Vantaan Sanomat: Kaupunginhallitus myönsi Joosua Missiolle pyydetyt tukirahat

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • JuhaniV
  • 13

Vastoin vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnan tahtoa Vantaan kaupunginhallitus päätti myöntää anotut tukirahat. Maanantaina asiasta äänestettiin. Päätös syntyi avustuksen myöntämisen puolesta 12-4. Sitä vastustivat yksi vasemmistoliiton, kaksi demarien ja yksi vihreiden edustaja kaupunginhallituksessa.

12.02.2012 11:50
Vantaalla on syntynyt poliittinen kärhämä Joosua Mission palkkatuesta. Vapaa-ajan lautakunta päätti olla myöntämättä avustusta äänin 15-0. Lautakunnassa oli katsottu, että järjestö on radikaaliliike, joka häiriköi mm. Pride-kulkueita. Anottu palkkatuki oli 6 000 euroa.

Kaupunginhallitus aikoo käsitellä asian uudelleen puheenjohtaja Tapani Mäkisen (kok) aloitteesta. Helsingin Sanomien uutisessa huomautetaan, että Joosua Mission toiminnanjohtaja Timo Valtonen on Tapani Mäkisen hyvän ystävän veli. Taustalla Valtonen arvelee olevan vanhat kaunat ja nokittelu parkkipaikan käytöstä.

Asia tulee maanantaina kaupungivaltuuston käsittelyyn.

**********

Timo Valtosella on värikäs henkilöhistoria. Hän on ollut nk. poliisin tuttu. Uskoon tultuaan hänestä tuli kiihkeä ja ahdasmielinen Raamatun tulkitsija. Hänen työvälineenään on ollut Joosua Missio, joka masinoi erilaisia mielenosoituksia Valtosen mielestä syntisiksi katsottavia asioita vastaan. Yhtenä kohderyhmänä heillä ovat olleet homot.

Helluntailaistaustainen järjestö Joosua Missio ilmoittaa pyrkivänsä auttamaan vapaaehtoisvoimin viina- ja huumeongelmista kärsiviä syrjäytyneitä nuoria.

Vantaa myönsi sittenkin rahaa kristilliselle järjestölle
Vuoden 2007 Pride-tapahtumassa Joosua Missio oli osoittamassa mieltään

13 kommenttia

  • 1 / 13
  • avustustyö kunniaan
  • 12.2.2012, 22.14
Tärkeää on auttaa kaikkia pulassa olevia eikä auttamista saa tuomita vaikka joidenkin uskonnollisuutta ei hyväksyisikään..se on yhteiskunnan etu, narkkarit, linnakundit jne..muuttuu..
Voisi luulla, että tuloksen 15-0 jälkeen ei olisi enää mitään uudelleenkäsiteltävää.