Italiassa Korkein oikeus julkisti eilen historiallisen päätöksen: lapselle ei ole haitallista elää yhdessä homo- tai lesbovanhempien kanssa. Se käsitys, että tällainen kasvuympäristö olisi haitallinen lapselle, ei perustu tieteeseen vaan ennakkoluuloihin.
Eräs mies oli tehnyt valituksen avioeron jälkeen. Lapsi oli tuomittu äidille, mutta äiti oli muuttanut yhteen toisen naisen kanssa. Mies väitti, että tilanne on lapsen kasvulle haitallinen.
Italialainen homojärjestö Arcigay piti Korkeimman oikeuden päätöstä merkittävänä ja historiallisena. Päätös tuli juuri ennen helmikuun lopun parlamenttivaaleja. Menneellä viikolla vt. pääministeri Mario Monti puolusti HLBTI-ihmisten oikeuksia. Myös haastaja, Silvio Berlusconi puhui viime maanantaina radiohaastattelussa homo- ja lesboparien puolesta. Homojärjestöt ovat kuitenkin suhtautuneet Berlusconin lausuntoon epäillen. Berlusconi on ollut kolmeen otteeseen pääministerinä, eikä niinä aikoina tehty mitään lainsäädännöllisiä toimenpiteitä homojen tai lesbojen oikeuksien puolesta.