Miehet saivat 77 kepiniskua Indonesian Acehissa jäätyään kiinni seksin harrastamisesta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 3
Homoseksin harrastamisesta syytetylle annettiin julkinen piiskaus yleisön seuratessa torstaina. (Kuva: Chaideer Mahyuddin / AFP / Lehtikuva)

Kaksi miestä Indonesiaan Acehissa saivat kumpikin 77 iskua selkäänsä julkisella paikalla rottinkikepillä. Miehet oli ilmiannettu poliisille seksin harrastamisesta keskenään.

Todistajina ollut paikallinen kansanjoukko oli tunkeutunut asuntoon, jossa 27- ja 29-vuotiaat miehet olivat, ja löytäneet nämä harrastamassa seksiä.

Asiasta kertovan The Guardianin mukaan alkuaan kummallekin miehelle määrättiin 80 kepiniskua, mutta vankilassa jo viettämänsä ajan vuoksi määrää vähnennettiin 77:ään.

Kymmenet ihmiset olivat kokoontuneet torstaina seuraamaan tilaisuutta, jossa kahden seksiä keskenään harrastaneen miehen lisäksi rangaistiin muitakin avioliiton ulkopuolisesta seksistä ja alkoholin juomisesta. Vastaavia rangaistuksia voidaan antaa myös esimerkiksi uhkapelaamisesta. Naisia voidaan rangaista liian tiukkojen vaatteiden käyttämisestä.

Ihmisoikeustoimijat ovat tuominneet tilaisuuden, jossa ruumiinrangaistukset annettiin, julmana ja keskiaikaisena. Esimerkiksi Human Right Watch -järjestön piiristä on todettu Acehin viranomaisten syyllistyneen kiduttamiseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kyse oli kolmannesta kerrasta, kun Acehin viranomaiset rankaisivat kepiniskuilla miesten välisen seksin harrastamisesta. Samaa sukupuolta olevien väliset sukupuoliyhteydet kiellettiin vuonna 2014. Acehin maakunta sai laajan itsehallinnon vuonna 2001, ja autonomiseen asemaan liittyen se sai ottaa käyttöönsä islamilaisen rikoslain sharian.

Indonesian muissa osissa samaa sukupuolta olevien suhteet eivät ole laittomia, mutta hlbti-vähemmistöjen asema on silti tukala. Maassa on ollut käynnissä myös lakihanke avioliiton ulkopuolisisten seksuaalisuhteiden kieltäminen vuoden vankeusrangaistuksen uhalla. Käytännössä tämä kriminalisoisi samaa sukupuolta olevien suhteet. Hanke on toistaiseksi jäissä.
 

3 kommenttia

Nyt Jumankauta Miesten välinen seksi lailliseksi ympäri maailmaa !! Eihn tästä tuu mitään kun homomiehiä rangaistaan, mutta lesboja ei ! Mitään muuta en vihaa niinpaljon kuin epäoikeudenmukaisuutta ja tämä on juuri sitä ! T. ihmitär
Jotkut tutkijat selittävät juuri miesten välisen seksin erityistä rangaistavuutta miehen roolin asemalla kulttuurissa. Miehen poikkeamisen sallitusta katsotaan rikkovan suurimmin sovinnaista (eli usein luomisjärjestystä). Näin varsinkin ns. aabrahamilaisissa uskonnoissa, mutta monissa muissakin maailmankatsomuksissa sukupuolirajoista poikkeamista siedetään vaihtelevasti.