Migri ei osallistu Helsinki Priden kulkueeseen - taustalla kritiikki hlbti-pakolaisten kohtelusta

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
Migri ilmoitti peruvansa Pride-kulkueeseen osallistumisensa Twitterissä julkaistussa tiedotteessaan.

Maahanmuuttovirasto Migri on perunut osallistumisensa Helsinki Priden lauantaiseen kulkueeseen. Viraston oli tarkoitus osallistua kulkueeseen Yhdenvertaisuusvaltuutetun kutsumana viranomaisten yhteisessä kulkuneuvossa, jossa mukana on esimerkiksi poliisi.

Migrin ratkaisun taustalla on kritiikki, jota virasto on saanut toiminnastaan hlbti-vähemmistöihin kuuluvien turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelyssä. Kritiikkiä virasto on saanut esimerkiksi siitä, että se on vaatinut homoihin vihamielisesti suhtautuvalta alueelta tulevia hakijoita kestämättömällä tavalla todistamaan homouttaan.

Migri toteaa, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen huomioiminen sen toiminnassa on saanut kritiikkiä, ja virasto haluaa parantaa toimintaansa siltä osin. Se kertoo jatkavansa keskustelua ja kehittämistä yhdessä Setan, yhdenvertaisuusvaltuutetun sekä HeSetan kanssa.



Migri kertoo peruneensa osallistumisensa kulkueeseen, jotta kaikki voisivat juhlia Pridea hyvillä mielin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Helsinki Pride 2017 -tapahtuma huipentuu lauantaina 1. heinäkuuta järjestettävään pride-kulkueeseen.

Migri Twitterissä: Perumme osallistumisemme Pride-kulkueeseen. Toivotamme kaikille osallistuville mahtavaa juhlaa!
Maahanmuuttovirasto ja vaatimus homouden todistamisesta

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!