla esille erityisesti 1980-luvulta lähtien, jolloin Elizabeth Moberly julkaisi 2 kirjaa, joissa hän esitteli psykodynaamisen teoriansa siitä, mistä homoseksuaalisuus johtuu. Moberlyn teoria näyttää olevan nykyisin eheyttäjien suosituin eheyttäjien keskuudessa ja se näyttää saaneen lähes yleistiedon aseman. Moberlyn mukaan lapsi on kokenut joko todellisen hylkäämisen vanhemman taholta tai hän on kokenut tulleensa jollakin tavalla hylätyksi, vaikkei hylkäämistä olisi tosiasiassa tapahtunutkaan. Lapsi on sitten reagoinut hylkäämiseen irrottautumalla vanhemmasta psyykkisesti. Moberly nimittää sitä puolustautuvaksi irrottautumiseksi (defencive detachment). Kyseessä on defenssi. Irrottautuessaan vanhemmastaan lapsi kieltäytyy myös identifioitumasta häneen - tai tarkemmin: hänen edustamaansa sukupuoleen.

    Psykodynaaminen taustapatologiapuhe on melko nerokas oivallus. Sen avulla eheyttäjät voivat puhua homoseksuaalisuuteen liittyvästä patologisuudesta, mutta välttyä kuitenkin nimeämästä homoseksuaaleja itseään suoraan sairaiksi.

Toinen keino viitata epäsuorasti sairauteen on alkoholismianalogia, joka esiintyy suurimmassa osassa tutkimiani tekstejä. Sitä suosii mm. NARTH (National Association for Research and Therapy of Homosexuals) Eheyttäjät määrittelevät alkoholismin ja homoseksuaalisuuden samankaltaisiksi riippuvuuksiksi tai häiriöiksi. Alkoholismianalogiaa seuraten löytyy myös Homosexuals Anonymous-tukiverkosto (HA), joka toimii samalla periaatteella kuin alkoholistien AA-tukiverkosto (Alcoholics Anonymous). Alkoholismi mieltyy usein sairaudeksi, joten mikäli alkoholismi ja homoseksuaalisuus (tai homoseksualismi, kuten termi on toisinaan kirjoitettu) käsitetään samankaltaisiksi riippuvuuksiksi, samalla viitataan melko selvästi molempiin riippuvuussairauksina, vaikka sana "sairaus" ei tekstissä esiinnykään.

Kolmas homoseksuaalisuuteen sairautena viittaamisen mahdollistava keino on sanaparin "terve - epäterve" käyttäminen (healthy - unhealthy). Epätervettä voi toisaalta ajatella sairaan synonyymina, koska se on jotakin mikä ei ole tervettä. Toiseksi, myös "terve" tuo mieleen vastakohtansa: sairaan. Lisäksi teksteissä esiintyvät verbit "toipua" (recover) ja "parantua" (cure). Esim. Aslan ry tiedottaa kotisivuillaan, että Aslan ei pidä homoseksuaaleja sairaina, ja samaa sanovat useat yksittäiset eheyttäjätkin. Itse kysyisin kuitenkin, että jos he eivät pidä homoseksuaalia alun alkaenkaan sairaana, niin mistä hän toipuu tai parantuu? Parantuuko terve jostakin? Vai onko terveen ja sairaan välissä jokin rajatila? Moberlyn syyteorian mukaan homoseksuaali pääsee eheytyessään tietenkin yli lapsena kokemastaan hylkäämisestä ja omaan sukupuoleensa kohdistuvasta ambivalenssista. Niiden selvittäminen viittaa tosin pikemminkin kypsymiseen ja psyykkisten defenssien purkamiseen eikä ehkä niinkään toipumiseen tai parantumiseen, siinä merkityksessä että kyseessä olisi ollut sairaus.

    Epäterveydestä puhumisessa näyttää tapahtuneen samanlainen siirtymä kuin todettaessa, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus, mutta että siihen sisältyy taustapatologia. Yksilön ihmissuhteista puhuttaessa voidaan nimittäin puhua ihmissuhteiden terveydestä tai epäterveydestä - ehkä kaikkein tavallisimmin niin, että yksilö siirtyy terveisiin ihmissuhteisiin. Ihmissuhteet ja lapsuuden tausta ovat epäterveet, mutta yksilö itse ei. Miksi puhua terveestä ja epäterveestä, ellei sairautta ole?

