Luxemburgin pääministerin maininta homoudestaan jäädytti tunnelmaa Arabiliiton ja EU:n huippukokouksessa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 4

Luxemburgin avoimesti homoseksuaalisuudestaan kertonut pääministeri Xavier Bettel totesi Euroopan unionin ja Arabiliiton huippukokouksessa Egyptissä pitämässään puheessa, että monissa arabimaissa häntä pidettäisiin rikollisena, koska hänen puolisonsa on samaa sukupuolta. Hän nosti esiin jopa kuolemantuomion mahdollisuuden joissain maissa.

EuroNews kertoo saksalaistoimittaja Stefan Leifertin kommentoinen Twitterissä osan kokousväestä reagoineen asiaan "jäätävällä hiljaisuudella", kun joissain se herätti "hiljaista iloa".

Bettel totesi myöhemmin Twitterissä, että vaikeneminen ei ole hänelle vaihtoehto. Bettel oli jo aiemmin aikonut keskustella ihmisoikeuskysymyksistä huippukokouksessa, ja todennut, että jos itse homona vaikenisi asiasta, olisi hänella ongelma.

Bettel avioitui vuonna 2015 Gauthier Destenayn kanssa pian sen jälkeen, kun samaa sukupuolta olevien avioliitot Luxemburgissa sallittiin.

EuroNews kertoo Bettelin saaneen sosiaalisessa mediassa tukea asian ottamisesta esille.

Facebookissa aiemmin kansanedustajana toiminut ja kevään vaaleissa jälleen ehdolla oleva Oras Tynkkynen (vihr) jakoi Bettelin puheen reaktioita käsittelevän uutisen ja totesi sen herättäneen muistot runsaan viiden vuoden takaa, jolloin hänen tulkittiin arvostelleen Venäjän ihmisoikeustilannetta puheenvuorossaan säännöllisen valtiopäivätoiminnan 150-vuotisjuhlaistunnossa. Tynkkysellä oli kaulassaan sateenkaarisolmio. Silloinen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sdp) oli kutsunut Tynkkysen puhutteluun.

Miesten välisistä suhteista saatetaan rangaista kuolemalla 
Afganistanissa, Bruneissa, Iranissa, Mauritaniassa, Sudanissa, Nigeriassa, Jemenissä, Saudi-Arabiassa, Qatarissa ja Somaliassa. Kuolemalla miesten välisistä suhteista rankaisevista maista merkittävä osa on juuri arabimaita. Käytännössä kaikissa arabimaissa homosuhteet ovat vähintään torjuttuja tai muodollisesti rangaistavia.

Maailmassa noin 70 valtiossa homosuhteet on kriminalisoitu. Näistä maista lähes kaikki sijaitsevat Afrikan, Lähi-Idän ja Etelä-Aasian alueella. 

4 kommenttia

Toinen ilahduttava uutinen:

Irlannin pääministeri kehotti arabimaita seuraamaan Irlannin esimerkkiä

Irlannin pääministeri (taoiseach) Leo Varadkar puhui EU:n ja Arabiliiton huippukokouksessa viime maanantaina. Hän korosti puheessaan konservatiivis-katolisessa Irlannissa 10 viime vuoden aikana saavutettua edistystä mm. naisten ja hlbt-kansalaisten oikeudellisen aseman parantamisessa: naisilla on oikeus aborttiin ja samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton. Varadkar kehotti maailman vanhoillisimpien maiden johtajia pitämään Irlantia esimerkkinä siitä, että muutos voi olla myönteinen.
Yksi uutinen
https://www.independent.ie/breaking-news/irish-news/taoiseach-urges-conservative-countries-to-look-to-ireland-as-an-example-37851678.html

Huippukokouksessa oli osallistujia muistaakseni 24 EU-maasta ja 18 arabimaasta. Kokouksen julkilausuma ei sisältänyt viittauksia hlbt-kansalaisten oikeuksiin, mutta se sisälsi sitoumuksen noudattaa kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä ja sitoumuksen tuomita kaikenlainen kiihotus, vihapuhe, muukalaisviha ja suvaitsemattomuus. (no joo)
Eli Arabimaiden arabi-kristityt ja arabi-muslimit ottivat taas nokkiinsa, noiden kahden pakanallisen uskonnon syistä.

Miksi kivikautisen kristinuskomuksen piti sisällyttää siihen raamattuun mukaan se vanha testamentti ja paavalin karmivat vihapuheet, sekä jeesuksen haukut juutalaisista muka "saatanan lapsina2? Miksei noita vihapuheita voitu jättää ja heti alkuun pois? Nuohan kopsittiin sietten vielä kristinuskonnon veljesuskonnon, samasta puusta veistetyn islaminkin kirjaseen ja sitten noitten kahden pakanallisen uskonnon kirjasten sisältämistä vihapuheista on jouduttu kärsimään toista tuhatta vuotta jo.

Egyptissä kopti-kristityt, Etiopiassa kristityt, Irakissa ja Iranissa kristyt tuomitsevat homorakkaita ihmisiä ja lukevat uskontokirjansa saatanallisia säkeitä, niihin uskoen ja läheisiään kristilisesti surmaten, sen takia että läheisilleen tärkeintä on rakkaus, eikä viha-uskomus.

kristityt ja muslimit, siivotkaa ne uskomuskirjanne siitä kaikesta uskonnollisesta pahuudesta, mitä siellä massoittain on. Tehkää uskonparannukset!