Aito avioliitto ry ei sittenkään Educa-messuille

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 11

Aito avioliitto ry ei osallistu tammikuun lopulla Helsingin Messukeskuksessa järjestettävään Educa 2019-tapahtumaan. Opettajien Ammattijärjestö OAJ kertoi perjantai-iltapäivänä tiedotteessaan osallistumista arvioidun uudelleen.

Aiemmin kerrottiin Aito avioliitto ry:n osallistumisesta opetus- ja kasvatusalan Educa 2019 -tapahtumaan. Osallistuminen herätti runsaasti kritiikkiä Aito avioliitto ry:n aiemman toiminnan vuoksi. Aito avioliitto ry perustettiin samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta vastustavan kansalaisaloitteen tueksi.

OAJ kertoo tiedotteessaan, että ennen Aidon avioliiton hyväksymistä näytteilleasettajaksi heidän kanssaan käytiin perusteellinen keskustelu tapahtuman luonteesta, arvoista ja osallistumisen ehdoista ja arvioitiin, että yhdistys voi osallistua, kunhan se sitoutuu näihin periaatteisiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Jäseniltä, järjestön aktiiveilta ja muilta osallistujilta saamamme laajan palautteen perusteella oli selvää, että OAJ:n oli arvioitava tilanne uudestaan. Kuuntelimme, kävimme kokonaisuuden läpi ja tulimme siihen lopputulokseen, että Aito Avioliitto ry ei osallistu Educa-messuille, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo.

Aamupäivällä OAJ julkaisi tiedotteen, jossa se perusteli Aito avioliitto ry:n hyväksymistä tapahtumaan.

Educa-messut pidetään Helsingin Messukeskuksessa 25.-26.1.2019.

11 kommenttia

Ilahduttava uutinen viikonlopuksi. Se tietenkin ihmetyttää, etteivät OAJ:n päättäjät tienneet, että Aa on äärikristillinen homovihajärjestö. Kiitokset yksityishenkilöille ja järjestöille, jotka valistivat OAJ:n johtoa.
Aa-seurakunnan sivustolle ei ole toistaiseksi ilmestynyt valitusvirttä uhriutumisineen.
http://aitoavioliitto.fi/
Eiköhän tuo valitusvirsi vielä ala. Facebookissa on jo ensimmäisiä merkkejä. Eräät AA-seurakuntaa lähellä olevista some-aktiiveista ovat jo kiukkuilleet Twitterissä.

Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja Susanna Koivula on lähettänyt jo Ylelle sähköpostia, jossa hän purkaa pettymystään OAJ:n ja Suomen Messujen päätökseen; näyttelypaikkakin oli jo maksettu. Koivulan mielestä "aito moniarvoisuus ei toteudu". Hänellä on myös huoli siitä, että "onko opettajlla, oppilailla ja näiden vanhemmilla koulussa tilaa ilmaista esimerkiksi kannattavansa avioliittoa naisen ja miehen välisenä".

- Emme pidä tällaista ratkaisua tasa-arvoisena, yhdenvertaisena emmekä suvaitsevaisena, toteaa Koivula Ylelle.

Noh. On ihan oikein ilmaista kannattavansa avioliittoa naisen ja miehen välisenä - mutta on hyvin edesvastuutonta hlbti-nuoria kohtaan ilmaista, että se ei saisi olla myös miehen ja miehen tai naisen ja naisen välinen - tai että avioliiton osapuolten pitäisi olla jotain määrättyä sukupuolta.