Maailmalla valitellaan ugandalaisen Katon kuolemaa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 4

Europarlamentin HLBTI-asioiden inter-ryhmä muistaa David Kato Kisulen ihmisoikeuksien puolustajana, joka rohkeasti toimi Ugandassa homojen, lesbojen, bi-ihmisten ja transihmisten ihmisoikeuksien puolesta. Hän kävi EU:ssa monta kertaa kertomassa Ugandan HLBTI-ihmisten ahdingosta. Hän rohkeasti käynnisti oikeusprosessin Rolling Stone- lehteä vastaan, kun lehti oli julkaissut luettelon otaksutuista ugandalaisista homoista. Korkein oikeus tuomitsi lehden ihmisten yksityisyyden loukkaamisesta.

Europarlamentin ihmisoikeuksia käsittelevä alakomitea oli jo ilmaissut huolensa HLBTI-ihmisten tilanteesta Ugandassa. Lehdistön vihakampanja tuomittiin EU:ssa loppuvuodesta 2010. Oli myös ryhdytty toimenpiteisiin, joilla turvattiin David Katon paluu europarlamentista.

Heidi Hautala, EU-parlamentin ihmisoikeuksien alakomitean puheenjohtaja kertoi, että he tiesivät hyvin HLBTI-aktiiveihin kohdistuvasta uhkasta. Hautala on luvannut ottaa yhteyttä mm. EU:n jäsenvaltioiden edustajiin Kampalassa, jotta HLBTI-aktivistit saisivat turvaa ja Ugandan hallitusta painostetaan luopumaan homoseksuaalisuuden rangaistavuudesta.

Lisää asiasta
http://www.lgbt-ep.eu/press-releases/joint-statement-death-of-david-kato-lgbt-activist-in-uganda/

Europarlamentin presidentin lausunto

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Europarlamentin presidentti Jerzy Buzek vaatii lausunnossaan, että David Katon kuolema on tutkittava. Murhaajat on saatettava oikeuteen. Kato oli merkittävä ihmisoikeuksien puolustaja.

http://www.europarl.europa.eu/president/view/en/press/press_release/2011/2011-January/press_release-2011-January-32.html

Valitteluja ja paheksumisia on tullut eri tahoilta. Mm. saksalainen Hirdchfeld-Eddy-Stiftung (säätiö HLBTI-ihmisten ihmisoikeuksien puolesta) on esittänyt valittelunsa.

http://www.hirschfeld-eddy-stiftung.de/index.php?id=232

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • Anonyymi
  • 27.1.2011, 16.35
Aamupäivällä yksikään Kampalan englanninkielisistä lehdistä ei sanallakaan kirjoittanut Katon murhasta. Nyt uutinen on jo etusivun juttuna. Kansainvälinen tyrmistys ilmeisesti puree.
  • 2 / 4
  • Hannu, Tre
  • 28.1.2011, 3.13
Homovihan uhri - yksi monista.

Amerikkalaishomot ja -lesbot ovat raivoissaan, sillä he tietävät, että kongressin republikaaniedustajien evankelistatuttavia ja tulevan presidenttiehdokkaan paras kaveri ovat sekä USA:ssa että Ugandassa lietsoneet homovihaa. Monet vaativat perusteellista tutkintaa, ja jotkut haluaisivat vetää homovihaa lietsovat kongressiedustajat oikeuteen.

Se että ihmisoikeusaktivistin murha, jonka pohjalla oli homoviha, on herättänyt niinkin suurta huomiota, ja että se on tuomittu ankarasti länsimaissa ja erityisesti niiden hallituksissa, osoittaa sen, että meidän ihmisoikeuksiamme edes jossain kunnioitetaan. -Ilmeisesti vasta pahoinpitelyt, murhat, hirtto- ja kivitystuomiot herättävät poliitikot, ja niistäkin vain fiksuimmat, surullista.

Yhdysvaltain ulkoministeri Clinton ja presidentti Obama tuomitsevat David Katon murhan selvin sanoin ja vaativat puuttumaan voimakkaammin syrjintään ja homovihaan. Molempien lausunnot kokonaisuudessaan tässä artikkelissa:

http://advocate.com/News/Daily_News/2011/01/27/Clinton_Condemns_Uganda_Murder/

The Times of Indian artikkeli:

http://timesofindia.indiatimes.com/world/rest-of-world/Ugandan-gay-activist-beaten-to-death-after-threats-/articleshow/7375145.cms