Berliinin CSD:ssä puoli miljoonaa ihmistä.

  • Uutinen
  • Pride
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren

Lauantaina 22. heinäkuuta pride-hengessä juhlittiin Saksan pääkaupungissa Berliinissä. Lähes puoli miljoonaa ihmistä osallistui vuosittain järjestettävään Christopher Street Day -tapahtumaan.

Tapahtumaan teemana oli tasavertaisuus, oikeus ja vapaus. Itse paraatissa oli muutama kymmenen tuhatta ihmistä ja mukana oli ainakin 51 rekkaa. Aurinko hymyili kilpaa kadun varsille kerääntyneiden katselijoiden kanssa ja Berliinin kaupungintalon lipputankoihin oli nostettu sateenkaariliput.

Berliinin Christopher Street Day on järjestetty vuodesta 1979 lähtien (aluksi Länsi-Berliinissä), joten paraati järjestettiin nyt 28. kerran. Tasa-arvoparaati järjestetään vuosittain sen muistoksi, että kesäkuussa 1969 seksuaalivähemmistöt nousivat New Yorkissa ensi kertaa massiivisesti vastustamaan syrjintää ja poliisiratsioita.

Musiikin ja muun viihteellisen ohjelman lisäksi puhujilla oli myös vakavaa sanottavaa mm. tasa-arvosta ja syrjinnästä. Puhumassa olivat mm. Berliinin pormestari Klaus Wowereit, joka oli myös paraatin suojelija. Lisäksi puheen pitivät kristillisdemokraattien Friedbert Pflüger (CDU:n ehdokas Berliinin pormestarivaaleissa), Berliinin sosiaalisenaattori Heidi Knake-Werner (vasemmistopuolueesta) ja vihreiden liittopäiväedustaja Volker Beck.

Useat puhujat ottivat esiin Latvian homojen vaikean tilanteen. Saksan liittopäiviä vaadittiin puuttumaan homojen, lesbojen ja trans-ihmisten syrjintään. Latvia sai tukkapöllyä mm. Klaus Wowereitin suusta. Latviassa samana päivänä järjestetty pride oli epäonnistunut oikeuden kiellettyä paraatin järjestämisen Riian keskustassa ja osallistujien jouduttua väistelemään kananmunia ja ulostetta sekä kuuntelemaan herjoja. Myös Venäjän ja Puolan tilanne otettiin esiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Juhlinta jatkui Siegessäulen eli voiton jumalatar Victorian massiivisen monumentin ympärillä myöhään yöhön. Lisäksi Arena-klubilla järjestettiin jättimäiset bileet, jotka kestivät aamuun asti. Bilealueeseen kuului mm. kanavalaiva, jonka eri kansilla oli eri teemaista biletystä.

- Artikkeli: CSD Berlin 2006 - 22. heinäkuuta
- Keskustelua & lisätietoa: Latviassa tarvitaan apua
- Keskustelua & lisätietoa: Saksan Pride-tapahtumia muuteltu
- Artikkeli Berliinistä

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!