Orlandon Pulse-yökerhosta kansallinen muistomerkki

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2
Orlandon kaupungissa Floridassa toiminut Pulse-yökerho muutetaan kansalliseksi muistomerkiksi (kuva: John Raoux / AP / Lehtikuva)

Orlandolaisessa Pulse-yökerhossa tapahtui varhain sunnuntaiaamuna 12.6.2016 paikallista aikaa verilöyly, jossa 49 ihmistä menehtyi ja 53 haavoittui. Kun 29-vuotias Omar Mateen aloitti silmittömän ammuskelun, oli paikalla yli 300 ihmistä. Varmaa tietoa ei ole siitä, mikä teon motiivi tarkkaan ottaen oli. 

Viisi vuotta tragedian jälkeen Yhdysvaltain kongressi on päätti, että yökerho muutetaan kansalliseksi muistomerkiksi. Päätös oli yksimielinen. Presidentti Joe Bidenin odotetaan vahvistavan päätöksen allekirjoituksellaan lähiaikoina.

Asiasta kertoo monien muiden tiedotusvälineiden tavoin USA Today.

Jo kesällä 2016 kerrottiin Orlandon kaupungin suunnittelevan Pulse-yökerhon ostamista ja sen muuttamisesta pysyväksi muistomerkiksi. Sitä ennen yökerhon omistajat olivat suunnitelleet yökerhon uudelleenavaamista ja katutapahtuman järjestämistä sekä muistomerkkiä yökerhon yhteyteen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2 kommenttia

Usa:ssahan kylläkin on tutkittu se, että kyseisen teon tekijän motiivi oli kostaa Yhdysvalloille Yhdysvaltain tekemiä sotarikoksia, kymmenien tuhansien siviilien surmaamisia Lähi-idässä. Tuon teon tekijän kohteena oli tutkimusten mukaan isomman väkimäärän kohde, suuri kauppa- ja viihdekeskus, mutta sen tiukempien turvajärjestelyiden takia kohteeksi valikoitui sitten yökerho.

Mutta Yhdysvallat toki ei suostu kansainvälisen sotatuomioistuimen tutkittavaksi sotarikoksistaan Lähi-idässä(kin), vaikka ne sotarikokset tuon tragedian sitten Pulse-yökehollakin jatkona aiheuttivatkin. Siinäpä sitä sitten on taas "kansallinen muistomerkki", neukkulatyyliin.

Mm. näissä medioissahan näkyi taannoin, miten Pulsen verilöylyn kääntäminen homofobiseksi viharikokseksi oli vain yksi esimerkki siitä, miten median avulla muokataan todellisuuden narratiivia:

https://www.advocate.com/crime/2018/6/11/why-does-fbi-refuse-call-pulse-massacre-hate-crime

https://www.nbcnews.com/feature/nbc-out/what-really-happened-night-pulse-n882571
Vaikka kyseessä ei olisikaan homofobiaan perustuva hyökkäys, vaikka sekin varmasti vaikutti koska kyseessä oli ääri-islamisti, kyseessä oli uskonnollinen islamilaisen terroristin tekemä hyökkäys, hyökkääjän kuultiin huutavan ”allahu akbar” veritekonsa lomassa.

Lähi-idässähän muslimit rakastavat homoseksuaaleja(kuten tänne kotoutuneet myöskin)

” Many Muslims consider homosexuality to be sinful. In some parts of the Arab world, homosexuals have been arrested and sentenced to prison on charges linked to “debauchery.” In Iran and Saudi Arabia, they have been lashed.”

Islamic State group targets gays with brutal public killings

https://apnews.com/article/bc4cf13c2b41454b820d7297f50bbf08

Ja tässäpä somalialaisten islamistien tekemä teloitus joka kohdistui yllättäen homoseksuaaleihin Afrikassa jossa homous ja homoseksi on rankaistavaa 54 maassa mm Somaliassa:

”Homosexuality and gay sex is outlawed in most of Africa's 54 states and can be punishable by imprisonment.”

Somali Islamists kill man and teenager for gay sex, another man for spying

” Hundreds of civilians gathered in a field in the town of Buale to watch them being shot, the second time al Shabaab has killed men accused of homosexuality, the official said, without giving details of the previous killing.”

https://www.reuters.com/article/us-somalia-execution-idUSKBN14U27G