Obama kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 12
Barack Obama ABC Newsin haastattelussa. Kuva: ABC News TV-lähetyksestä

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti ABC Newsin TV-haastattelussa keskiviikkona kannattavansa homoparien oikeutta solmia avioliitto. Hän kuitenkin ilmaisi kantansa olevan henkilökohtainen näkemys, ja että avioliittoasia on kunkin osavaltion oma asia.

Obama on kallistunut kannattamaan homoavioliittoja omien havaintojensa perusteella seksuaalivähemmistöihin kuuluvasta henkilökunnasta ja heidän sitoutuneista parisuhteista. Taannoin lopetetun asepalveluksen piilottelevan "älä kysy, älä kerro" -homopolitiikan jälkeisinä aikoina hän on kiinnittänyt myös huomiota siihen, miten homot ovat huonommassa asemassa heteroseksuaalisiin kollegoihinsa nähden. Homopareille eivät nykyisin kuulu esimerkiksi samat perhe-edut kuin heteropareille. Obaman päätöksen taustalla olivat myös keskustelut mm. omien lapsiensa kanssa.

Ympäri maata vellovan homoavioliitto-keskustelun odotetaan olevan suuri kysymys tulevissa presidentinvaaleissa, joissa Obama tavoittelee toista virkakautta. Obaman myönteisen homoavioliittokannan arvioidaan parantavan hänen kannatustaan perinteisen kannattajakuntansa keskuudessa, mutta heikentävän hänen uskottavuuttaan konservatiivisemmissa piireissä. Joidenkin arvioiden mukaan asettautuminen homoavioliittojen kannalle heikentää Obaman mahdollisuuksia toiselle virkakaudelle.

Esimerkiksi konservatiiviset tiedotusvälineet reagoivat välittömästi Obaman ilmoitukseen voimakkaan kriittisesti. Seksuaali- ja sukupuoliväehmmistöjen oikeuksien puolesta toimivat tahot sekä useat muut tasa-arvoa kannattavat tahot ovat kiitelleet Obaman lausuntoa. Toisaalta jotkut täyttä avioliitto-oikeutta kannattavat tahot ovat myös ottaneet kriittisesti kantaa Obaman lausuntoon. Obama ei näiden mukaan selkeästi tuo samaa sukupuolta olevien avioliittoa esiin oikeutena ja hän pitää sitä osavaltiotason kysymyksenä, ei liittovaltion asiana.

USA:ssa on presidentinvaalit syksyllä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Varapresidentti Joe Biden ilmaisi myönteisen kantansa homoavioliittoihin joitakin päiviä sitten.

USA:ssa ei samaa sukupuolta olevien parien parisuhteita tunnusteta liittovaltiotasolla. Sen sijaan joissain osavaltioissa on parisuhdelainsäädäntö samaa sukupuolta oleville pareille ja joissain osavaltioissa homoparit voivat solmia avioliiton. Toisaalta joissain osavaltioissa samaa sukupuolta olevien avioliitot on erityisesti lainsäädännössä kielletty.

Obama ABC Newsin haastattelussa:







video platform
video management
video solutions
video player

advocate.com: HISTORIC: Obama Announces Support for Marriage Equality
Washington Post: Obama endorses same-sex marriage
advocate.com: Fox News Doesn´t Hold Back In Response to Obama Marriage Equality Announcement

12 kommenttia

Obamalla ei käsittääkseni mitään kovin merkittävää kannatusta konservatiivien joukossa ole ollutkaan, joten siinä mielessä tämä ulostulo (no pun intended) tuskin syö hänen äänisaalistaan. Miten se sitten vaikuttaa ns. maltillisten keskuudessa onkin sitten se mielenkiintoisempi kysymys.
  • 2 / 12
  • Homopallero
  • 10.5.2012, 0.44
Yes We Can! Toivottavasti Obama valitaan jatkokaudelle. Hänellä on sydän ja järki paikallaan. Republikaanit pitäkööt käpertykööt omaan vihaansa ja tekopyhyyteensä.