Oulun yliopiston ylioppilaskunta ei liity Setan kannatusjäseneksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 10


Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus esitti edustajistolle liittymistä Setan kannatusjäseneksi. Noin viimeisen kuukauden aikana Turun yliopiston ylioppilaskunta ja Åbo akademin Studentkår ovat tehneet myönteisen päätöksen. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on ollut kannatusjäsen jo kauan.

Asiaa on nyt käsitelty Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa, ja liittymisehdotus kaatui selkein äänin.

*****

Turun TYYn edustajisto teki marraskuun kokouksessaan päätöksen liittyä Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n kannatusjäseneksi. Kasvatustieteen opiskelijoiden edustajistoryhmä Eduxin tekemä esitys meni edustajistossa läpi yksimielisesti. Kannatusjäseneksi liittymällä ylioppilaskunta halusi osoittaa tukensa SETAn tekemälle yhdenvertaisuustyölle. Tänä vuonna kannatusjäsenen jäsenmaksu yhdistyksessä on 250 euroa.

Myös Åbo Akademin Studentkår teki päätöksen liittyä SETAn kannatusjäseneksi samalla viikolla TYYn kanssa. Turkulaisten ylioppilaskuntien lisäksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on SETAn kannatusjäsen. (Turun Ylioppilaslehti)

10 kommenttia

Miksi tästä uutisoidaan? Yritetäänkö ylioppilaskunta painostaa tälla tavalla kannatusjäseneksi?
  • 2 / 10
  • Hannu, Tre
  • 16.12.2010, 3.27
Ylioppilaskunnan hallitus, jossa onneksi tuntuu olevan ihan järkevää porukkaa, hyväksyi Setan kannatusjäseneksi liittymisen:

http://www.oyy.fi/34_2010