Oliko Coloradon ampuja homo?

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 3

Denveriläinen paikallisradio kertoo, että 24-vuotias Matthew Murray , joka Coloradossa ampui neljä ihmistä homofobisten kirkkojen edustalla, saattoi olla homo tai biseksuaali. KDVR-asema kertoi, että ampuja oli jättänyt nettiin viestin, joka kuitenkin poistettiin. Hänen kerrottiin ainakin kesästä alkaen kärsineen seksuaalisuudestaan. Hän oli maininnut olevansa biseksuaali ja sellaiset ihmiset joutuvat helvettiin.

Murray valitti, ettei hän koskaan mene treffeille naisten kanssa, mutta miehiä on. Hän on kertonut seksuaalisuudestaan myös äidilleen. Hän oli sanonut käyttävänsä huumeita, juovansa alkoholia ja harrastavansa homoseksiä. "Teen samaa mitä yksi pappi tekee, paitsi että en käytä party -huumetta kuten Ted Haggard tekee".

KDVR kertoo, että Murray on ollut mukana myös homojenparannusohjelmassa. Netissä keskustellaan tapauksesta laajasti. Yksi kirjoittaja Las Vegasista sanoo: "Otetaan yksi terve homo ja täytetään hänet kristillisellä itsevihalla ja silloin ei ole yhtään ihmeellistä, että hän kostonhaluisen Jumalan edessä ottaa kohtalon omiin käsiinsä.

(Queer)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

3 kommenttia

martin kirjoitti:

> "Laupias Herra, armahda!"

Anteeksi, mutta tämä menee maallikon ohi. Kenet pitäisi armahtaa?

En ihan oikeasti ymmärrä: tuo tappaja, hänen äitinsä, nuo saarnaajat, Vaeltaja, sinut, minut (lukijana), Ted Haggard, nuo tapetut, Denveriläinen paikallisradio, homofobiset kirkkot, uskonto, viestinvälittäjä (netti), bi-seksuaalit, homoparannusohjelmat, kostonhaluinen jumala?


En todellakaan vittuile tms. En vain ymmärrä tuollaista raamatullista kieltä. Minulle se on kutakuinkin sama kuin joku täällä lukisi jotain hindulaisia lausahduksia.

Toivonkin, että tällaiset asiat selitettäisiin vähän paremmin.

Ylläpito voi tietenkin taas kommentoida minun uskontovastaista (?) viestiäni, mutta otan riskin, sillä tämä voidaan nähdä myös kommenttina henkilöltä, jolla vain on liki puuttuva kosketuspinta ja kokemus kristinuskosta ja tuomista riemuista.