Neljäs mahdollisesti sairauteen viittaamiskeino keino muistuttaa alkoholismianalogiaa. Kyse on homoseksuaalisuuden nimeämisestä seksuaalineuroosiksi (mm. Leanne Payne). Neuroosipuhe toimii samalla tavalla kuin alkoholismianalogiakin, koska neuroosi mieltyy sairaudeksi, vaikkakin vain lieväksi. Esim. Achte ym. (1990) määrittelevät neuroosit Psykiatria-teoksessaan "psykiatrisista häiriöistä lievimmiksi ja yleisimmiksi" ja toteavat myös, että psyykkisesti terveen ja neuroottisen ihmisen välinen ero on liukuva.

   Olenkin ajatellut näin, että koska neuroosit ovat yleisempiä kuin muut psykiatriset häiriöt ja koska ne ovat vain lieviä häiriöitä, on eheyttäjien ehkä helpointa pyrkiä määrittelemään homoseksuaalisuus nimenomaan neuroosiksi. Se on ehkä sopivan lievä ilmaus, joka ei loukkaa ketään yhtä paljon kuin esim. homoseksuaalisuuden nimeäminen joksikin vakavammaksi psykiatriseksi häiriöksi. Neuroosi viittaa kuitenkin selvästi mielenterveyden häiriöön.

2. Termin "terapeutti" epämääräisyys.

Eheytysideologisissa teksteissä kiinnittyy huomio helposti terapeutti-käsitteen epäselvyyteen. Tyypillinen esimerkki on esim. Aslan ry:n kotisivujen kirjamainoksessa esiintyvä Erik Ewaldsin esittely, jonka mukaan hän on sielunhoitaja ja terapeutti. Suomessa ainoa julkisuuteen tullut eheytysterapiaa antava eheytysterapeutti, Vapaakirkon pastori Seppo Jokinen puolestaan ilmoittaa olevansa pastori-terapeutti. Jokinen yhdistää terapiaansa myös rukousta.

    Eheyttäjät puhuvat useimmiten yksinkertaisesti terapiasta ja terapeuteista määrittelemättä näitä termejä. Joskus on hieman vaikea selvittää sitä, että onko joku terapeutiksi itseään nimittävä eheyttäjä todellisuudessa psykoterapeutti vai jokin muu terapeutti ja millainen koulutus hänellä työhönsä on. Psykoterapiat näyttävät tarkoittavan eheyttäjillä tyypillisimmin psykodynaamisia psykoterapioita, joissa etsitään syytä asiakkaan homoseksuaalisuuteen hänen lapsuudestaan. Myös kognitiivista käyttäytymisterapiaa esiintyy. Terapeutti pyrkii muuttamaan kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa asiakkaan irrationaalisia pelkoja ja uskomuksia. Tällaista terapiaa edustaa esim. hollantilainen Gerard van den Aardweg.

    Koulutuksen laatua enemmän tutkimissani teksteissä tulee esille eheytysterapeuttien uran pituus. Esim. pastori-terapeutti Seppo Jokisesta mainitaan, että hänellä on useiden kymmenien vuosien kokemus terapiatyöstä.

Se, että eheyttäjät puhuvat yleisesti vain "terapeuteista" ja "terapioista", antaa mahdollisuuksia monenlaisille villeille terapeuteille. Koska myös rukouksella on keskeinen osa osassa terapioita, niin voisi mielestäni hyvin kysyä, missä oikeastaan menee sielunhoidon ja terapian raja. Ovatko ne joissakin tapauksissa lähes sama asia? Koulutus ei ole välttämättä olennainen ero. Sielunhoitaja tai terapeutti voi olla vain pastori tai jokin maallikko, joka on opiskellut homoseksuaalisuuden eheyttämisasiasta itse kirjallisuuden avulla. Esim. Aslan ry:n kotisivujen kirjaosastosta löytyy myös osasto nimeltä "Kirjasuosituksia terapeuteille ja sielunhoitajille". Se sisältää sekä ei-kristillistä luettavaa, kuten NARTH:in psykiatri Joseph Nicolosin kliinistä eheytysterapiaa koskevaa kirjallisuutta että myös kristillistä, sisäistä paranemista korostavaa kirjallisuutta (mm. Payne, Comiskey). Eheyttäjät myös järjestävät koulutustapahtumia mm. maallikoille että sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.

    Tärkeintä näyttää olevan se, että terapeutiksi itseään nimittävällä tai terapeutiksi aikovalla on sopiva asenne homoseksuaalisuuteen, ja että hän on tutustunut asiaan jonkin verran jollakin kurssilla ja/tai lukenut asiasta itseopiskelukirjasta. Se millainen hänen koulutuksensa on muuten, vaikuttaisi melko epärelevantilta.

