Tel Aviv: Pridessä yli 100 000 osallistujaa
Perjantaina Israelin Tel Avivissa järjestettyyn pride-tapahtumaan osallistui ennätykselliset yli 100 000 henkeä. Tel Avivin pride on lähialueidensa suurin pride-tapahtuma.
Perjantaina Israelin Tel Avivissa järjestettyyn pride-tapahtumaan osallistui ennätykselliset yli 100 000 henkeä. Tel Avivin pride on lähialueidensa suurin pride-tapahtuma.
Israelin Tel Avivissa sunnuntaina 8. kesäkuuta käynnistynyt pride-viikko huipentui perjantaina 13. kesäkuuta järjestettyyn mittavaan paraatiin. Kulkueeseen osallistui arvioiden mukaan yli 100 000 ihmistä.
Tel Avivissa on paljastettu muistomerkki holokaustissa kuolleiden homoseksuaalien muistolle. Saksan natsivalta lähetti juutalaisten lisäksi myös tuhansia homoseksuaaleja keskitysleireille.
Täysin yllättäen Tel Avivin poliisi pidätti eilen kolme miestä epäiltyinä iskusta homokeskukseen vuonna 2009. Silloin ammuskelussa kaksi kuoli ja toistakymmentä loukkaantui, jotkut vaikeasti.
Kymmenettuhannet israelilaiset osallistuivat torstaina Tel Avivissa järjestettyihin vuosittaisiin Gay Pride-juhliin. Gay Pride-tapahtumia on järjestetty kaupungin suojeluksessa vuodesta 1998.
Avoimella kutsulla facebookissa kokoon kutsutut aktivistit sytyttivät sunnuntai-iltana 2.8.2009 Tel Avivin homofobiamurhien uhrien muistoksi kynttilöitä Helsingin keskustassa.
Verkkolehti Israel JPost raportoi perjantain Gay Pride -marssista Tel Avivissa. Erään tiedon mukaan jopa 15 000 ihmistä osallistui. Paikalla oli pienehkö äärioikeistolaisten joukko vastustamassa marss