Pussauskopit on kielletty ravintoloissa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 7

Ranneliikkeen keskustelupalstalla kerrotaan, että Tampereen Men Only -bileet onnistuivat viikko sitten lauantaina Mixeissä Tampereella. Meno oli vapautunutta. Erikoista on kuitenkin, että lääninhallituksen virkamiehet kielsivät ns. darkroomit eli suomeksi nitä voi kutsua vaikkapa perinteisellä nimellä "pussauskopit" anniskelupaikkaan sopimattomana hyvien tapojen vastaisena toimintana. (Valtioneuvoston asetus alkoholijuomien anniskeluajan jatkamisesta 1208/2002 4 § 3. mom: ”Lupa voidaan jättää myöntämättä ja myönnetty lupa peruuttaa, jos anniskelupaikassa on esiintynyt vakavia anniskelurikkomuksia, toistuvia järjestyshäiriöitä tai hyvien tapojen vastaista toimintaa.”). Ravintolan jatkoaikaa voidaan siis käyttää "siveellisyysvalvontaan". Jos siveellisyys ei säily, ravintola menettää alkoholin anniskeluoikeuksia.

Jälleen on siis palattu siihen aikaan, jolloin on alettava keskustella siveydestä. Samaa keskustelua käytiin viimeksi vuosi sitten Sveitsin Zürichissä, jossa poliisi yritti kieltää ns. darkroomit homoravintoloissa. Homoyhteisö nousi vastarintaan, ja poliisin kanssa on yhteisesti sovittu, miten toimitaan (Ranneliike raportoi). Meillä Suomessa alkoholia valvova viranomainen on ryhtynyt siveysvalvojaksi.


Ranneliikkeen uutinen 17.5.2007 Zürichistä


Zürichissä poliisin ja homoyhteisön välit ovat kiristyneet, kun poliisi on suorittanut ratsioita klubeille. Viime maanantaina oli paneelikeskustelu: ”Homot, poliisi, Zürich”. Poliisipäällikkö Esther Maurer lähes naurettiin ja buuattiin ulos tilaisuudesta. Maurer vertasi niitä homoja, jotka eivät uskalla tehdä poiisille ilmoitusta esim. pahoinpitelystä, laittomiin prostituoituihin. Hän sanoi tilaisuuden jälkeen, että hän ei ole koskaan ollut tilaisuudessa, jossa häntä kuunnellaan noin vähän.

Tilaisuuteen tuli tuvan täydeltä väkeä niin, että paikat loppuivat kesken. Teema kiinnosti. Poliisipäällikö kertoi, miksi ratsataan. Poliittiselta taholta on tullut pyyntö ja parin vuoden aikana on kiinnitetty huomio klubeihin, joiden ympärillä on huumebisnestä ja väkivaltaa. Siitä on tullut yksi poliisin painopistealueita. Poliisipäällikkö sanoi, että nyt ollaan läsnä kubeilla ja klubien ynmpäristössä eikä syyttä. Esim väkivalta on lisääntynyt selkeästi. Homokuuntelijakunta vähän krtitisoi, sillä juuri homoklubeilla on erityisen vähän väkivaltaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Homojärjestön edustaja kyseli, miksi poliisi tekee ratsioita eikä ensin keskustele klubien omistajien kanssa ongelmista. Poliisi on viime aikoina kiinnittänyt huomiota klubien pimeisiin huoneisiin. Sekin on ihmetyttänyt, että niitä on ollut vuosia, mutta yhtäkkiä niistä tuli ongelma poliisille..Poliisipäällikkö vastasi, että kun selvitellään huumeita ja väkivaltaa, kiinnitetään huomiota muuhunkin joka on lain vastaista. Hän lupasi, että dark room –asiasaa kyllä löydetään sopuratkaisu omistajien kanssa.

Kaikki olivat kuitenkin optimistisia, että ehkä ilma alkaa parantua, kun on saatu keskusteluyhteys.

8.12.2008 Oikeuden päätös Zürichissä: pimet huoneet laillisia

Oikeuden päätös pimeistä huoneista

Zürichissä on tehty uusi päätös pimeiden huoneiden laillisuudesta. Zürichin ylin oikeusaste on päättänyt, että pimeät huoneet ovat laillisia, jos pimeän huoneen ovella on sisääntulotarkastus.

Päätös tuli tänään maanantaina. Tapahtumasarja alkoi jo vuonna 2006, kun gay-baarin omistaja tuomittiin sakkoon pimeän huoneen tarjoamisesta asiakkaiden käyttöön. Tämän vuoden alussa alueoikeus vahvisti käräjäoikeuden päätöksen, mutta nyt tuli muutos. Jos tiloihin pääsevät vain täysi-ikäiset, pimeät huoneet ovat sallittuja.

Vastaavanlaisia tiloja on myös heterobaareissa, ns. swinger-klubeilla.


7 kommenttia

Niin joo, Herkku onkin eri läänissä... (Ja Länsi-Suomen läänissä aiemmin toiminut Studio oli, eh, yksityisklubi...)
Rinnastan "pussauskopit" homomiesten puskakulltuuriin!