    Jos katsotaan virallisia terapeutin määritelmiä, niin psykoterapeutti-nimike on ollut Suomessa suojattu vuodesta 1994 alkaen. Sitä voivat käyttää ainoastaan Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen oikeuttamat henkilöt. Psykoterapeutti on peruskoulutukseltaan esim. psykologi, psykiatri, teologi tai erikoissairaanhoitaja, jolla on lisäksi vähintään 3 vuotta terapiakoulutusta. Siten esim. pelkkä psykologi ei voi nimittää itseään psykoterapeutiksi. Terapeutti-nimike sen sijaan on Suomessa vapaa, joten kuka tahansa voi toimia terapeuttina. Ehkä juuri tästä syystä eheyttäjät käyttävätkin melko abstraktilta kuulostavaa terapeutti-termiä. Se asettaa kaikki terapeutit ikään kuin samalle lähtöviivalle koulutukseen katsomatta..

3. Pyrkivätkö eheyttäjät syyllistämään sekä homoseksuaaleja itseään että heidän vanhempiaan, vaikka sanallisesti kieltävätkin pyrkivänsä siihen?

Homoseksuaalisuuden syitä selvittävät syyteoriat vaikuttavat hieman vanhempia syyllistäviltä, eheyttäjät pyrkivät kieltämään syyllistämisvaikutelmaa. Useat heistä (mm. Ewalds 1996, Henry 2004, Jokinen 1994 ja 1996, Moberly 1983, Nicolosi 2002) toteavat, ettei tarkoitus ole syyllistää vaan pikemminkin opastaa, mutta useimmat heidän suosimansa homoseksuaalisuuden syyteoriat korostavat nimenomaan perheen ja vanhempien roolia lasten seksuaalisen suuntautumisen kehittymisessä.

Eheyttäjät pitävät samaa sukupuolta olevaa vanhempaa tärkeimpänä mallina, joka vaikuttaa sukupuoli-identiteetin kehittymiseen, ja lasta he näyttävät pitävän pääasiassa olosuhteiden uhrina: Esim. Francis MacNutt (2001/2006) toteaa, että koska homoseksuaalisuus ei ole yksilön omaa syytä, häntä ei voi siitä myöskään tuomita. Sen sijaan hän toteaa, että homoseksuaalien läheisten tulee katua tekojaan. Jokinen (1995) taas väittää, että lapsi itse ei ole syyllinen mihinkään "riippuvuussairauksiin" ja menneisyyteensä, vaan hän "kantaa koko muun perheen tragediaa harteillaan".

    Andrew Comiskey (2003/2005) esittää Moberlyn teoriaa melko tarkoin seuraten, että jos lapsi - vanhempi-suhde katkeaa hyväksikäytön, laiminlyönnin, sairauden, kuoleman tai avioeron takia, lapsi saattaa torjua vanhemman suojellakseen itseään ja torjuminen estää samastumisen. Samaa sukupuolta olevan vanhemman aiheuttama vahinko estää lasta rakastamasta myöskään toista sukupuolta olevaa vanhempaa. Jos lapselle muodostuu kielteinen kuva toisesta sukupuolesta, se altistaa hänet homoseksuaalisuudelle. Ainakin näiden homoseksuaalisuuden syyehdotusten perusteella syntyy melko vahva vaikutelma, että syytä haetaan nimenomaan vanhemmista.

    Eheytysideologisissa teksteissä esiintyy toisaalta pieni ristiriita: eheyttäjät pyrkivät hieman kieltämään vanhempien syyllistämisvaikutelmaa, vaikka samalla muutamat heidän tekstinsä ohjeistavat, kuinka vanhemmat voisivat ehkäistä homoseksuaalisuuden syntymistä jo ennalta (Esim. Nicolosi & Nicolosi 2002). Ennalta ehkäiseminen tarkoittaa sitä, että jos vanhemmat tai joku muu läheinen havaitsee, että lapsi käyttäytyy biologiselle sukupuolelleen epätyypillisesti (tyttö poikamaisesti tai poika tyttömäisesti), niin siihen olisi hyvä kiinnittää huomiota ja rohkaista lasta kiinnostumaan biologiselle sukupuolelleen tyypillisistä aktiviteeteista. Nicolosi & Nicolosin teos sisältää maininnan jopa 3-vuotiaista lapsista, jotka ovat käyneet terapiassa sukupuolelleen epätyypillisen käyttäytymisen ja mieltymysten vuoksi.

