Italia: Parisuhdelaki tulossa käsittelyyn - #Svegliatitalia -kampanja käynnissä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 6
Lauantaina 23. tammikuuta 2016 eri puolilla Italiaa on määrä osoittaa mieltä parisuhdelain puolesta.

Italian parlamentin ylähuoneen eli senaatin on määrä käsitellä aloitetta parisuhdelain säätämisestä ensimmäisen kerran 28. tammikuuta. Aloite parisuhdelaista on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta jakautunut suhtautuminen etenkin aloitteeseen sisältyvään perheen sisäiseen adoptio-oikeuteen on jumittanut aloitteen etenemistä. Lakia on yritetty edistää keväästä 2015 lähtien.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi Italian tilanteesta tehtyyn kanteluun liittyen heinäkuussa 2015, että myös samaa sukupuolta olevilla pareilla on oikeus valtion tarjoamaan suojaan. Italian oikeusministeri on vaatinut noudattamaan EIT:n päätöstä ja säätämään parisuhdelain.

Mielenilmauksia

Lauantaina 23.1. kymmenissä italialaiskaupungeissa aiotaan osoittaa mieltä lain puolesta otsikolla #SVEGLIATITALIA, é ora di essere civili (Herää, Italia. On parisuhdelain aika). Mielenosoitusten takana on joukko hlbti-järjestöjä, ja se on saanut tuekseen muitakin järjestöjä ja yksityishenkilöitä. On kerrottu, että muissakin Euroopan kaupungeissa Italian edustustojen edustalla aiotaan järjestää mielenilmauksia parisuhdelain puolesta.

Etenkin katolinen kirkko vastustaa lakiuudistusta. Kesäkuussa 2015 järjestetyn parisuhdelain vastaisen suurmielenosoituksen taustavoimat olivat pääasiassa uskonnollis-konservatiivisia tahoja, ja niillä on yhteyksiä esimerkiksi Ranskassa yhdenvertaista avioliittolainsäädäntöä vastustaneeseen La Manif Pour Tous -liikkeeseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Italia jälkijunassa, mutta paikallisesti parisuhteita tunnustetaan

Italia on viimeinen suurista entisen ns. länsiblokin maista, jossa samaa sukupuolta olevien parisuhdetta ei lainsäädännössä ole tunnustettu mitenkään. Eräissä kääpiövaltioissa ja joillakin itsehallintoalueilla samaa sukupuolta olevien parisuhteita ei tunnusteta, toisaalta monissa maissa samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton heteroparien tavoin. Myös monissa entisissä ns. itäblokin maissa lainsäädännössä tunnustetaan samaa sukupuolta olevien parisuhteet.

Italiassakin monet kaupungit tunnustavat samaa sukupuolta olevien parisuhteet ja eräät kaupungit ovat vastoin lakia rekisteröineet ulkomailla solmittuja samaa sukupuolta olevien avioliittoja.

Arcigay: #SVEGLIATITALIA
Ihmisoikeustuomioistuin vaatii: Italian on tunnustettava samaa sukupuolta olevat parit
Rooma: Suurmielenosoitus samaa sukupuolta olevien parisuhteiden tunnustamista vastaan

6 kommenttia

Noin 80 italialaiskaupungin mielenilmaukset tai mielenosoitukset järjestetään kaupunkien keskustoreilla, joskin Roomassa Pantheonin edustalla, jos oikein ymmärsin ( http://www.gaycenter.it/interno.asp?id=1&id_dettaglio=658&t= ). Yhdenvertaisuuden puolesta toimii monenlaisia ryhmiä ( http://www.queer.de/lupe.php?lupe_id=25441&picc=3&t=italien-lebenspartnerschaft-allah-b250.jpg ).

Tänään on osallistumismahdollisuus myös niillä, jotka ovat esimerkiksi Berliinissä ( https://www.facebook.com/events/522913107868110/ ), Kööpenhaminassa ( https://www.facebook.com/events/1674408119511765/ ) tai Lontoossa ( https://www.facebook.com/events/215257098811527/ ). Mielenilmauksia Italian parisuhdelain puolesta järjestetään myös mm. Münchenissä, Frankfurtissa ja Limerickissä.

Paavi sanoi eilen, että ei saa sekoittaa jumalan (ilmeisesti hänen) haluamaa perhettä muihin parisuhteisiin tai jotain vastaavaa.
Nyt on niin, että katolisen kirkon väärinkäytökset, verovilpit, pedofiliapapit ja -piispat eivät merkitse mitään, sillä kirkolle tärkeintä on estää sateenkaarikansalaisten perusoikeudet vaikka maailmanloppusekoilulla ja muilla valheilla. Fundisten mielenosoitus sateenkaari-italialaisten perusoikeuksia vastaan on ilmeisesti 30.1.

Kommenttia muokattu: 23.01.2016 klo 01:03