Berliinin pääsiäinen: Viranomaiset varoittavat hepatiitti A -aallosta

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • vaeltaja2006
  • 24
Jos Amorin nuoli osuu kohdalle, on muistettava olla harkitsevainen. Patsas sijaitsee Sanssoucin puistossa Potsdamin puolella.

Hepatiitti A -tartunnan saa yleisimmin etelän mailla simpukoiden syönnistä tai likaisesta vedestä. Berliinissä on ollut epidemia jo marraskuusta 2016 alkaen. Maksatulehdusta on saanut miesten välisessä seksissä.

Tapauksia on kaikkiaan 85, mutta erikoista on, että vähintään 54 sairastumista on tullut seksikontaktissa. Rokotus on mahdollista, mutta rokotuksessa on pahoja aukkoja. Tilanne korostuu nyt, kun vietetään homomiesten vuotuista pääsiäistapahtumaa. Berliinin alueen terveysviranomaisten mukaan se tulee näkymään muuallakin Euroopassa. Berliner Zeitung kertoo asiasta tänään pitkänä perjantaina.

Hepatiitti A on pääasiassa kehitysmaiden sairaus. Sillä ei yleensä ole pitkiä jälkivaikutuksia. Kuitenkin sairaudentunne on vahva. On vatsavaivoja, pahoinvointia ja ihon ja silmän valkuaisen kellertymistä. Vie viikkoja toipua sairaudesta.

Infektio tapahtuu yleensä siten, että virusta sisältävää ulostetta ajautuu terveen ruuansulatusjärjestelmään tavalla tai toisella. Virus siirtyy myös suoraan sairaan verestä terveen vereen

Robert Koch -instituutista kerrotaan, että tapausten lukumäärä Berliinin alueella on aivan poikkeuksellista. Ja on silmiinpistävää, että kolmasosa sairastuneista kantaa HIV-virusta. Yleensä taudista on vain yksittäistapauksia. Nyt on sairastumisaalto. Samanlainen oli homojen keskuudessa Barcelonassa 2008-2009. Siellä oli n. 150 tapausta. Pieniä epidemioita on ollut Münchenissä, Isossa Britanniassa ja Skandinaviassa. Noin 20 vuotta sitten oli Berliinissä 40 homotapausta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kondomi estää hepatiitti A:n siirtymistä suoraa reittiä veriteitse (limakalvorikosta limakalvorikkoon), mutta kondomin käyttöön pitäisi sisällyttää erityisen tarkka käsihygienia. Rokottaminen suojelee tartunnalta. On hyvin tehokkaita rokotteita. Tartuntaketjuja kaiken aikaa tutkitaan. Tartunnan saaneilta tiedustellaan mahdollista tartuntalähdettä ja seksikäyttäytymistä. Useimmiten tartunta on syntynyt klubeilla ja Berliinissä suosituissa ”pimeissä huoneissa”. Spontaani seksi on siellä tyypillistä.

Maaliskuussa oli Berliinin alueella tiedotuskampanja rokotuksista. Nyt odotellaan pääsiäisen fetissiviikonlopun ja kesäkuussa Berliinin pride-viikon loppusaldoja. Niihin juhliin tulee paljon vieraita ulkomailta. Syntyy uusia seksikontakteja. On vaarana, että hepatitis lähtee leviämään kansainvälisesti.

Berliinin tartunta-aaltokin on lähtöisin ulkomailta. Yksi haara tuli Englannin ja Espanjan oleskelujen seurauksena, toinen viime vuonna europride-ajalta Hollannista. Euroopan terveysviranomaisten ECDC:n mukaan 13 maassa on äskettäin ollut 300 tapausta. Niissä on ollut pääasiassa seksiä ilman rokotusta.

Rokotus on hyvä keino katkaista tartuntaketju. Muita keinoja olisivat hyvä (käsi)hygienia, kondomin käyttö ja suun käytöstä pidättäytyminen.


Ranneliike.net kertoi helmikuussa 2017 Suomen tilanteesta:

Helsingin kaupungin infektiolääkärit varoittavat miesten välisessä seksissä leviävästä A-hepatiitista. Lääkärit luokittelevat tilanteen epidemiaksi ja varoittavat samalla sukupuolitautien tartuntojen määrän noususta.

Suur-Helsingin alueella on tammikuun 2017 aikana sairastunut useita henkilöitä miesten välisessä seksissä A-hepatiittiviruksen aiheuttamaan maksatulehdukseen, tiedottaa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston epidemiologinen toiminta.

Jo helmikuussa varoitettiin Berliinin tartunta-aallosta.

Ruotsissa Venhälsan varoittaa HIVin leviämisestä. Varoitus on suunnattu miehille, joilla on seksiä miesten kanssa. Siinä joukossa voi olla myös transihmisiä. Venhälsanin varoitus liittynee siihen, että sen määrärahoja testaustoimintaan on supistettu suhteessa kävijämääriin.

- - - - -
15.4.2017 klo 9.45: Tekstiä on tarkennettu lukijakommentin perusteella (tartuntatavat ja tartuntaketjut) ja korjattu 'hepatitis' suomalaiseen muotoon 'hepatiitti'

24 kommenttia

"Spontaani seksi on siellä tyypillistä." Heh, heh. Onpas kauniisti sanottu: "Kävijöiden ainut tarkoitus on harrastaa anonyymiä seksiä (ja mieluiten ilman kondomia) mahdollisimman monen kanssa."
"Samanlainen oli homojen keskuudessa Barcelonassa 2008-2009. Siellä oli n. 150 tapausta. Pieniä epidemioita on ollut Münchenissä, Isossa Britanniassa ja Skandinaviassa. Noin 20 vuotta sitten oli Berliinissä 40 homotapausta."

Ehkä korrektimpaa on puhua yleisemmin miestenvälisestä seksistä.

"suun käytöstä pidättäytyminen"

Suomeksi "rimming" lienee "suun käyttöä"?