    Syyllistäminen ulottuu mielestäni myös homoseksuaaleihin eikä vain heidän vanhempiinsa. Ex - gay-järjestöjen katto-organisaatio Exodus Global Alliancen mukaan useimmat ihmiset pohtivat, että ovatko he itse aiheuttaneet jollakin tavalla lapsensa tai ystävänsä homoseksuaalisuuden. Exoduksen mukaan se, että toinen kertoo homoseksuaalisuudestaan, on aina "pommi" joka aiheuttaa vanhemmissa ja muissa läheisissä surua, pettymystä, itsesyytöksiä, jopa tunteen siitä että läheinen kuoli sillä hetkellä ja kaikki odotukset hänen tulevaisuudestaan katosivat. Aslanm ry:n varapuheenjohtaja Ari Puonti on suomentanut ja tiivistänyt Aslanin sivuille näistä asioista kertovat, alun perin Exodus Global Alliancen internetsivuilta löytyvät Worthenin & Daviesin artikkelit, joissa vanhempaa tai ystävää kertomaan juuri kaapista tulleelle, että hän on loukkaantunut, vihainen, pettynyt ja peloissaan. Puonti kehottaa vanhempaa tai ystävää käyttämään paljastuksen tehneen kanssa puhuessaan sinä-muotoisen viestinnän ("Senkin… Homot ovat… Kuinka voit tehdä jotain niin… ") asemesta minä-muotoisia viestejä ("Kertomasi asia tuntuu minusta… Olen todella…" ). Läheisen tulisi myös kertoa hieman eheytymismahdollisuudesta sekä ottaa selvää, tietääkö toinen edes sen olemassaolosta.

Pidän mahdollisena, että vanhempien ja muiden läheisten neuvominen ilmaisemaan heti kielteisiä tunteita voi olla yritys vaikuttaa homoseksuaalisuudestaan kertoneen tunteisiin. Se saattaisi saada juuri kaapista tulleen kokemaan syyllisyyttä siitä, että vanhempi tai ystävä joutuu hänen takiaan järkyttymään ja suremaan. Jos syyllisyyden tunne heräisi, niin se saattaisi myös voimistaa tai pitää yllä kaapista tulleen ehkä vielä ambivalenttia suhtautumista omaan seksuaaliseen suuntautumiseensa ja tehdä hänet vastaanottavammaksi eheytymisestä puhumiselle. Näin varsinkin, jos hän on kovin nuori. Ajatuksiani johtaa tähän suuntaan erityisesti se, että Exodus ja Puonti kehottavat vanhempaa tai ystävää kyselemään varovaisesti, tietääkö tämä kaapista tullut, että eheytysterapioita ja sielunhoitoa on olemassa ja onko hänen tietonsa oikeaa. Syyllisyyden herättämisen osalta mieleen tulee väistämättä myös eräs eheyttäjien taustalla vaikuttavista 1900-luvun alkupuolen psykoanalyytikoista, Edmund Bergler (1899 - 1962), jonka mukaan homoseksuaalin sisäinen syyllisyyden tunne on hyödyllinen psykoanalyyttisen hoidon onnistumisen kannalta samoin kuin se, että homoseksuaali hakeutuu hoitoon vapaaehtoisesti. Mm. Aardweg ja Moberly viittaavat Bergleriin.

Myös se, että eheyttäjät luo kuvaa odotettavissa olevista läheisten kielteisistä reaktioista, voi luoda eheytysideologisia tekstejä lukevan mielessä oletuksia siitä, että läheiset tulevat todennäköisesti reagoimaan kielteisesti. Jos kaapista tulemista vasta harkitseva lukee näitä eheytysideologisia tekstejä, niin kuvaukset läheisten melko varmasta järkyttymisestä ja myös normalisoivat kielteisiä reaktioita. Kaapista tuloa vasta harkitsevan voisi ehkä saada näin harkitsemaan 2 kertaa, että tullako kaapista lainkaan.

