Suomen RFSU: Vähemmän heteronormatiivisuutta seksiopetukseen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 3

Suomen kouluille on tarjolla seksiopetusvideo, jossa lähtökohtana ei ole heteronormatiivisuus. Asialla on Suomen RFSU. Se haluaa mullistaa koululaisten seksuaalikasvatuksen. -Uuden opetusvideon myötä halutaan tuoda uusia tuulia koulujen seksivalistukseen, kertoi Suomen RFSU:n markkinoinnista ja viestinnästä vastaava Hanna Pasanen Uudelle Suomelle.

- Asioita ei käsitellä niin heteronormatiivisesti kuin yleensä. Seksuaalivähemmistöt on pyritty huomioimaan paremmin. Aina lähtökohdan ei tarvitse olla se, että parisuhteessa ovat tyttö ja poika, kertoo Pasanen.

Pasasen mukaan RFSU pyrkii myös pois ”tautilähtöisestä” seksivalistuksesta. - Filmillä kerrotaan, että seksin kuuluu tuntua hyvältä ja että aina voi sanoa ei, Pasanen kuvailee.

- Toki filmillä kerrotaan, että kondomin käyttö ehkäisee sukupuolitauteja ja ei-toivottuja raskauksia, mutta se ei ole se pääsanoma.


RFSU toivoo, että filmi leviäisi kouluihin ympäri Suomea. Koulut voivat tilata filmiä ilmaiseksi huhtikuun puolivälistä alkaen.

Uutinen Uudessa Suomessa

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

3 kommenttia

  • 1 / 3
  • Wärbel
  • 4.4.2012, 21.31
Itse muistan oman yläasteeni seksivalistuksen olleen mielestäni erittäin monipuolista. Sitä varten varattiin kokonainen teemapäivä, ja kierrettiin luokasta toiseen ja joka luokassa kerrottiin jostain eri aiheesta. Toki siellä oli perinteiset jutut ehkäisystä ja taudeista, mutta puhuttiin myös raiskauksista (että ei on aina ei ja lyhyt hame väärässä paikassa ei ole tekosyy), esileikistä ja siitä ettei penetraatio ole ainoa tapa harrastaa seksiä. Viimeisessä huoneessa oli pari tyttöä kertomassa seksuaalivähemmistöistä. Se oli ensimmäinen kerta, kun kohtasin jonkun, joka puhui aiheesta positiiviseen sävyyn ja harmitti, etten saanut tavata heitä yksin, sillä olin kaapissa kavereille enkä uskaltanut kysellä mitään muiden kuulten.
  • 2 / 3
  • heihaloo
  • 4.4.2012, 21.40
Jos kyse on valistuksesta ja ilmaisesta videosta, miksi se pitää tilata kouluihin? Voisi ehkä jo tänä päivänä ladata hd:nä YouTubeen ja valistaa myös sitä kautta???