Washingtonin osavaltiossa homot avioliittoon paitsi että sitä ei kutsuta sillä nimellä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • Juhani Viherlahti
  • 3

7.11.2009
Ääniä lasketaan edelleen. Lopullista tulosta joudutaan vielä odottelemaan. Joka tapauksessa näyttää lähes varmalta, että parisuhdelaki tulee voimaan. Vastustajien leirissä tulosta ei niellä. He aikovat jatkaa taistelua parisuhdelakia vastaan. Useita kanteita on jo viritelty, joista yksi menee liittovaltion korkeimpaan oikeuteen. Joka tapauksessa vaalitaistelu oli repivä.

6.11.2009
Äänistä on laskettu eilisen AP:n uutisen mukaan 72%. Epävirallisten tietojen mukaan kyllä-äänet johtavat 52%:lla, ei äänien 48% vastaan. Postiäänten vuoksi lopulliset tulokset saadaan tämän viikon aikana.

Parisuhdelain piti tulla voimaan 26. heinäkuuta 2009, mutta se vietiin kansanäänestykseen. Nyt laki tulee voimaan 3. joulukuuta 2009. Sen perusteella solmittu liitto saa samat oikeudet kuin heteroavioliittokin. Nimeä avioliitto ei kuitenkaan saa käyttää. Se on varattu heteroille tuossa osavaltiossa.

Tullessaan voimaan tämä laki on USA:ssa ensimmäinen, joka on tullut hyväksytyksi kansanäänestyksessä. Kaikissa muissa kansanäänestyksissä homoavioliitot on hylätty. Näin tapahtui juuri äsken myös Mainen osavaltiossa.

Vaalitaistelun aikaan vastustajat väittivät, että tämä on astinlauta homojen vaatimukselle sukupuolineutraalille avioliitolle.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lähde: AP

EDGE Boston -verkkolehden uutinen

3 kommenttia

Homoavioliittokiemuroita USA:sta seuratessa tulee mieleen, että jos Suomessa parisuhdelaista olisi kysytty äänestyksellä kansalta, meillä parisuhdelaki ei olisi vieläkään voimassa.

Kansalaisten mielipide on keskimäärin varsin konservatiivinen. Muutoksia vastustetaan periaatteesta.
  • 2 / 3
  • wonder3
  • 7.11.2009, 10.15
Näin on. Jos ei oikein olla varmoja, mitä vastattaisiin niin yleensä vastataan ei. Keskimäärin kansa on heteroita, joten useimmat eivät kaipaa mitään muutosta nykyiseen malliin.