4. Mikä on syrjitty vähemmistö?

Eheyttäjien keskeisiin väittämiin kuuluu se, että eheytysideologista informaatiota on vaikea saada esille mediassa, koska homoliike (Suomessa erityisesti Seta ry) on saanut sekä mielenterveysalojen ammattilaiset että suurimman osan ihmisistä vakuuttumaan homoseksuaalisuuden normaaliudesta. Eheyttäjien mukaan Informaatiota eheytymismahdollisuudesta tulisi pitää esillä, jotta se pieni homoseksuaalien vähemmistö, joka ei hyväksy itselleen homoseksuaalista identiteettiä, saisi mielenterveysalan ammattilaisilta toivomaansa muutosterapiaa ja jotta mielenterveysalan ammattilaiset eivät sanoisi muutosta haluaville, että heidän täytyy vain hyväksyä itsensä homoseksuaaleina.

    Tämän puhetavan mukaan syrjittyjä ovat sekä homoseksuaalien sisäinen vähemmistö, että eheyttäjät itse, joiden sananvapaus on vähentynyt homoseksuaalisuuden sairausluokituksen poistamisen jälkeen.

5. Yhteenveto

Kaiken edellä sanomani voisi tiivistää siten, että eheyttäjät luovat sanavalinnoillaan homoseksuaalisuudesta kuvaa jonakin epäterveenä ja epätoivottavana tilana (esim. Moberly: ). Virallinen sairausluokitus on poistunut, mutta homoseksuaalisuuden nimeäminen sairaudeksi analogioiden avulla (neuroosi ja alkoholismi) tarjoaa kiertotien. Epäsuora sairaus- ja syyllistämispuhe saattaa pyrkiä motivoimaan homoseksuaaleja hoitoon. Se mikä näissä teksteissä on erityisen huolestuttavaa, on se, että osa niistä käsittelee myös erikseen sukupuolelleen epätyypillisesti käyttäytyviä lapsia, joten tavoitteena vaikuttaisi olevan se, että ihmiset saadaan painettua oikeanlaiseen sukupuoli- ja seksuaalisuusmuottiin niin pienestä lähtien kuin vain mahdollista.

Kirjallisuus

Achté, Kalle & Alanen, Yrjö & Tienari, Pekka (toim., 1990). Psykiatria 1. Porvoo: WSOY.

Bergler, Edmund (1969). Selected Papers of Edmund Bergler MD 1933-1961.

Comiskey, Andrew (2003/2005) Voimaa heikkoudessa. (suom. Hanna Utti). Hämeenlinna: Päivä.

Ewalds, Erik (1996). Missä olet isä? Helsinki: Kuva ja sana.

Henry, Claire A. (2004). The Homosexual Lie. Decatur, GA: BeDazzled Books.

Jokinen, Seppo (1996a). Isän ikävä. Hämeenlinna: Päivä.

Jokinen, Seppo (1995). Kivun kasvot. Hämeenlinna: Päivä.

MacNutt, Francis (2001/2006). Can Homosexuality Be Healed? Grand Rapids, Michigan: Chosen.

Moberly, E. R. (1983/2006). Homosexuality: A New Christian Ethic. Cambridge: James Clarce & Co.

Nicolosi, Joseph (1991). ReparativeTherapy of Male Homosexuality: A New Clinical Approach. Lanham: Aronson.

Nicolosi, Joseph & Nicolosi, Linda Ames (2002). A Parent's Guide to Preventing Homosexuality. Downers Grove, Illinois: InterVarsity Press.


Elektroniset lähteet

Puonti, Ari (2006a). Kasvuprosessi ulos homoseksuaalisuudesta. (WWW-dokumentti). http://www.aslan.fi/kasvuprosessi ulos homoseksuaalisuudesta.htm (Luettu 18.11.2006).

Puonti, Ari (2006b). Kun läheinen ihminen on homoseksuaali. (WWW-dokumentti). http://www.aslan.fi/Kun-laheinen-ihminen-on-homoseksuaali.doc (Luettu 18.11.2006).

Puonti, Ari (2004b). Homoseksuaalin kohtaaminen sielunhoidossa. (WWW-dokumentti). http://www.teolinst.fi/luennot/ap040310.html (Luettu 18.11.2006).

Worthen, Anita & Davies, Bob (1996a). Someone I Love Is Gay: How Family and Friends Can Respond? (WWW-dokumentti).
http://www.exodusglobalalliance.org/someoneiloveisgayp26.php (Luettu 18.11.2006).

Worthen, Anita & Davies, Bob (1996b). When a Friend Says, "I´m Gay". (WWW-dokumentti). http://www.exodusglobalalliance.org/whenafriendsaysiamgayp27.php (Luettu 18.11.2006).

Leila Honkanen (15. valtakunnalliset Naistutkimuspäivät, Tampere 18.11.2006)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!